Uutiset
16.09.2020

COVID-19 Eritreassa: Pidätyksiä kristittyjen kokoontumisissa, raportteja suljetuista terveyskeskuksista, ruokatilanteen epävarmuus kasvussa

Muutaman viimeisen kuukauden aikana Eritrean pääkaupungissa Asmarassa on pidätetty ainakin 45 henkilöä kahdessa kristillisessä kokoontumisessa. Huhtikuussa poliisi teki ratsian yksityiskodissa Mai Chehotin alueella pidettyyn ylistystilaisuuteen ja vei 15 ihmistä läheiselle poliisiasemalle, josta pidätetyt vietiin Mai Serwan vankilaan.

Toiset 30 ihmistä, joista osa ei-kristittyjä, pidätettiin häissä heinäkuun viimeisellä viikolla. ”Hallitus oikeuttaa nämä pidätykset sanomalla kyseisten ihmisten rikkoneen Covid-rajoituksia,” Release Eritrean johtaja kertoi uskonnonvapausjärjestö CSW:lle. ”Reaktio on erittäin rankka. Miksi pidättää heidät tuossa tilanteessa? Miksei heille annettu varoitusta tai sakkoa?”

Eritrea on ollut jo vuosia yksi maailman kymmenestä kristitylle haastavimmasta maasta elää Open Doorsin World Watch -listan mukaan. Vuoden 2002 laki sallii ainoastaan ortodoksiset, katoliset ja evankelisluterilaiset kirkot ja tekee avoimen toiminnan mahdottomaksi muille kirkkokunnille. Covid-19 pandemian alusta saakka useat järjestöt ovat tuoneet esiin huolta Eritrean tavasta hoitaa tilannetta. Ashmelashin mukaan tilanne on äärimmäinen noin 48 000 vangille; vankilat eivät usein tarjoa vangeille ruokaa ja liikkumisrajoitusten tähden perheet eivät voi viedä ruokaa vankiloihin.

Hallitus myös pyytää jo vaikeassa tilanteessa olevalta kansalta rahallista tukea viruksen voittamiseen. Ihmisoikeusjärjestö Red Sea Afar raportoi tilanteista, joissa virkamiehet takavarikoivat ruokalähetyksiä ja sairaaloita suljettiin maan eteläisellä Punaisen meren alueella. Tämä jättää viime vuoden kesäkuun katolisten terveyskeskusten ja sairaaloiden pakkosuluista kärsineet ihmiset entistäkin haavoittuvaisemmiksi.