Uutiset
23.03.2023

Ramadan muslimitaustaisen salaisen kristityn silmin: Zahid-pojan tarina

Zahidin*, 7, vanhemmat erosivat hänen ollessaan vain muutaman kuukauden ikäinen, minkä jälkeen äiti kasvatti pojasta kristityn. Koska hänen isänsä on muslimi, häntä pidetään kotimaassaan kuitenkin myös muslimina. Tänään alkava ramadan-paasto on Zahidin kaltaisille lapsille erityisen vaikeaa aikaa.

”Asun äitini kanssa. Hän sanoo, ettei ole turvallista kertoa muille, että olen kristitty”, Etelä-Aasiassa asuva Zahid kertoo.

Koska Zahidin täytyy esittää muuta kuin hän on, hänen kaverinsa luulevat Zahidin olevan muslimi kuten hekin.

”Se on välillä kummallista, mutta olen varma, että äiti tietää, miten on parasta toimia. Helppoa se ei ole, ei varsinkaan ramadanin aikana.”

Paastoaminen tai kiusatuksi joutuminen

Muslimeille ramadan on paaston aikaa, jolloin heitä – lapset mukaan lukien – kannustetaan pidättäytymään syömisestä ja juomisesta auringonnoususta auringonlaskuun ja pyhittämään aikansa rukoukselle.

Koska Zahidin isä halusi varmistaa, että poika noudattaisi paastoa, hän teki tämän kanssa sopimuksen: Zahid saisi rahaa jokaisesta päivästä, jona hän paastoaisi.

Olen paperilla muslimi, mutta en ole oikeasti ollut muslimi päivääkään.

Zahid*

Zahid innostui ehdotuksesta ja pidättäytyi syömästä ja juomasta.

”Mutta on liian kuuma”, Zahid sanoo. ”Tarvitsen vettä. Mutta en juo. En voi.”

Zahidin kotimaassa iltapäivät ovat vuorokauden kuuminta aikaa. Suurin osa Zahidin koulun oppilaista lepuuttaa päätään pulpetin kantta vasten, voimattomina liikkumaan kuumuuden takia. ”Teen samoin. Tunnen pulpetin viileän kannen, ja se auttaa hieman.”

Osa oppilaista ei paastoa, sillä heidän vanhempansa eivät vaadi sitä niin nuorilta. Valitettavasti näitä lapsia kiusataan, heitä nimitellään ja heille nauretaan.

”Jotkut heistä valittavat kiusaajista opettajille, mutta opettajat ovat paastoavien lasten puolella ja käskevät kiusattuja lapsia menemään syömään jonnekin muualle.”

”Sen takia piilottelen. En halua, että minua nimitellään tai kiusataan, enkä halua tulla häpäistyksi ystävieni edessä.”

Salainen ruokailuhetki

Kun nälkä kävi Zahidille ylivoimaiseksi, hän kertoi äidilleen sen aiheuttamasta vatsakivusta. Äiti piilotti Zahidin reppuun ruokaa, jota hän voisi syödä koulussa salaa.

”Pystyin syömään vain vessassa. Siellä oli likaista, mutta minulla ei ollut muita vaihtoehtoja.”

Zahid joi koulussa myös hanavettä, vaikka tiesi, että se ei ole puhdasta eikä juotavaksi kelpaavaa. Hanavesi sai Zahidin välillä kipeäksi, mutta hän ajatteli sen olevan kuitenkin parempaa kuin kiusatuksi tuleminen.

Luokkatoverit tenttasivat häntä välittömästi: ”Etkö paastoa? Miksi repustasi tulee ruuan tuoksu?”

Eräänä päivänä Zahid jäi kiinni ruuan salakuljettamisesta kouluun. Hänen äitinsä oli tehnyt friteerattua kanaa, ja ruuan tuoksu täytti huoneen, kun Zahid avasi reppunsa.

Luokkatoverit tenttasivat häntä välittömästi: ”Etkö paastoa? Miksi repustasi tulee ruuan tuoksu?”

He pilkkasivat Zahidia liian heikoksi paastoajaksi ja luovuttajaksi. Sinä päivänä Zahid palasi kotiinsa itkien.

Lujana uskossa

Eräänä päivänä Zahidilla oli koe eikä hän saanut tilaisuutta syödä salaa.

”Olin täysin keskittynyt kokeeseen. Yhtäkkiä näköni sumeni ja päässäni pyöri, ja ennen kuin huomasinkaan, olin jo lattialla”, Zahid muistelee.

Joskus pohdin, onko olemassa muita kaltaisiani. Toivon, että he pysyvät vahvoina ja pitävät kiinni uskostaan Jeesukseen.

Zahid*

”Olin pudonnut tuolilta, ja minut vietiin sairaalaan. Lääkäri sanoi, että minulla oli nestehukka. En halua, että tämä toistuu enää koskaan.”

”Toivon, että minun ei tarvitsisi piilotella ja esittää. En pidä paastokuukaudesta. Olen paperilla muslimi, mutta en ole oikeasti ollut muslimi päivääkään. Joskus pohdin, onko olemassa muita kaltaisiani. Toivon, että he pysyvät vahvoina ja pitävät kiinni uskostaan Jeesukseen. Minä ainakin pidän.”

*Nimi muutettu