Uutiset
31.08.2018

Voisiko rauha palata Etelä-Filippiineille?

Filippiinien eteläisen Mindanaon alueelle on suunniteltu uuden Bangsamoro -nimisen autonomisen muslimialueen muodostamista. Nimi tulee paikallisen muslimiväestän kutsumanimesta ”Moro”. Presidentti Rodrigo Duterte on kutsunut paikallisen väestön osallistumaan tästä laista köytävään keskusteluun.

Mindanaon alueella on vallinnut lähes 50 vuotta konflikti, jonka aikana yli 120 000 ihmistä on saanut surmansa ja kaksi miljoonaa ihmistä on joutunut jättämään kotinsa. Uuden lain tavoitteena on tämän konfliktin lopettaminen. Alueen väestön, niin muslimiyhteisöjen kuin alueelle muuttaneiden kristittyjen on vielä hyväksyttävä laki vielä tänä vuonna järjestettävässä kansanäänestyksessä.

Kristityt ovat Mindanaon saarella vähemmistönä ja monet ymmärtävät musliminaapureidensa itsenäisyyshaaveet, mutta samalla kasvaa huoli sen mahdollisista haittavaikutuksista.
”Tietenkään ei voi tietää, mitä tulee tapahtumaan. Jos lain soveltajat todella ymmärtävät sen sisällön ja heidän asenteensa on sovitteleva, päästään hyvään lopputulokseen. Jos soveltajat ovat äärimuslimeita, kirkkoon kohdistuva vaino voi lisääntyä”, toteaa eräs kirkon työntekijöistä.

Voidaanko rauha saavuttaa

Alustavien tietojen mukaan laissa säädetään alueelle uskonnonvapaus.  Maaliskuussa Mindanaon hallitus nimitti alueelle ensimmäisen kristittyjä edustavan hallintovirkamiehen varmistamaan sen, että kristittyjen ääntä kuullaan. Tästä huolimatta monet kristityt pelkäävät. Uhkana ovat ne muslimit, jotka eivät tunne lain sisältöä. Varsinkin eristyneillä alueilla sijaitsevat kirkot kokevat olevansa uhattuja.

Uutistoimisto Al-Jazeeran mukaan uusi laki edellyttää eri kapinallisryhmien taistelijoiden aseista riisumista. Paljon myös alueen omasta hallinnosta lopetettaisiin, myös islamilaisen lain mukaiset oikeusistuimet.

Pohjois-Mindanaossa toimiva arkkipiispa Martin Jumoad on todennyt, että ”…rauhasta ja sopusoinnusta voidaan nauttia, jos tämä uusi Bangsamoron hallitus on kattava eikä syrji toisia.”

”Unelma rauhasta, oikeudenmukaisuudesta ja edistyksestä on vihdoinkin toteutumassa” sanoo Filippiinien evankelisten kirkkojen neuvosto edustava Aldrin Penamora.

Taustaa

Erilaiset Islamistiryhmät ovat kapinoineet kymmeniä vuosia itsenäisen maakunnan luomiseksi Etelä-Filippiineille. Viime vuonna Islamilaisen valtion liittolainen Maute miehitti eteläistä Marawin kaupunkia viisi kuukautta.

Presidentti Duterte, ensimmäinen Mindanaolta kotoisin oleva Filippiinien presidentti, vakuutti vievänsä lainsäädännön loppuun asti. Tämä oli rauhansopimuksen ehtona, joka allekirjoitettiin hallituksen ja kapinallisten välillä vuonna 2014.

Moron islamilaisen vapautusliikkeen (MILF) varapuheenjohtaja Ghazali Jaafar puolestaan on sanonut, että Marawin miehitys oli seuraus turhautumisesta rauhanprosessin pitkittymiseen ja että nyt esitetty lakiehdotus on paras vastalääke väkivaltaiselle ääriliikkeelle. Osa jyrkemmistä islamistiryhmistä on kuitenkin siirtynyt alueelle jatkamaan kapinaa.

Al-Jazeera toteaa, että lain soveltaminen ja uuden autonomisen muslimialueen muodostaminen ei ole helppo tehtävä. Alueella on etnisiä ryhmiä ja kapinasuuntauksia, jotka saattavat pelätä vallan ja arvoaseman menettämistä kilpailijoilleen uuden hallituksen alaisuudessa.

Lähde