Uutiset
02.04.2019

Kuinka saudit löytävät Kristuksen

Rajat eivät pidätä Jumalaa. Jeesus kutsuu seuraajikseen miehiä ja naisia islamin sydänmailla Saudi-Arabiassa. Paikallinen kirkko kuitenkin kamppailee jatkuvasti. Kerromme kolmen saudi-kristityn tarinat.

Omar: rakkautta ja siirtolaisuutta
Omar on pohdiskelija, joka tutustui kristinuskoon kirjojen kautta. Hän antoi sydämensä Herralle vietettyään aikaa kristityn perheen kanssa ulkomailla. Perheen isä antoi luettavaksi kirjoja ja kävi hänen kanssaan kiihkeitä keskusteluja Jeesuksesta. Hiljalleen Omarin silmät avautuivat. Kotiin palattuaan hän kertoi uskostaan perheelleen. Morsianta lukuunottamatta kaikki katkaisivat suhteensa häneen. Omar piti kuitenkin kiinni uskostaan ja ulkomainen työntekijä näki hänessä ainesta hengelliseen johtajuuteen. Omar meni naimisiin, sai lapsia ja yritti elää kristittynä, mutta se oli jatkuvaa kamppailua. Koulussa lapset kasvatettiin muslimeiksi ja hänen muslimivaimonsa ei halunnut kuullakaan Kristuksesta Saudi-Arabiassa. Kipu sydämessään Omar päätti muuttaa perheineen ulkomaille ja jätti käyttämättä lahjansa saudi-kirkon hyväksi.

Maryam: Runoja ja eristämistä
Maryamia voi kutsua ’kuuluisaksi uskovaksi’ Saudi-Arabiasta, vaikka hyvin harva on tavannut hänet. Nainen löysi Kristuksen median kautta ja alkoi pian itsekin jakaa uskoaan netissä, runoja ja lauluja kirjoittamalla.  Hän eli uskoaan vuosia näin: intohimoisesti ja jatkuvassa yhteydessä muihin internetin kautta. Mutta sitten Maryam tuli naimaikään ja kosijat alkoivat kolkutella hänen isänsä ovea. He olivat muslimeita, mutta Maryam halusi naida kristityn. Hän onnistui torjumaan kaksi ensimmäistä miestä. Maryam sai apua – mutta on erittäin vaikeaa löytää kristittyä puolisoa, kun salaa uskonsa. Kolmannen muslimin kosinnan kohdalla hän ei voinut kieltäytyä saattamatta perhettään häpeään. Hän hyväksyi tarjouksen ja piti yhteyttä kristittyihin, kunnes puki päälleen morsiuspuvun. Silloin hän kielsi kristittyjä ystäviään ottamasta yhteyttä muutoin kuin pinnallisten asioiden tiimoilta. Jos hänen puolisonsa saisi tietää, seuraisi ongelmia. Mitä tämän jälkeen on tapahtunut, on hämärän peitossa. Jos hän on uskossa, hän on sitä täysin eristäytyneenä, eikä todennäköisesti voi kertoa uskostaan lapsilleen.

Abdul: Näkyjä ja pettymyksiä
Abdul tuli Kristuksen luo unien ja näkyjen kautta. Hän näki useasti unta suuresta valtaistuimesta. Jokainen uni vei lähemmäs valtaistuimella istuvaa henkilöä, kunnes hänelle paljastui siellä Kristuksen jumaluus. Pian hänet kastettiin. Abdul oli odottanut kasteesta hengellistä ilotulitusta, yliluonnollista kokemusta. Mutta hän ei tuntenut mitään. Jumala vastasi hänelle yliluonnollisesti vasta päivien rukousten jälkeen. Vuosien mittaan Abdul on kasvanut uskon ymmärtämisessä. Hän löysi kirkon ja kokoontuu kolmen muun miehen kanssa tutkimaan Raamattua. Neljällä miehellä on eri tyyli ja tarpeet, eivätkä tarpeet aina täyty. Kyseessä on hauras kirkko, mutta ainakin se on kirkko.