Uutiset
08.04.2020

Sudan: Hallituksen komitea tulee tutkimaan kirkkohyökkäyksiä

Sudanin hallinto on vakuuttanut tutkivansa sarjan joulu- ja tammikuussa tapahtuneita kirkkohyökkäyksiä.

Uskontoministeri Nasr al-Din Mufreh kertoi maaliskuun 20. päivänä,  että hallituksen komitea tulee tutkimaan sudanilaiseen seurakuntaan kohdistuneita iskuja eräällä maan pääkaupungin Khartumin köyhällä alueella. Iskut tapahtuivat 18. joulukuuta, 14. tammikuuta, 21. tammikuuta ja 29. tammikuuta. Hyökkääjät yrittivät polttaa kirkkorakennuksen ja lähettivät uhkauksia seurakunnan johtajille, raportoi uskonnonvapautta puolustava järjestö CSW. Järjestö kertoi myös, että seurakunta oli ilmoittanut iskuista poliisille, mutta se ei ollut johtanut mihinkään. Vastauksena maan hallinto kertoi, ettei iskuista oltu kirjattu virallista valitusta, mutta toisaalta se ilmaisi myös aikomuksensa tutkia asiaa.

Kirkko sijaitsee Jaboranassa, joka on suuri slummi Khartumin laitamilla. Suurin osa slummin 30 000 asukkaasta on pakolaisia Nubavuorilta ja Etelä-Kordofanista. Heidän joukossaan on paljon kristittyjä, jotka ovat joutuneet lähtemään kotiseuduiltaan vuosien levottomuuksien ja kuivuuden takia.

Samaan aikaan eteläisessä Sinisen Niilin osavaltiossa kolme kirkkoa, jotka poltettiin ensin joulukuussa ja uudestaan tammikuussa, odottivat CSW:n mukaan yhä oikeuden ratkaisua. Paikallinen lähde kertoi, että seurakunnille oltiin tarjottu 900 Yhdysvaltain dollarin  summaa jälleenrakennukseen.

Ministeri Nasr al-Din Mufreh kertoi Sudan Tribunelle, että Sudanin hallitus on vakavissaan sitoumuksessaan uskonnonvapauden puolesta. Aikaisemmin tässä kuussa se ilmoitti suunnitelmistaan luopua kuolemanrangaistuksesta Islamin uskosta luopumisesta ja lakkauttaa edellisen hallituksen seurakuntien johtoon asettamat, laittomat komiteat. ”Nämä ovat merkittäviä uudistuksia,” sanoi Jo Newhouse, Open Doorsin Saharan eteläpuolisen Afrikan tiedottaja. Hän kuitenkin painotti, että on yhä monia huomattavia ongelmia, jotka vaativat toimia, kuten kirkkojen rekisteröinti sekä muutos perustuslain artiklaan 55.

Kyseinen artikla vaikuttaa seurakuntien kokoontumisiin ja vastaaviin tilaisuuksiin, koska ne ovat ”lain ja yleisen järjestyksen” alaisia. Koska kyseinen lainkohta on liian ympäripyöreästi ilmaistu, se on usein altistanut seurakuntia viranomaisten sorrolle, Newhouse kertoo. Hänen mukaansa hallinnon pitäisi rajoittaa toimivaltaansa seurakuntien yli koskemaan yleiseen turvallisuuteen ja perusoikeuksien toteutumiseen liittyviä seikkoja.

Lue lisää vainottujen kristittyjen tilanteesta.