Irak 21.05.2026

Irakilainen seurakuntajohtaja pyytää rukousta kristityn nuorison puolesta. Monet asiat sekoittavat nuorten ajatuksia ja vetävät heitä pois uskosta. Herra, johdata heidät takaisin totuuteen.

Joh. 14:6 Jeesus vastasi: »Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani.»

Irak 20.05.2026

Kiitos Herra, että olet siunannut Irakia tänä talvena sateella niin monien kuivien kausien jälkeen. Maatalous on sukupolvesta toiseen monien irakilaisten, myös kristittyjen elinkeino.

5. Moos. 11:11-12 Siinä maassa, johon menette, on vuoria ja laaksoja, ja siellä sateet kastelevat maan. Se on maa, josta Herra, teidän Jumalanne, itse pitää huolta. Ympäri vuoden hän valvoo ja vaalii sitä.

Irak 19.05.2026

Herra, ravitse muslimitaustaisten kristittyjen seurakuntia Irakissa ja anna niiden kasvaa – niin siellä, missä jo on salainen seurakunta kuin myös siellä, missä kristityillä ei vielä ole muita, joiden kanssa tavata ja kasvaa.

Matt. 18:20 Sillä missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellään.

Irak 18.05.2026

Suljetaan rukoukseen 41-vuotias Luay, joka sai mikrolainan Open Doorsin paikalliskumppanilta. Hän osti sillä uusia laitteita liikkeeseensä. Herra, siunaa hänen yritystään niin että hän voi työllistää myös muita.

Kol. 3:23-24 Mitä teettekin, tehkää se täydestä sydämestä, niin kuin tekisitte sen Herralle ettekä ihmisille. Muistakaa, että saatte Herralta palkan, osuutenne perinnöstä. Palvelkaa Herraa Kristusta.

Irak 17.05.2026

Pastorien työ kristityksi kääntyneiden parissa on riskialtista. Tuomme Herra eteesi irakilaisen pastorin, joka pyytää vahvistamaan uskoaan, jotta hän ja hänen perheensä jaksavat jatkaa työtä.

Room. 15:13 Toivon Jumala täyttäköön ilolla ja rauhalla teidät, jotka uskotte, niin että teillä Pyhän Hengen voimasta olisi runsas toivo.

Irak 16.05.2026

Irakissa Jeesuksen seuraaminen voi merkitä potkuja ja pitkäaikaista työttömyyttä. Pyydä Jumalaa avaamaan ovia turvallisiin työpaikkoihin.

Ps. 121:1-2 Minä kohotan katseeni vuoria kohti. Mistä saisin avun? Minä saan avun Herralta, häneltä, joka on luonut taivaan ja maan.

Irak 03.07.2025

Yasin pyytää meitä rukoilemaan, että Jumala antaisi hänelle voimaa jakaa evankeliumia mahdollisimman monille. ”Minulla on toivo, että he kaikki pelastuvat”, hän sanoo.

Room. 5:5 Eikä toivo ole turha, sillä Jumala on vuodattanut rakkautensa meidän sydämiimme antamalla meille Pyhän Hengen.

Irak 02.07.2025

”Kun luin ensi kertaa Raamattua, sen sanojen ihanuus sai minut itkemään”, kertoo Yasin. Herra, tee Raamatusta elämän lähde salaisten kristittyjen eristyneisyyteen ja vainon keskelle.

Ps. 19:10–11 Herran sana on puhdas ja aito, se pysyy iäti. Herran säädökset ovat lujat, ne ovat oikeita kaikki. Ne ovat kalliimmat kuin puhdas kulta, kalliimmat kuin kullan paljous, makeammat kuin mesi, maistuvammat mehiläisen hunajaa.

Irak 01.07.2025

Herra, tuomme eteesi Yasinin* kaltaiset muslimitaustaiset irakilaiskristityt. Yasin johdatti perheensä Jeesuksen luo, mutta yhteisö on pahoinpidellyt häntä ja heittänyt hänen kotiinsa palopommeja, koska hän päätti luopua islamista.

1. Piet. 2:21 Sillä siihen teidät on kutsuttu. Kärsihän Kristuskin teidän puolestanne ja jätti teille esikuvan, jotta seuraisitte hänen jälkiään.

Irak 14.05.2025

Suljetaan rukoukseen irakilaiset, jotka ovat perheensä ensimmäisiä ja ainoita kristittyjä. Herra, vahvista heitä kohtaamaan vastustusta ja vihamielisyyttä. Anna Pyhän Henkesi johdattaa heitä tarttumaan tilaisuuksiin, joissa he voivat kertoa muille Jeesuksesta.

