Lehdet
05.07.2021

Vainojen teologiaa: Ääntämme ei voi vaientaa

Kuulkaa, mitä Herra sanoo!… Tehkää, mitä oikeus ja vanhurskaus vaativat! Pelastakaa riistetty riistäjän käsistä. Älkää sortako muukalaisia, orpoja ja leskiä, älkää tehkö vääryyttä kenellekään. Älkää vuodattako tässä maassa viattomien ihmisten verta… (Jer. 22:1,3)

Jumala valvoo oikeudenmukaisuutta

Vanhan Testamentin lehdiltä näemme, kuinka aika ajoin profeetat ilmestyivät yhteiskunnan keskelle – kuin vallitsevan systeemin ulkopuolelta. Profeetoilla ei ollut korkeaa sosiaalista asemaa, he eivät edustaneet papillista tai kuninkaallista eliittiä. Sen sijaan he puhuivat suoraan Jumalan nimessä. He uskalsivat julistaa henkilöön katsomatta: ”Näin sanoo Herra”.

Jeremian tehtävänä oli muistuttaa, kuinka Jumala odottaa armollisuutta, hyvyyttä ja oikeudenmukaisuutta. Niiden puute paljasti hengellisen ja yhteiskunnallisen rappiotilan.

Profeetat usein puhuivat oikeudenmukaisuudesta, jota Jumala viime kädessä valvoo. Niinpä esimerkiksi Jeremian tehtävänä oli muistuttaa, kuinka Jumala odottaa armollisuutta, hyvyyttä ja oikeudenmukaisuutta. Niiden puute paljasti hengellisen ja yhteiskunnallisen rappiotilan.

Profeetallinen julistus tuo esiin Kristuksen

Jeesus itse totesi, että hän ei tullut kumoamaan lakia ja profeettoja, vaan toteuttamaan – antamaan profetioille niiden todellisen merkityksen (ks. Matt. 5:17). Heprealaiskirjeen alussa sanotaan, kuinka Jumala muinoin puhui profeettojen kautta, mutta ”näinä viimeisinä aikoina hän on puhunut meille Pojassaan”. Niin ikään 1. Pietarinkirjeessä kerrotaan, että profeetat etsivät ja tutkivat Kristuksen Hengen vaikutuksesta evankeliumin sanomaa (ks. 1. Piet. 1:10-12).

Uusi testamentti tekee siis monessa kohdassa selväksi sen, että Vanhan testamentin profetiat (kuten myös laki ja kirjoitukset) osoittivat Kristukseen. Hän on kaikkien profetioiden täyttymys.

Siksi nykyajassa tapahtuvan profeetallisen julistuksen keskiössä on sanoma kärsineestä, kuolleesta ja ylösnousseesta Kristuksesta. Hän on se, joka voi tuoda rauhan ja sovinnon ihmisten ja Jumalan välille sekä koko luomakuntaan.

Profeettoja yritettiin vaientaa

Ei tarvitse kahdesti arvailla, että profeetan tehtävä oli kaikkea muuta kuin helppo. Jeremia joutui niin vallanpitäjien kuin kansankin epäsuosioon. Häntä pahoinpideltiin, syytettiin petturuudesta, hän pakeni tappouhkauksia, ja hänet heitettiin liejuiseen kaivoon.
Profeettoja vainottiin, koska he uskalsivat puhua. He uskalsivat kritisoida hallitsijoita, vääristyneitä yhteiskunnallisia käytäntöjä ja myös niiden hiljaisen hyväksynnän. Siksi heidän suunsa haluttiin tukkia.

Näin kävi Jeesuksen aikaan tullessa Johannes Kastajallekin. Kansaa ja uskonnollista eliittiä haastavien parannussaarnojen lisäksi hän uskalsi kyseenalaistaa hallitsijan, Herodeksen naimakaupat. Siksi Johannes vangittiin ja lopulta surmattiin (ks. Mark. 6:14-29).
Jeesus ymmärsi oman kutsunsa ja hänen seuraajiensa raskaan ristin. Siksi hän valmisti seuraajiaan varautumaan vainoihin, joita he joutuisivat kokemaan Jeesuksen nimen ja vanhurskauden, oikeudenmukaisuuden tähden. Vainoa kärsiessään he liittyvät profeettojen vainon pitkään ketjuun: ”Niinhän vainottiin profeettojakin, jotka elivät ennen teitä” (ks. Matt. 5:10-12).

