Open Doorsin radiotyö saavuttaa myös tiukasti evankeliumilta suljetun Pohjois-Korean. Ji Hon* tarina perustuu maan kristittyjen tositarinoihin. Yksityiskohtia on muutettu henkilöiden ja sijaintien suojaamiseksi. Tarina osoittaa, millaista on pohjoiskorealaisten kristittyjen arki todella on.
Ji Ho kertoo:
Avatessani kotini pihaportin sinä päivänä, kuulin huutoja ja näin miehiä kaivamassa lapioilla puutarhassa. Sisällä oli vielä useampia miehiä karjumassa isälleni. En voinut olla huutamatta ”appa” (koreaksi isä) ja ryntäämättä huoneeseen. Näin isäni kyhjöttävän nurkassa ja juoksin halaamaan häntä.
Valtion turvallisuuspalvelun edustajat esittivät hänelle kysymyksiä ja syytöksiä. He halusivat tietää, oliko isälläni radiota ja salaista kirjaa, ja penkoivat etsinnöissään koko talon.
Tiesimme tuona hetkenä, ettemme koskaan näkisi toisiamme uudestaan.
Ji Ho*
He eivät löytäneet radiota ehkä siksi, etteivät uskaltaneet koskea Rakkaan Johtajan kuviin. Isääni oli aina hiukan huvittanut, että hänen laiton yhteytensä ulkomaailmaan oli piilotettu seinällä riippuvan Kim Jong-unin kuvan taakse. Hän tiesi, ettei poliisi uskaltaisi koskea siihen.
Miesten kaivaessa pienessä puutarhassamme he löysivät muoviin käärityn kirjan. Yksi poliiseista tuli sisään voitonriemuisena se kädessään. Hän potkaisi pöytämme nurin astioitten lentäessä joka puolelle ja heitti kirjan isäni jalkojen eteen. Sekä isä että minä nyyhkytimme.
Tiesimme tuona hetkenä, ettemme koskaan näkisi toisiamme uudestaan. Miehet työnsivät isäni ulos. Kompuroin heidän perässään. Olin liian typertynyt pystyäkseni muuta kuin itkemään hiljaisesti. Näin viimeisen vilauksen isästäni porttiaukossa, kun poliisi vei hänet pois. Portti pamahti kiinni ja jäin aivan yksin.
Salaiset opetukset
En tiennyt, minne he veivät isäni. Enkä varmaan koskaan saakaan tietää. Tiesin, että radio oli vaarallinen. Isäni oli hankkinut pienen vastaanottimen ja koettanut saada uutisia Pohjois-Korean ulkopuolelta. Hän halusi tietää, oliko missään ruokaa. Hän arveli, että ehkä Kiinassa olisi, ja hän voisi livahtaa rajan yli.
Isä ei ollut myöskään varma, olivatko valtion radion maastamme kertomat satouutiset totta. Hän valvoi usein myöhään ja kuunteli ulkomaisia radiolähetyksiä. Tarkoituksena oli saada uutta tietoa, joka auttaisi meitä selviytymään. Hän sanoi sen olevan riskin arvoista.
Tiesimme kuitenkin molemmat, että kiinni jäädessään hänet pidätettäisiin.
Eräänä iltana viritin vastaanotinta ja etsin aiemmin ilman kuunteluani jääneitä asemia.
Ji Ho*
En käsittänyt, mikä isäni salaisessa kirjassa oli niin pahaa. Hän rakasti lukea kirjasta minulle tarinoita ja sanontoja.
”Eräs viisas mies istui vuorella ja alkoi opettaa”, isäni kertoi eräänä iltana. ”Mies sanoi: ‘Jos suola menettää makunsa, se ei kelpaa enää mihinkään.’ Ihmiset ovat kuin suola. Jos menetämme ystävällisyyden muita kohtaan, kadotamme ihmisyytemme. Pysy aina suolaisena, Ji Ho.”
En tiennyt, mitä kertomus tai sanat merkitsivät, mutta ne pysyivät mielessäni. Miksi opetus ystävällisyydestä oli niin vaarallista Pohjois-Koreassa?
Yllättävä viesti
Kun vartuin, kipu isäni menettämisestä väheni. Se ei koskaan lakannut kokonaan. Minulla oli kuitenkin kiireellisempiä huolenaiheita, kuten ruoan löytäminen ja hengissä pysyminen.
Aloin kuunnella radiosta uutisia ulkopuolisesta maailmasta, aivan kuin isälläni oli ollut tapana. Ehkä Pohjois-Korean ulkopuolella olisi ruokaa. En tiennyt, kuinka pääsisin sinne. Jos saisin sen selville, ehkä en nääntyisi nälkään niin kuin jotkut naapurini.
Istutin puutarhaamme myös vihanneskasveja. Virallisesti se ei ollut sallittua. Kukaan ei näyttänyt välittävän asiasta paljoakaan. Emme olleet saaneet työstämme moneen kuukauteen tavallisia ruoka-annoksia.