Apt. 13:47 Herra on näet antanut meille tämän käskyn: – Minä panen sinut valoksi kansoille, pelastukseksi maan ääriin saakka.

Irak 13.05.2025

Islamista kristinuskoon kääntyneet ovat Irakin haavoittuvin kristittyjen yhteisö. Heitä uhkaa perheen ulkopuolelle sulkeminen, työsyrjintä ja jopa fyysinen väkivalta. Herra, osoita heille tilaisuuksia tavata muita kristittyjä.

1. Kor. 12:13 Meidät kaikki, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, on kastettu yhdeksi ruumiiksi. Yksi ja sama Henki on yhdistänyt meidät, kaikki me olemme saaneet juoda samaa Henkeä.

Irak 12.05.2025

Herra, pyydämme siunaustasi irakilaisille paikalliskumppaneille, jotka päättävät talouden kanssa kamppailevien kristittyjen mikrolainahakemuksista erilaisiin hankkeisiin. Anna heille viisautta ja taitoa kohdistaa lainat oikein.

2. Tim. 2:15 Pyri kaikin voimin osoittautumaan Jumalan silmissä luotettavaksi työntekijäksi, joka ei häpeä työtään ja joka opettaa totuuden sanaa oikein.

Irak 21.02.2025

Rukoilemme varjelusta islamista kääntyneille irakilaiskristityille, joihin saattaa kohdistua äärimmäisen kovaa painostusta missä päin maata tahansa.

Jaakob 1:12 Autuas se, joka koettelemuksessa kestää. Sen kestettyään hän on saava voitonseppeleeksi elämän. Jumala on sen luvannut niille, jotka häntä rakastavat.

Irak 20.02.2025

ISISin hyökkäyksestä oli seurauksena pitkäaikaisia traumoja monille Irakin kristityille. Siksi Open Doors tukee siellä erilaisia traumaterapiaohjelmia. Herra, suuri Parantaja, siunaa tätä työtä.

Ps. 107:20 Hän lähetti sanansa, ja se paransi heidät, haudan partaalta hän auttoi heidät turvaan.

Irak 19.02.2025

On kulunut 10 vuotta siitä kun ISIS valloitti osia Pohjois-Irakista. Kristittyjä palaa edelleen vähitellen kotiin. Herra, ole heidän kanssaan! Siunaa jälleenrakennusta ja toipumista.

Ps. 127:1 Jos Herra ei taloa rakenna, turhaan näkevät rakentajat vaivaa. Jos Herra ei kaupunkia vartioi, turhaan vartija valvoo.

Irak 30.06.2024

Useat Irakin kirkon johtajat pyytävät meitä rukoilemaan, että Irakin kristityt pysyvät uskossaan lujina ja jäävät maahan. He myös kiittävät jatkuvasta rukouksesta ja sanovat: ”Mekin rukoilemme teidän puolestanne.”

3. Moos. 26:11–12 Minä pystytän asumukseni teidän keskellenne enkä väsy teihin, vaan vaellan teidän mukananne ja olen teidän Jumalanne, ja te olette minun kansani.

Irak 29.06.2024

Open Doorsin paikalliskumppanit pyytävät meitä rukoilemaan Irakin kristittyjen kanssa, että he pitäisivät kiinni toivosta ja rukoilisivat valoisampaa ja rauhallisempaa tulevaisuutta toipuvalle kansakunnalleen.

Room. 15:13 Toivon Jumala täyttäköön ilolla ja rauhalla teidät, jotka uskotte, niin että teillä Pyhän Hengen voimasta olisi runsas toivo.

Irak 28.06.2024

Rukoilemme Irakin turvallisuustilanteen puolesta. Monet siellä ovat levottomia ja pelokkaita. Pyhä Jumala, anna voimaa niin johtajille kuin kansalaisillekin näinä haastavina aikoina.

Room. 12:18 Jos on mahdollista ja jos teistä riippuu, eläkää rauhassa kaikkien kanssa.

Irak 27.06.2024

Rukoilemme islamista kääntyneiden irakilaiskristittyjen puolesta. Auta heitä pysymään uskossaan vahvoina vaikeinakin aikoina ja pitämään edelleen kiinni Jumalan opetuksista.

Ps. 19:10, 12 Herran sana on puhdas ja aito, se pysyy iäti. Herran säädökset ovat lujat, ne ovat oikeita kaikki. Ne opastavat minua, palvelijaasi, niiden noudattamisesta saa suuren palkan.

