Jenny (kuvassa) ei ollut St. Eliasin kirkossa Damaskoksessa, kun sitä pommitettiin viime vuonna. Mutta hänen isänsä oli. Sinä päivänä Jenny menetti isänsä, miehen, joka ”oli sydämeltään lapsi”, kuten hän kertoo.
Voisi luulla, että Jenny olisi katkera, mutta hän on vahva esimerkki niin monista kristityistä, jotka pysyvät pelottomina uskossaan. Saatuaan sielunhoitoa oman surunsa käsittelyyn hän kouluttautui itse auttamaan muita heidän surussaan.
Tänään sisaremme muistuttaa meitä siitä, että silloinkin, kun kaikki näyttää menetetyltä, voitto on Jumalan.

