Veli Andreas tunnettiin pitkään Sanan salakuljettajana hänen samannimisen elämäkertansa myötä. Vuonna 1967 ilmestynyt kirja on käännetty yli 35 kielelle ja sitä on painettu yli 10 miljoona kappaletta. Tarina jätti jälkensä historiaan.
Veli Andreaksen jännittävään elämään kuuluivat uskollisuus ja rukoillen otetut riskit, joita hän ei voinut välttää viedessään Sanaa rautaesiripun taakse. Hänen tarinansa on inspiroinut miljoonia ihmisiä kertomaan uskostaan ja seuraamaan Jeesusta. Elämäkerta on myös tutustuttanut lukijat maailmanlaajuisen seurakuntaperheen vainottuihin jäseniin, joiden tukemiseen ja rakastamiseen Veli Andreas käytti elämänsä Open Doors -järjestön kautta.
Sanan salakuljettaja -kirjan lisäksi Veli Andreas on julkaissut yli neljätoista kirjaa, joissa keskitytään rukoukseen ja solidaarisuuteen maailman vainottujen kristittyjen kanssa. Hän ei kuitenkaan tehnyt niitä yksin. Veli Andreaksen kuuden viimeisen kirjan virallinen kirjoittaja ja yhteistyökumppani oli Al Janssen, joka vieraili yli 60 kertaa Veli Andreaksen kotona Alankomaissa. Tältä aitiopaikalta Janssenille avautui näkymä Veli Andreaksen elämään ja kansainväliseen toimintaan.
Vuosi sitten ennen Veli Andreaksen poismenoa tehdyssä haastattelussa Al Janssen kertoo ajasta, jonka vietti tämän kanssa tuodakseen miehen tarinat ja sanoman maailman tietoon.
Miten idea Sanan salakuljettajaan syntyi? Oliko kirjan nimi Veli Andreaksen keksimä?
Veli Andreas kertoi minulle tavanneensa kirjan kirjoittajat John ja Elizabeth Sherillin eräällä matkallaan Etelä-Kaliforniaan. John haastatteli häntä Guideposts-lehden artikkelia varten ja ehdotti sitten, että he tekisivät yhdessä kirjan.
Siihen aikaan 37-vuotias Veli Andreas asui pariskunnan luona kuusi viikkoa muistellen menneitä tapahtumia ja kertoen tarinoita, jotka tekivät hänet ja hänen työnsä tunnetuksi. Kipeän selän takia Veli Andreas kertoi useimmat tarinat maatessaan lempisohvallaan isäntäväkensä kodissa.
Veli Andreas ei pitänyt kirjan nimestä, joka oli kustantajan idea. Andreas vihasi salakuljettaja-sanaa, koska se toi mieleen huumeiden salakuljettajat. ”Emme me salakuljeta Raamattuja”, Veli Andreas sanoi. ”Me vain tuomme Raamattuja, Jumalan sanaa, ihmisille. Kukaan ei voi estää meitä tekemästä sitä.” Ajan kuluessa hän tottui nimitykseensä.
Hän oli vainottujen kristittyjen puolella, mutta hän tiesi, että Jumala rakastaa myös vainottujen kristittyjen vihollisia.
Pitikö Veli Andreas itseään kirjoittajana?
Ei, hän oli evankelista, saarnaaja, profeetta, näkijä ja uranuurtaja. Ehdottomasti ei kirjoittaja, vaikka hän oli taitava laukomaan nasevia kommentteja. Minulla on kymmenkunta sivua lausahduksia, joita kutsun andrenismeiksi. Hänen kanssaan oli hienoa tehdä yhteistyötä. Mutta jos Andreasta olisi pyydetty kirjoittamaan kirja – se ei olisi onnistunut.
Miten yhteistyösi Veli Andreaksen kanssa alkoi? Miten kirjoitusprosessi eteni?
Kun Sanan salakuljettaja oli julkaistu, Andreasta ei päästetty enää Itä-Eurooppaan. Silloin hän alkoi matkustaa Lähi-itään tapaamaan terroristijärjestöjen johtajia ja auttamaan siellä asuvia kristittyjä. Hän ei kuitenkaan halunnut islamiin liittyvää kirjaa, sillä hän ei tahtonut toistaa tilannetta, jossa hän ei enää voisi mennä takaisin.
Vuosien ajan useat meistä pyysivät ja kärttivät häntä edes tallentamaan kokemuksiaan. Lopulta vuonna 1999 hän suostui siihen, että menisin viikoksi hänen luokseen Alankomaihin. Aivan ensimmäiseksi hän sanoi minulle: ”En kirjoita kirjaa.” Kerroin hänelle, että en ollut siellä kirjoittaakseni kirjaa. Halusin vain tallentaa hänen elämäänsä. Nauhoitin 17 tuntia haastatteluja. Meistä tuli sen viikon aikana ystäviä.
