Talvisena joulukuun päivänä vuonna 2017 istun autossa Nabeelin* ja Shleman* kanssa. Olemme menossa tapaamaan joitakin irakilaisia kristittyjä, jotka ovat hyötyneet paikallisten yhteistyökumppaniemme välittämistä mikrolainoista. Aloite kaikkiin tänään tutustumisen kohteena oleviin projekteihin tuli Isä Gorgesilta, joka on myös mukana projektitoimikunnassa. Matkaamme Pohjois-Irakin maaseudun halki ja saavumme lopulta ensimmäiseen reittisuunnitelmassamme olevista pienistä kylistä. Kylässä asuu 20-50 perhettä, joista melkein kaikki saavat elantonsa maanviljelystä.
Esimerkkimme on Aduard, joka asuu Dashqotanissa. Mustavalkoinen huivi päässään hän kävelee kahden poikansa kanssa valkoisten, ruskeiden ja mustien lampaiden seassa. ”Aloitimme lampaiden kasvatuksen vain neljä kuukautta sitten”, tämä kolmen pojan ja kahden tyttären isä kertoo leveä hymy huulillaan. Hän silmäilee lammaskatrastaan ylpeänä. ”Olen maanviljelijä, mutta jo jonkin aikaa hallitus ei ole maksanut meille sadoistamme, joten tarvitsimme lisätienestejä. Teidän avullanne pystyimme ostamaan ensimmäiset 25 lammasta ja vuohta, ja myöhemmin ostimme vielä 10.”
Hän kumartuu nostamaan karitsan syliinsä. ”Nyt meillä on 10 karitsaa. Olemme myyneet lampaanmaitoa. Saamallamme rahalla pystymme ostamaan ruokaa ja rahaa jää muihinkin kuluihin. Tämä projekti kattaa kaikki perheemme elinkustannukset”, 45-vuotias maanviljelijä kertoo.
“Lainanne antaa meille toivoa ja uskoa tulevaisuuteen.”
Samassa kylässä asuu toinenkin viljelijä, jolla on lammaskatras. Edmond, jolla on yllään harmaa villalippis, musta nahkatakki ja farkut, toivottaa meidät lämpimästi tervetulleiksi lammasaitaukseensa. Aitauksen oikealla puolella on perinteinen mudasta rakennettu talli.
“Lainan avulla pystyin ostamaan 22 lammasta ja myöhemmin nostamaan lukumäärän 50:een. Saamillani tuloilla rakensin uusia talleja.” Hän osoittaa betonitallia edessämme.
Talvisin Pohjois-Irakissa yleensä sataa. Marraskuun alussa satoi jonkin verran, mutta määrä ei riittänyt saamaan peltoja viheriöimään. ”Rukoilemme sadetta”, hän sanoo. ”Minun perheeni, vaimoni ja kaksi lastani, isäni ja muut perheenjäsenemme, me elämme minun tuloillani.” Hänen 5-vuotias poikansa Ninos kulkee lampaiden keskellä ja näin opettelee niiden paimentamista.
“Ilman tätä laumaamme elämämme olisi varmasti vaikeaa.”
Muutaman kilometrin päässä Karanjoon kylässä kaksi veljestä, Salman ja Sargon, ostivat mikrolainalla tiineen lehmän ja vasikan.
Karanjoossa asuu vain 20 perhettä ja kaikki saavat maanviljelystä elantonsa. Salman näyttää minulle tilaansa ja selittää: “Myymme osan maidosta ja pidämme loput ja jogurtin perhettämme varten. Jaamme jogurttia ilmaiseksi myös muille kylän perheille. Tilamme antaa ravinnon neljälle perheelle. Odotamme, että tämä lehmä alkaa pian tuottaa enemmän maitoa.”
Nabeel* työskentelee paikalliselle yhteistyökumppanillemme. Hänen mukaansa mikrolainat toimivat erinomaisesti Pohjois-Irakissa ja kurdi-alueella.
“n. 80 % lainoista toimii hyvin. Lainan saajat maksavat lainan takaisin määräajassa ja rahat voidaan käyttää uusiin mikrolainoihin.”
Näin asian kokee myös isä Gorges. “Valitsemme lainakandidaatit huolella. Haluamme olla vakuuttuneita, että heidän projektillaan on hyvät mahdollisuudet onnistua. Meidän on voitava luottaa henkilöön ja hänen suunnitelmaansa.” Isä Gorges ja hänen toimikuntansa valvovat parhaillaan 22 projektia. ”He ovat kaikki kristittyjä eri kirkkokunnista.”
