Myanmarilainen Ma Thiri, vaimo ja viiden lapsen äiti, ei saanut tyydyttäviä vastauksia kysymyksiinsä elämästä ja kuolemasta vanhemmiltaan eikä uskonnollisilta johtajilta. Kun hän löysi Kristuksen, hänen elämäänsä astui rauha ja rikkinäinen avioliitto korjautui.
Ma Thiri* syntyi buddhalaiseen perheeseen, jossa hänellä oli viisi sisarusta. Thirin elämä oli tavallista suuremmitta muutoksitta. Aikuisena hän pitäytyi perinteisiin uskomuksiin ja seurasi perheensä ja yhteisönsä opettamia ja harjoittamia tapoja. Hän meni naimisiin ja sai viisi lasta.
Silti syvällä sisimmässään Thiri tunsi, että elämästä puuttui jotain, ja hän kamppaili jatkuvasti vajavuuden tunteen kanssa.
Kuten tuhannet muutkin perheet Myanmarissa, Thiri ja hänen puuseppämiehensä Ko Tun* ponnistelivat joka päivä tullakseen toimeen.
Vuoden 2021 sotilasvallankaappauksen jälkeen Myanmarin väestön taloudellinen tilanne oli huonontunut, ja parin viime vuoden aikana päivittäistavaroiden hinnat olivat kolminkertaistuneet. Työttömyys ja epävakaat olot vaikeuttivat ihmisten selviytymistä.
Myös vuoden 2025 kevään maanjäristys heikensi monien toimeentuloa.
Nämä olosuhteet ovat vaikuttaneet myös Thirin perheeseen. Thiri teki ompelutöitä ja koetti tukea Ko Tunia, mutta siitä ei ollut tarpeeksi apua. Täyttääkseen perheensä jokapäiväiset tarpeet Ko Tun lainasi rahaa, ja velka kasvoi vuosi vuodelta. Se lisäsi riitoja ja jännitteitä perheessä.
Koronaviruspandemian jälkeen perheen kahden vanhimman lapsen oli lopetettava koulunkäynti, koska vanhemmilla ei ollut varaa koulumaksuihin. Kaksi nuorempaa lasta käy buddhalaista koulua, koska se on ilmainen. Kolmevuotias kuopus on vielä kotona.
Eräänä päivänä Ko Tun sai riidan päätteeksi tarpeekseen ja jätti vaimonsa ja lapsensa.
Naapuri rohkaisee
Eräs Thirin naapureista oli iäkäs kristitty nainen. Kuultuaan Thirin perheen ongelmista hän tarjosi apuaan ja rohkaisi Thiriä tulemaan kirkkoon kanssaan.
Thiri ei ottanut tarjousta vastaan. Hän ajatteli, että jos hänen lapsuudesta asti palvomansa jumalolento ei voinut antaa hänelle rauhaa, mitä sitten tämä uusi Jumala voisi tehdä. Eihän tuo Jumala tiennyt hänestä mitään.
Kun Thirin taloudellinen tilanne heikkeni, hän päätti kuitenkin mennä naapurin kanssa kirkkoon saadakseen hetken rauhaa kotona riehuvista riidoista, kasvavasta velasta ja erosta aviomieheensä.
Thiri mietti, miten ihmisten oli mahdollista olla yhteydessä Jumalaan, jota he eivät voineet nähdä.
Thiri yllättyi siitä, että ihmiset tulivat kirkkoon ilman uhrattavia kukkia tai hedelmiä. Rituaalejakaan ei näkynyt. Sen sijaan ihmiset polvistuivat silmät kiinni ja puhuivat Jumalalle, josta ei ollut kuvaa. Thiri mietti, miten ihmisten oli mahdollista olla yhteydessä Jumalaan, jota he eivät voineet nähdä.
Kaikista mielessä pyörivistä kysymyksistä huolimatta Thiri huomasi, että hänen sydämensä oli täyttynyt jonkinlaisella rauhalla. Kun naapuri kertoi hänelle kristillisestä uskostaan, Thiri tunsi sisimmässään levollisuutta, vaikka hän ei ymmärtänyt kaikkea.
Alkuun Raamatulla
Aina kun Thiri tunsi kaiken olevan liikaa, hän meni kirkkoon. Siellä hän kuuli evankeliumia. Aluksi ajatus siitä, että Kristus kuoli ristillä ihmiskunnan puolesta, tuntui käsittämättömältä. Thiri alkoi kuitenkin lukea kotona naapurilta saamaansa Raamattua.
”Ennen minulla ei ollut ketään, jolle kertoa huolistani. Otettuani Kristuksen vastaan tunsin, että on Jumala, joka kuuntelee, kun itken, ja voin kertoa kaikesta Hänelle. Olen kokenut lohdutusta ja suurta helpotusta. Vaikeudet eivät ole poistuneet, mutta yllättävästi ne eivät muserra minua”, Thiri kertoo.
Lukiessaan Raamattua Thiri ymmärsi sovituksen tarpeen. ”Ennen kamppailin sen kanssa, mihin ihmiset menevät kuoleman jälkeen. Koetin löytää vastauksia, mutta epäonnistuin. Mutta kun luin Raamattua, se puhui selvästi kuoleman jälkeisestä elämästä, tuomiosta ja ikuisesta elämästä”, Thiri selittää.
Hän löysi varmuuden Kristuksessa ja kertoo uskostaan perheelleen ja ystävilleen. Thiri tajusi myös avioliiton tärkeyden ja oppi pastoriltaan, miten perheen pitäisi elää. Hän pyysi Ko Tunia palaamaan kotiin. Kun mies tuli takaisin, hän ei tiennyt Thirin uudesta uskosta.