Kaksi vuotta myöhemmin Veli Andreas kutsui minut lähtemään kanssaan Palestiinaan. Siellä ollessamme matkustimme Gazaan, jossa hän sai ensimmäisen kosketuksen Islamic Jihad -järjestöön. Tapasimme ja puhuimme myös Hamasin johtajan kanssa. (Kolme kuukautta matkan jälkeen maailmaa järisytti syyskuun 11. päivän terroriteot Yhdysvalloissa, mikä antoi alun Veli Andreaksen muslimimaailmaan liittyvälle sanomalle. Al Janssenista tuli se, jonka hän valitsi kertomaan tämän tarinan.)
Syyskuun 11. päivän jälkeen Andreas alkoi soittaa minulle lähes joka viikko sanoen: ”Al, ehkä Jumala on antanut minulle sanoman. Ja ehkä maailma on vihdoin valmis kuulemaan sen.”
Kun tapasitte terroristeja tai muita johtajia, jotka eivät selvästikään suhtautuneet kristittyihin suopeasti, esittikö Andreas vaikeita kysymyksiä?
Kyllä, Andreas ei pelännyt arvostella terroristeja. Mutta on huomattava, että he tiesivät Andreaksen rakastavan heitä. Eräs mies, jota kutsuimme Yksisilmäksi, koska hän oli menettänyt silmän taistelussa, kurottui Andreasta kohti, otti tätä kädestä ja sanoi: ”Tiedämme, että rakastat meitä, koska tulet luoksemme. Vietät aikaa kanssamme. Kuuntelet meitä. Tulet, kun kukaan muu ei tule.”
Se oli Andreaksen toinen puoli. Hän oli vainottujen kristittyjen puolella, mutta hän tiesi, että Jumala rakastaa myös vainottujen kristittyjen vihollisia. Andreaksen näkökulmasta he ovat saavuttamaton ihmisryhmä. Hän sanoi usein, että nämä miehet luulevat palvelevansa Jumalaa mutta ovat joutuneet paholaisen pettämäksi.
Jos Andreas olisi ollut nuorempi, hän olisi koettanut saavuttaa Isisin kaltaisia nykypäivän ääriliikkeitä. Tulevaisuutta ajatellen Jumalan on nostettava esiin joku toinen, jolla on sama näky ja kutsumus.
Kun ajattelet yhteisiä matkojanne, mitkä olivat mieleenpainuvimpia tapaamisia?
Muistan ensimmäisen kohtaamisen Islamic Jihad -järjestön silloisen johtajan šeikki al-Shamin kanssa. Tilanne oli hyvin epämukava, kunnes 45 minuutin kuluttua Andreas pomppasi pystyyn ja sanoi: ”Al, ota valokuva kahdesta terroristista.” Hän tarkoitti itseään ja al-Shamia, joka purskahti nauruun. Olimme keskustelleet hänen kanssaan tulkin välityksellä eikä hän ollut eleelläkään paljastanut puhuvansa englantia. Hän ymmärsi kaiken, mitä sanoimme. Se oli tyypillistä valtapeliä. Hän nousi ylös ja miehet seisoivat vierekkäin. Kun otin kuvaa, al-Shami katsoi suoraan minua kohti ja sanoi: ”Olen niin iloinen, että tulitte tapaamaan minua. Haluan teidän tulevan tervehtimään minua milloin vain olette Gazassa. Jos vain kuulen, että olette Gazassa ettekä käy, tulen olemaan hyvin vihainen.”
Šeikillä oli pitkä karhea parta ja seuraavissa tapaamisissa hän tervehti minua poskisuudelmilla. Viimeisellä kerralla Veli Andreas kysyi: ”Voinko rukoilla kanssasi?” Hän rukoili, että šeikki näkisi unen tai näyn, joka vahvistaisi kertomamme evankeliumin sanoman. Andreas sanoi: ”Jeesus ilmestyy monille muslimeille.”
Joitakin vuosia sitten Veli Andreas sai arabiankielisen syntymäpäiväkortin šeikki al-Shamilta. Siinä sanottiin: ”Rukoilen, että Jumala antaisi mahdollisuuden tuoda meidät yhteen sinun ja Kristuksen kanssa.” (Šeikin ilmoitettiin saaneen surmansa vuonna 2015.) Sanat voi tulkita kahdella tavalla. Hartaat muslimit uskovat, että Jeesus tulee takaisin mutta muslimina. Joten šeikki on voinut tarkoittaa tätä. Tai hän on voinut tarkoittaa olevansa avoin kristilliselle sanomalle. Mutta miten ihmeessä Islamic Jihad -järjestön johtaja voisi sanoa olevansa Jeesuksen seuraaja? Tässä kohtaa asia on jätettävä Jumalan käsiin.
Tämä on se voima, joka oli Andreaksen solmimissa ystävyyssuhteissa Kristuksen vihollisten kanssa. Hän näytti kirkolle: ”Tässä on lähetyskenttäsi.”