Mikrolainat eivät ole ainoastaan eläinten hankintaan. Tästä on todisteena punainen traktori Aian Baqrassa. Kylässä asuu n. 50 perhettä, mikä tekee siitä vierailupäivämme muita kyliä hieman suuremman. Ivan on pysäköinyt punaisen Massey Ferguson 290:n vajansa ulkopuolelle. Hän osti koneen 7000 dollarin lainalla. “Minulla on viljelysmaata. Omistan 33 donumia (1 donum vastaa n. 2500 neliömetriä tai yhtä neljänneshehtaaria) ja olen lisäksi vuokrannut 70 donumia. Traktorilla on minulle suuri merkitys. Ennen minun oli maksettava jollekulle peltoni auraamisesta ja hoitamisesta. Se maksoi joka vuosi n. 1000 dollaria. Olin riippuvainen muista. Nyt voin tehdä työn itse. Kun minun ei tarvitse maksaa toisille, säästän paljon rahaa ja voin valita oikean ajankohdan peltotyöhön.”
Hän odottaa ensisateita. “Nyt on otollinen aika kylvää vehnää ja ohraa. Tarvitsen vain sadetta, maaperä on valmis.” Hän sai traktorin 1.8.2017. “Sateiden tullessa pystyn helposti maksamaan lainan takaisin.” Hän kohottaa katseensa kohti pilvistä taivasta. ”Tänään saattaisi sataa”, hän toteaa. Siltä todellakin vaikuttaa. Pian alkaakin tihruttaa. Sade on aluksi heikkoa, mutta mustat ja harmaat pilvet vaikuttavat lupaavilta.
Pian siirrymme Aian Baqrasta uuteen kylään katsastamaan seuraavaa projektia. Vettä alkaa sataa kaatamalla. Olemme jo sen verran kaukana, ettemme näe, onko punainen traktori jo suunnannut pellolle kylvämään siemeniä. Säätiedotuksen perusteella traktorilla on työntäyteisiä päiviä edessä – jos vain meteorologeihin on luottaminen.
Päivän viimeiseen vierailukohteeseen päästäksemme meidän on ajettava kuraista vuoristotietä. Maisemat ovat henkeäsalpaavan kauniita. Korkeita vuoria, syviä laaksoja, vehreitä mäntyjä ja paljon puita syksynkultaisessa asussaan. Saavumme Bebozain kylään, jossa Milad esittelee veljensä Mazenin kanssa pitämäänsä kalafarmia. ”Meillä on paljon hedelmäpuita, mutta emme ole saaneet niillä juurikaan tuloja viime vuosina. Ihmiset eivät maksa riittävästi hedelmistä. Kuulimme eräältä ystävältämme kalafarmeista. Tutkimme asiaa ja haimme projektillemme mikrolainaa”, Milad kertoo, kun kuljemme viimeiset sata metriä heidän kaivamalleen kalalammelle.
“Ostimme 2000 “sormea” (nimitys pienille kaloille) kasvamaan täällä”. Hän kertoo kalojen koon tällä hetkellä vastaavan ihmisen pikkurilliä. ”Me ruokimme niitä, ja puolessa vuodessa niistä tulee täysikasvuisia, jolloin voimme myydä ne. Kalan keskipaino on 2,5-3 kiloa, osalla jopa 5 kiloa. Ensimmäisellä kerralla huomasimme, että 2000 kalaa ei mahdu kunnolla lampeemme. Niinpä seuraavalla kerralla tyydyimme tuhanteen.”
Veljekset myivät kalat ensin ravintoloille, jotka maksoivat hyvän hinnan. Kun Irakin kriisi aiheutti talouslaman, heidän oli sopeuduttava. Parhaan hinnan he saavat nykyisin myymällä kalaa toreilla. ”Olemme oppineet kantapään kautta. Alussa emme aidanneet lampeamme, jolloin villieläimet pystyivät varastamaan kalojamme. Niinpä rakensimme lammen ympärille tukevan aidan.” Kalan pyydystäminen on helppoa. “Vedenpinta on yleensä 1,5 metriä. Kun haluamme pyytää kalaa, laskemme korkeuden puoleen metriin ja käytämme verkkoja”.
Olen hyvin vaikuttunut. Suhteellisten pienten lainojen ja kekseliäisyyden avulla kristityt elättävät itsensä, perheensä ja yhteisönsä. Näin he voivat elää edelleen Pohjois-Irakissa.
* Nimi muutettu turvallisuussyistä.