”Kun kerroin siitä, mieheni oli raivoissaan ja tivasi, miten lapset rekisteröitäisiin, jos minusta tulisi kristitty ja hän pysyisi buddhalaisena. Minulla ei ole vastausta siihen. Rukoilen kuitenkin joka päivä mieheni ja lasteni puolesta, että he oppisivat tuntemaan Kristuksen”, Thiri sanoo.
Suku painostaa
Päätös Kristuksen seuraamisesta ei ollut helppo Thirille. Häntä painostettiin joka puolelta palaamaan buddhalaisuuteen. Miehen sukulaiset sekä Thirin äiti ja sisarukset taivuttelivat häntä jatkuvasti. Kun se ei onnistunut, he katkaisivat välinsä Thiriin. Asuinyhteisö karttoi Thiriä ja hänen perhettään.
Taloudellisten syiden takia Thirin vanhin tytär asuu tätinsä luona toisessa kylässä. Tytär käy edelleen buddhalaisissa temppeleissä kristinuskoa vastustavan tädin vaikutuksen vuoksi. Thirin 14-vuotias poika ei käy temppelissä eikä kirkossa. Hän on kiinnostunut ateistisesta ajattelusta.
Thiri on silti toiveikas. ”Kehotan vanhempia lapsiani kokemaan itse Jumalan rakkauden. Kolme nuorinta käyvät seurakunnan kokoontumisissa kanssani.”
”Aluksi mieheni kieltäytyi menemästä seurakuntaan kanssani, mutta nykyään hän lähtee sinne.”
Ma Thiri
Ko Tun ei ole vieläkään kristitty, mutta tilanne on paljon parempi. ”Aluksi hän kieltäytyi menemästä seurakuntaan kanssani, mutta nykyään hän lähtee sinne”, Thiri kertoo. Kun Ko Tun ei ole poissa kotoa työn takia, hän lukee myös Raamattua oppiakseen lisää.
Yhteisö on kuitenkin jatkanut vihamielistä suhtautumistaan. Kun Thiri kohtaa ongelmia, ihmiset pilkkaavat häntä ja kehottavat häntä hakemaan apua kristillisestä yhteisöstä. ”Jumalan armosta seurakuntani ja toiset kristityt rohkaisevat minua aina raamatunlausein ja olemalla läsnä.”
Kun maanjäristys iski keväällä 2025, juuri kristityt tulivat apuun. ”Naapurini ovat usein yllättyneitä siitä aidosta rakkaudesta ja huolenpidosta, jota seurakunta osoittaa minulle, etenkin maanjäristyksen aiheuttaman kriisin aikana.”
Uuteen alkuun
Maanjäristyksen aikana Thirin sisaren talo romahti täysin. Myös hänen äitinsä talon seiniin ja lattioihin tuli halkeamia ja he korjasivat taloa yhdessä. Nyt Thiri asuu tässä talossa kolmen lapsensa kanssa säästääkseen vuokrassa.
Thiri sai seurakuntansa ja Open Doorsin kumppaneiden kautta ruokatarvikkeita, joiden avulla hän pärjäsi pari kuukautta, sekä aurinkokennolampun, koska sähköä ei ollut katkojen vuoksi.
Open Doorsin kumppanit auttoivat Thiriä myös käynnistämään pienen yrityksen. Thiri pystyttää kotiaan lähellä olevalle kujalle joka päivä kojun, jossa hän valmistaa aamuisin erilaisia nuudeleita ja iltapäivisin hän grillaa lihaa asiakkaille.
Ruokamyynnillä hän ansaitsee noin kuusi euroa päivässä, mikä riittää hänen lastensa aterioihin. ”Elinolomme ovat hiljakseen parantumassa”, Thiri kertoo.
Kaikki ei kuitenkaan ole ollut ruusuista. Äiti, jonka luona Thiri nyt asuu, on yrittänyt palauttaa Thiriä entiseen uskontoonsa. Kristittyjen huolenpito on kuitenkin muuttanut äidin käsitystä kristinuskosta.
Thiri on kiitollinen kotiseurakunnalleen ja tukijoille kaikesta avusta, jota hän ja hänen perheensä ovat saaneet. Open Doorsin paikallisten kumppaneiden käytännön apu auttaa häntä elättämään perhettään.
Thiri vie lapset kouluun, kuljettaa tavaroita ruokakojulle ja myös osallistuu kristittyjen kokoontumisiin pienellä moottoripyörällä. Iltaisin hän palvelee seurakunnassaan, joka on 40–60 hengen kotiseurakunta.
Mukana on uusia kristittyjä ja etsijöitä, jotka saavat rohkaisua Thirin kaltaisilta ihmisiltä. Thirin uudistunut elämä puhuttelee voimakkaasti hänen perhettään, sukulaisiaan, naapureita ja seurakuntayhteisöä.
Rukoile
- Rukoile, että Thirin perhe tulisi tuntemaan Kristuksen ja kokisi Jumalan rakkauden, etenkin hänen miehensä ja kaksi vanhinta lastaan.
- Rukoile, että Thirin yhteisö löytäisi todellisen Vapahtajan ja tuntisi Kristuksen ja seurakunnan rakkauden.
- Rukoile niiden tuhansien perheiden puolesta, jotka kamppailevat vaikeiden elämäntilanteiden kanssa.
- Rukoile, että Myanmarin uusi hallitus hallitsisi viisaasti ja asettaisi kansalaisten hyvinvoinnin etusijalle.
*Nimet muutettu turvallisuussyistä.