Ollessani parikymppinen jokailtaiseen rutiiniini kuuluivat radio ja puutarha. Kun tulin kotiin työstäni kylän ulkopuolella olevalta maatilalta, kävin puutarhassa. Keräsin muutaman perunan tai kaalin ja söin niukan ilta-ateriani kuunnellen radiota.
Radion mukaan joku Jeesus-niminen oli sanonut sanasta sanaan saman kuin isäni. Kuka hän oli?
Ji Ho*
En koskaan kuullut ruoasta, jota voisin hakea. Oli silti lohduttavaa kuunnella radiota, kuten olin nähnyt isäni tekevän niin monta kertaa.
Eräänä iltana viritin vastaanotinta ja etsin aiemmin ilman kuunteluani jääneitä asemia. Löytämässäni koreankielisessä asemassa puhuja sanoi jotakin, joka poikkesi täysin kuulemistani hallituksen ohjelmista.
”Te olette maan suola”, mies sanoi radiossa. ”Jos suola menettää makunsa, se ei kelpaa enää mihinkään. Nämä ovat Jeesuksen sanoja ja muistuttavat, ettei meidän pidä koskaan menettää suolaisuuttamme – rakkauttamme muita kohtaan.”
Olin pudottaa teekuppini. Isäni oli kertonut minulle näin melkein sanasta sanaan vuosia sitten. Mutta radion mukaan joku Jeesus-niminen oli sanonut tämän. Kuka hän oli? Oliko hän se opettaja, josta isäni oli kertonut minulle?
Jumala löytyy
Siitä lähtien kuuntelin tätä asemaa aina kun vain voin. Kuulin muitakin asioita Jeesuksesta: ”Ei ihminen elä ainoastaan leivästä. Synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa.”
Kaikkein ihmeellisin oli: ”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän”.
Aloin ajatella näitä opetuksia joka päivä. Nähdessäni nälkäisen naapurini, kuulin Jeesuksen sanat.
Kuunnellessani vakuutuin yhä enemmän. Tämä Jeesus oli se suuri opettaja, josta isäni oli koettanut kertoa minulle. Jeesus halusi olla Herrani ja Vapahtajani ja halusin seurata häntä samalla tavalla kuin isäni.
Aloin ajatella näitä opetuksia joka päivä. Nähdessäni nälkäisen naapurini, kuulin Jeesuksen sanat: ”Kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.”
Koetin alkaa rukoilla niin kuin radion puhuja ehdotti. Hän sanoi, että voimme puhua Jumalalle milloin tahansa ja Jumala haluaa kuunnella meitä. Joskus tuntui, että Jumala kuuli rukoukseni ja halusi minun tietävän hänen olevan kanssani.
Jeesusta seuraamaan
Oppiessani enemmän Jeesuksesta huomasin, että elämäni oli muutenkin muuttumassa. Olin yhä nälkäinen, mutta aloin jakaa ruoastani. Ajattelin sitä, mitä Jeesus oli sanonut suolana olemisesta. Isäni oli kehottanut minua olemaan koskaan kadottamatta suolaisuuttani.
Voisin antaa osan ruoastani naapureille, joilla ei ollut puutarhaa. Toivoin tämän voivan osoittaa heille, että Jeesus rakasti heitä.
Tiedän, että olisi vaarallista kertoa Jeesuksesta. Johtajamme eivät halua heidän lisäkseen meidän palvovan ketään tai mitään. Olen tajunnut, että isäni vietiin tämän takia. He näkivät hänellä olevan Herran, joka oli suurempi kuin maamme johtajat.
Toivon, että jonakin päivänä voisin tavata toisen Jeesuksen seuraajan. Olisi ihmeellistä puhua toiveista ja uskosta toisen ihmisen kanssa.
Olen nyt kristitty ja palvelen samaa Jeesusta kuin isäni ja radion ihmiset. Voi olla, että olen ainoa kristitty Pohjois-Koreassa. Ehkä muutkin ihmiset kuuntelevat myös radio-ohjelmia. Toivon, että jonakin päivänä voisin tavata toisen Jeesuksen seuraajan. Olisi ihmeellistä puhua toiveista ja uskosta toisen ihmisen kanssa.
Toistaiseksi jatkan radion kuuntelua. Se auttaa, etten tunne olevani niin yksin. Opin lisää Jeesuksesta ja kuinka voin seurata häntä paremmin. Ja olen edelleen suolana ihmisille ympärilläni. Aivan niin kuin isäni kehotti.
Open Doors toimii Pohjois-Koreassa salaisten Kiinan-verkostojensa kautta. Toimitamme Pohjois-Korean kristityille perustarvikkeita, kuten ruokaa, lääkkeitä ja lämpimiä vaatteita. Open Doors lähettää myös joka päivä radio-ohjelman. Sillä vahvistetaan salaista kirkkoa ja autetaan maassa olevien kristittyjen uskoa kasvamaan.
Taloudellinen tuki auttaa tätä elintärkeää työtä jatkumaan ja kasvamaan. Pyrimme vahvistamaan Pohjois-Korean arviolta 400 000:ta kristittyä, jotka seuraavat Jeesusta jatkuvan hengenvaaran alla.
*Nimi muutettu turvallisuussyistä
