Uutiset
05.09.2024

Vainokoulutusta Nepalissa: ”Jumala antaa meille voimaa”

Vaino Nepalissa on lisääntynyt, kun vuonna 2015 perustuslaissa kiellettiin käännytystyö ja kääntyminen. Evankeliumin levittäminen on vaarallista ja kristittyjen toimintaa valvotaan. Mukeshilla on ollut vaikeuksia löytää kunnollisia toimitiloja seurakunnalleen.

Mukesh Shah* tuli uskoon vuonna 2010, kun hän vapautui häntä ja perhettään piinanneista pahoista hengistä. Lopulta myös hänen perheensä otti Jeesuksen vastaan pelastajanaan. Tällöin Mukeshin koti oli kylän ainoa kristitty kotitalous.

Jumala antoi hänelle valtakuntansa levittämistä yhteisössä koskevan näyn. Opiskeltuaan Raamattua Mukesh aloitti pastorin työnsä vuonna 2012.

Aluksi seurakuntaan kuului vain hänen perheensä. Jumala kuitenkin käytti hyväksi Mukeshin palvelutyötä ja mukaan tuli paljon uusia ihmisiä. Nykyään seurakuntaan kuuluu 70–80 jäsentä.

Mukesh on yrittänyt löytää uuden toimitilan seurakunnalleen, mutta tähän mennessä kaikki ovat kieltäytyneet vuokrauksesta.

Mukeshilla ei kuitenkaan ole sopivaa paikkaa kirkolle. Hän on vuokrannut huonetta kirkon käyttöön jo yli kymmenen vuotta. Tammikuussa 2024 äärihindut uhkailivat vuokraemäntää. He kielsivät häntä antamasta kristittyjen kokoontua talossaan.

Uhkauksen jälkeen hän pyysi Mukeshia siirtämään seurakuntansa. Mukesh on yrittänyt löytää uuden toimitilan seurakunnalleen, mutta tähän mennessä kaikki ovat kieltäytyneet vuokrauksesta.

Perustuslaki lisää vainoa

Tämä ei ole poikkeuksellista Nepalissa. Vuonna 2015 vahvistetussa perustuslaissa kielletään käännytystyö ja kääntyminen. Vuoden 2018 kääntymisen vastainen laki teki niistä rangaistavan teon, josta voi seurata viiden vuoden vankeus ja yli 320 euron sakko.

Sakko on suuri, sillä Nepalissa keskimääräinen kuukausipalkka on noin 220 euroa. Lisäksi uskosta kertomisesta kiinnijääneet ja tuomitut ulkomaalaiset voidaan häätää ja heidän maahantulonsa kieltää.

Uuden perustuslain vuoksi vaino Nepalissa on kasvanut huomattavasti. Mukeshin kokemus on vain yksi esimerkki uusista kristittyihin kohdistuvista uhkauksista. Tällä hetkellä Mukeshin seurakunta toimii hänen talonsa ulkopuolella olevassa väliaikaisessa teltassa.

Kylä vuoristossa Nepalissa. Taloissa on eri värisiä kattoja, sinisiä, vihreitä, oransseja... Taustalla pilviä ja vuorenrinteitä.
Hinduryhmät ja järjestöt haluaisivat palauttaa Nepalin virallisesti hinduvaltioksi. Kristittyjen elämä Nepalissa onkin vaikeutunut paljon viime vuosina. Kuvassa kylä vuoristossa Nepalissa. Kuvituskuva.

”Emme tiedä, milloin saamme kunnollisen paikan kokoontua”, hän kertoo. ”Tässä kokoontuminen tulee olemaan erittäin vaikeaa sadekauden aikana. Rukoilemme asian puolesta.”

Hän kertoo, että kristittyjen on paljon vaikeampaa elää uskoaan Nepalissa. ”Ennen meidän oli mahdollista jakaa evankeliumia julkisesti”, hän sanoo. ”Mutta tilanne ei ole enää sama. Meidän on oltava varovaisia.”

Hinduryhmät ja -järjestöt vaativat Nepalia palaamaan virallisesti hinduvaltioksi. Heidän toimintansa ja kristittyjen valvonta ovat lisääntyneet suuresti. Kristittyjä häiritään julkisesti ja jumalanpalveluksia keskeytetään.

Jokin aika sitten neljä kristittyä pidätettiin Madheshin provinssissa evankeliumin levittämisestä. Samalla alueella äärihindut polttivat uskovien riksassa kuljettamia Raamattuja.

Vainoon valmistavaa koulutusta 

Haasteiden takia Open Doorsin kumppanit Nepalissa ovat tarjonneet vainoon valmistavaa koulutusta. Sillä vahvistetaan painostuksesta kärsiviä kristittyjä.

”Viimeaikaiset pidätykset ovat tehneet kristitystä yhteisöstä entistä levottomamman. He ovat vastahakoisia kertomaan evankeliumia ja ovat tietoisia seurauksista. Siksi koimme tarpeelliseksi tarjota vainoon valmistavaa koulutusta. Rohkaisemme ja kannustamme kristittyjä”, Min Rai*, Open Doorsin kumppani Nepalista kertoo.

“Koulutus on kuitenkin motivoinut meitä pysymään lujina uskossamme.”

Mukesh Shah

Mukesh oli yksi koulutukseen osallistuneita kristityistä. Hän kertoi aiheiden olleen ajankohtaisia ja rohkaisseen häntä paljon.

”Kaiken tämän keskellä on tarpeellista seistä lujana uskossa, sillä sitä Jumala haluaa. Usein kristityt horjuvat uskossaan vaikeina aikoina. Koulutus on kuitenkin motivoinut meitä pysymään lujina uskossamme. Jumala siunaa meitä varmasti ja antaa meille voimaa.”

Rukoile ja tue

Lahjasi ja rukouksesi tekee koulutuksista mahdollisia Nepalissa ja muualla maailmassa. Sinun tuellasi Open Doors voi kulkea uskonsa tähden äärimmäistä vainoa kokevien kristittyjen rinnalla. Kiitos avustasi!

Rukoile näiden rohkeiden kristittyjen puolesta, kun he jatkavat Jeesuksen seuraamista. Pyydä Jumalaa auttamaan heitä olemaan rohkeita ja viisaita.

Rukoile, että Jumala avaa nepalilaisille kristityille ovia kertoa evankeliumia läheisilleen. Rukoile Hänen rauhaansa nepalilaisten keskuuteen ja että Jeesuksen seuraamista ei pidettäisi rikoksena.

*Nimet muutettu turvallisuussyistä.