Tunisia 05.04.2020

Suljetaan rukoukseen kristityksi kääntynyt Amira*. Kun isä kuuli kääntymisestä, hän alkoi painostaa tytärtä takaisin islamiin. Isä haluaa Amiran lopettavan opiskelun ja palaavan perheen luo. Rukoillaan Amiralle Jumalan johdatusta ja sinnikkyyttä.

Ps. 34:20 Monet vaivat kohtaavat vanhurskasta, mutta kaikista niistä Herra hänet vapauttaa.

Kuvalähde: Pohjois-Afrikan nuori kirkko – Open Doorsin 5-vuotinen koulutusohjelma tukee pastoreita

Uganda 23.03.2020
Rukoillaan Asmanin (16) puolesta. Äiti yritti pakottaa hänet kääntymään islamiin käännyttyään itse muslimiksi mennessään naimisiin tunnetun muslimijohtajan kanssa. Hän lähetti pojan muslimien kouluun, mutta Asman onnistui pakenemaan ja sai turvapaikan seurakuntansa pastorin luota. Pyydetään, että Jumala vahvistaa Asmanin uskoa ja saa myös äidin kunnioittamaan sitä.

Jes. 30:15 Näin sanoo Herra Jumala, Israelin Pyhä: Jos käännytte ja pysytte levollisina, te pelastutte, hiljainen luottamus on teidän voimanne.

 

Burkina Faso 15.03.2020

Burkina Fasossa kristittyjen vaino on lisääntynyt kaikista maailman maista eniten. Syynä on ääri-islamilaisen ideologian nopea leviäminen. Rukoillaan viisautta Open Doorsin yhteistyökumppaneille, jotka auttavat kristittyjä pakolaisia tarjoamalla hätäapua ja traumaterapiaa.

Saarn. 9:18 Viisaus on sota-aseita parempi. Yksi erehdys saattaa turmella paljon arvokasta.

Nigeria 29.02.2020

Ääri-islamin leviäminen uhkaa kirkon olemassaoloa Pohjois-Nigeriassa. Viime vuonna 2 983 kristittyä surmattiin. Rukoillaan Jumalalta erityistä armoa jatkuvassa väkivallan uhassa eläville ja vahvuutta pitää kiinni uskosta Jeesukseen painostuksesta huolimatta.

Joh. 15:16 Ette te valinneet minua, vaan minä valitsin teidät, ja minun tahtoni on, että te lähdette liikkeelle ja tuotatte hedelmää, sitä hedelmää joka pysyy. Kun niin teette, Isä antaa teille kaiken, mitä minun nimessäni häneltä pyydätte.

Afrikka 18.02.2020

Suljetaan rukoukseen Esther, jonka puoliso, perhe ja yhteisö hylkäsivät, kun hän kääntyi islamista Jeesuksen seuraajaksi. Open Doors on rakentanut hänelle talon ja antaa hengellistä apua. ”Kiitos, että pelastitte minut”, hän sanoo. ”Tieto siitä, että on ihmisiä, jotka rakastavat minua ja ovat minusta huolissaan, saa hyvin nöyräksi.”

Apt. 17:27-28 Jumala ei kylläkään ole kaukana yhdestäkään meistä, hänessä me elämme, liikumme ja olemme.

Pakistan 29.01.2020

Noin 700 tyttöä ja naista siepataan vuosittain. Monet heistä raiskataan ja pakotetaan naimisiin yhteisön muslimimiesten kanssa. Yleensä heidät pakotetaan myös kääntymään islamiin. Herra, suojele voimallasi Pakistanin kristittyjä naisia ja tyttöjä.

Hepr. 13:18 Rukoilkaa meidän puolestamme. Olemme varmoja siitä, että omatuntomme on puhdas – tahdommehan toimia kaikessa oikein.

Pakistan 28.01.2020

Suljetaan rukoukseen Pakistanin muslimitaustaiset kristityt. Radikaalit islamistiryhmät pitävät heitä luopioina, ja perhe, ystävät ja naapurit pitävät kääntymistä yhteisön häpäisemisenä. Herra, varjele heitä!

Ef. 5:16-17 Käyttäkää oikein jokainen hetki, sillä tämä aika on paha. Älkää olko järjettömiä, vaan ymmärtäkää, mikä on Herran tahto.