Uutiset
20.03.2023

Meksikon kristityt vahvoina väkivallan keskellä

Open Doorsin Meksikon tiimi on tarjonnut henkilökohtaista tukea ja raamatunopetusta evankelisille kristityille, jotka asuvat maan vaarallisimmilla alueilla. Niitä pitävät lähes täysin hallinnassaan järjestäytyneet rikollisryhmät ja huumeparonit, jotka luovat asukkaiden keskuuteen pelkoa, kauhua ja kaaosta. Ihmisiä on jopa tapettu säälimättömästi.

Kasvava väkivalta

Meksikon kansallisen tilasto- ja maantiedeinstituutin (esp. INEGI) julkaisemien virallisten tilastojen mukaan väkivaltaisuuksissa kuolleiden määrä on kasvanut huomattavasti viime vuosien aikana. Tappojen määrä on noussut kuudessa vuodessa huimat 43 prosenttia, vuonna 2017 ilmoitetuista 20 762 taposta vuonna 2020 raportoituihin 36 579 tappoon.

Taloustutkimuksen ja koulutuksen keskuksen (esp. CIDE) tutkijaryhmän viimeisimmän aineiston mukaan maassa on nykyään ainakin 150 järjestäytyneen rikollisuuden ryhmää. Suurin osa ryhmistä toimii yhteistyössä Sinaloa-kartellin tai Jalisco New Generation -kartellin kanssa, jotka ovat maan kaksi suurinta huumekartellia. Ne myös rahoittavat ryhmien toimintaa.

Työpajat tukevat uskoa

Väkivaltaisuuksien keskellä Open Doors Meksiko on järjestänyt maan pohjoisosissa useita työpajoja, joissa on koulutettu seurakunnanjohtajia ja seurakuntalaisia pysymään kestävinä ja lujina uskossa. Työpajoja on järjestetty Sonorassa, Chihuahuassa, Baja Californiassa sekä Tamaulipasissa.

Hiljattain OD piti Chihuahuan osavaltiossa Ciudad Juarezissa koulutussarjan, johon sisältyi myös henkilökohtaista tukea. Mukana oli naapuriosavaltio Sonorasta pastori Daniel Cazares. 

”Kuten tiedämme, siellä missä on paljon syntiä, on paljon armoa. Siten pastori Danielin kaltaiset todistajat antavat meille rohkeutta julistaa evankeliumia ja todistaa uskostamme väkivallan keskellä”, OD Meksikon tiimi kertoo.

”Pastori Daniel on aktiivinen Open Doorsin kumppani ja elävä todistus siitä, että järjestäytynyt rikollisuus kunnioittaa Sonoran osavaltion seurakunnanjohtajia edes jollain tasolla.”

Siepattuna rukoilemaan

Pastori Cazares joutui hiljattain huumekartellin sieppaamaksi keskellä yötä. Rikolliset halusivat, että hän rukoilisi ja ”puhdistaisi negatiivisen energian” huoneesta, jossa he olivat tappaneet useita uhrejaan.

Seuraavana päivänä kartellin johtaja kutsui pastori Cazaresin takaisin ja pyysi häntä rukoilemaan järjestön muiden johtajien puolesta.

”Kuten näemme, paikallisten seurakuntien haasteena näillä vaarallisilla ja rikollisuutta täynnä olevilla alueilla on elää sovussa kaikkien kanssa. Ajatuksena on jatkaa evankeliumin julistamista ja olla todistajana – suolana ja valona – kaikille niille, jotka haluavat katua syntejään tässä verisessä ympäristössä”, OD Meksikon tiimi sanoo.