Apostolien teoista näemme, kuinka pian Jeesuksen lupaukset hänen seuraajiensa vainoista toteutuivat. Ei kestänyt kauaa, kun Pietari ja Johannes joutuivat suuren neuvoston eteen. Ja heitä kiellettiin ”puhumasta tai opettamasta yhtään mitään Jeesuksen nimessä” (ks. Apt. 4:18).

Sanoma Kristuksesta näkyy, kuuluu ja tuntuu

Ketkä profeettoja yrittivät hiljentää? Teologi Walter Brueggemann lienee oikeassa siinä, että vaientajat ovat niitä, joiden etu vaarantuu profeetallisen julistuksen läpivalaisussa. Näin oli Vanhan ja Uuden testamentin aikoina, jolloin Brueggemannin mukaan monin paikoin vallitsi epäoikeudenmukainen riistotalous (esimerkkinä israelilaiset faraon orjatyövoimana). Profeettojen julistus iski pohjimmiltaan ihmisen itsekkyyteen ja ylpeyteen, jotka yhteiskunnallisessa mittakaavassa paisuivat orjuuttaviksi ja elämää tuhoaviksi riistorakenteiksi.

Tämä näkökulma on tärkeä muistaa, koska liian usein ainakin länsimaissa kristillinen usko mielletään näkymättömäksi ja hiljaiseksi yksityisasiaksi. Tällöin evankeliumin huipentumana saatetaan pitää vain yksilön henkilökohtaista pelastumista – siis sitä, että hän eräänä päivänä pääsee taivaaseen. Uskoa näkyväksi tekevälle elämälle tai yhteiskunnallisille kannanotoille ei anneta tilaa eikä hengellistä merkitystä. Tämä hieman kärjistetty kuvaus sisältää liian yksiulotteisen käsityksen evankeliumin todellisesta voimasta.

Siksi nykyajassa tapahtuvan profeetallisen julistuksen keskiössä on sanoma kärsineestä, kuolleesta ja ylösnousseesta Kristuksesta. Hän on se, joka voi tuoda rauhan ja sovinnon ihmisten ja Jumalan välille sekä koko luomakuntaan.

Kristuksessa koko luomakunta tulee sovitetuksi ja liitetyksi Jumalan yhteyteen. Siksi kristittyjen ei tulisi paeta pois tästä maailmasta tai sivuuttaa sitä jonakin väliaikaisena sivuseikkana. Sen sijaan Kristuksen sovitustyön kautta koko luomakunta avautuu Jumalalle kuuluvaksi pyhäksi maaksi, jossa tulisi vallita Jumalan tuntemus ja Jumalan mielen mukainen järjestys. Näin profeettojen visio Jumalallisesta oikeudenmukaisuudesta saa huipentumansa Kristuksessa: hänen kauttaan Jumalan mielen mukainen uusi elämä ulottuu koskemaan kaikkia kansoja, ja koko maailmankaikkeutta.

Äänemme on yhteinen

Tänään kristityt elävät vainottuina eri puolilla maailmaa, koska evankeliumi muuttaa ihmisiä ja yhteiskuntaa. Muutos suututtaa ne, joiden etu on vaarassa. Esimerkiksi Intiassa kristittyjä vainotaan, koska heidän äänensä ei sovi hindulaisuutta valtionuskontona pönkittävään nationalistiseen politiikkaan.

Intian kristityt – vähintäänkin epäsuorasti – haastavat vallitsevan käsityksen oikeudenmukaisuudesta, jonka keskellä arviolta noin 200 miljoonaa kastitonta elää vailla yhteiskunnallista suojaa, vailla toivoa paremmasta tulevaisuudesta. Kastittomia voi syystäkin pitää nykyajan ”faraon” riistotalouden orjina.

Kuitenkin Intian 66 miljoonan kristityn joukko edustaa valtavaa muutosvoimaa, jonka sanoma voi uudistaa koko yhteiskunnan. Siksi heillä riittää vaikutusvaltaisia vihollisia, niin valtion, median kuin kansan syvien rivienkin keskellä.

Jeesuksen sanat hänen seuraajiensa, sisariemme ja veljiemme vainoista toteutuvat Intiassakin. Mutta heidän profeetallista ääntään ei voi hiljentää. Miksi? Koska kuninkaamme ja veljemme Jeesus sanoo vainotuille: Te ette puhu itse, teissä puhuu Isänne Henki (Matt. 10:20).

– Ari-Pekka Niemelä