Irak 26.06.2024

Jumala, säiden Herra, kiitos että tänä talvena on satanut riittävästi. Sateet täyttivät maan pohjoisosassa tärkeimmän vesivaraston: padon, josta Duhokin kaupunki ja sitä ympäröivät kylät saavat vettä.

Jes. 43:19 Katso: minä luon uutta. Nyt se puhkeaa esiin – ettekö huomaa? Minä teen tien autiomaahan ja joet kuivuuden keskelle.

Irak 16.02.2024

Herra, suljemme rukoukseen Open Doorsin traumaterapiatyön Irakissa. Monilla Irakin kristityillä on syviä haavoja niiltä vuosilta, joina Isis oli vallassa. Siunaa hyvyydessäsi tätä työtä.

Matt. 10:28 Parantakaa sairaita, herättäkää kuolleita, puhdistakaa spitaalisia ja ajakaa pois pahoja henkiä. Lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa.

Irak 27.09.2023

Open Doorsin kumppanijärjestöt auttavat ihmisiä perustamaan paikallisia yrityksiä Toivon keskusten kautta. Rukoilemme, että nuoret tarttuisivat tähän mahdollisuuteen voidakseen rakentaa omaa elämäänsä.

Saarn. 5:18 Sekin on Jumalan lahja, jos Jumala kenelle ihmiselle antaa rikkautta ja tavaraa ja sallii hänen syödä siitä ja saada osansa ja iloita vaivannäkönsä ohessa.

Irak 26.09.2023

Ylistys Jumalalle toivonpilkahduksesta Irakin maataloudessa. Sateiden ansiosta sadosta on tulossa parempi kuin edellisvuonna ja viljelijät odottavat runsasta vehnä- ja ohrasatoa. Kiitos Jumalalle Hänen huolenpidostaan!

Luuk. 12:6-7 Varpusia saa kahdella kolikolla viisi, eikö niin? Silti Jumala ei unohda yhtäkään niistä. Teidän jokainen hiuskarvannekin on laskettu. Älkää siis pelätkö. Olettehan te arvokkaampia kuin kaikki varpuset.

Irak 25.09.2023

Työttömiä on paljon ja moni elää köyhyysrajalla. Tämä aiheuttaa perheiden ja yhteisöjen hajoamista, ja monet muuttavat länteen. Tuomme Herra rukouksessa eteesi Irakin kristittyjen yhteisöt, joihin talouskriisi vaikuttaa eniten.

Luuk. 3:10-11 Ihmiset kysyivät häneltä: »Mitä meidän sitten tulee tehdä?» Hän vastasi heille: »Jolla on kaksi paitaa, antakoon toisen sille, jolla ei ole yhtään. Jolla on ruokaa, tehköön samoin.»

Irak 24.09.2023

Irakin taloustilanne on hyvin epävakaa ja inflaatio kiihtyy jyrkästi. Herra, pidä huolta irakilaisista perheistä nyt kun ajat ovat vaikeat.

1. Sam. 2:7,9 Herra tekee köyhäksi ja antaa rikkauden, painaa maahan ja kohottaa. Hän pitää huolen omiensa askelista, mutta pahat joutuvat pimeyteen. Omin voimin ei yksikään menesty.

Irak 15.07.2023

Herra, tuomme eteesi Irakin parlamenttivaalit, jotka pidetään 18. marraskuuta 2023. Rukoilemme, että kaikki pääsevät äänestämään ja saavat äänestää omaa ehdokastaan ilman painostusta.

Miika 6:8 Sinulle, ihminen, on ilmoitettu, mikä on hyvää. Vain tätä Herra sinulta odottaa: tee sitä mikä on oikein, osoita rakkautta ja hyvyyttä ja vaella valvoen, Jumalaasi kuunnellen.

Irak 14.07.2023

Ylistämme sinua, Jumala, Sermadin verhoiluyrityksestä. Hän perusti sen Toivon keskuksen antamalla lainalla, ja nyt se menestyy. Kiitos, että se antaa hänelle mahdollisuuden elättää vaimonsa ja kaksi pientä lastaan.

Sananl. 10:22 Herran siunaus menestyksen antaa, omin voimin sitä ei lisätä.

Irak 13.07.2023

Open Doorsin paikalliskumppanit järjestävät Syyriassa ja Irakissa johtajuuskoulutusta kaikenikäisille. Osallistujat saavat perusopetusta johtajuudesta samalla tavoin kuin Jeesus opetti opetuslapsiaan. Taivaan Isä, siunaa näitä koulutustilaisuuksia Lähi-idässä.

Ps. 32:8 »Minä opetan sinua», sanoo Herra, »minä osoitan sinulle oikean tien. Minä neuvon sinua, katseeni seuraa askeleitasi.»

Irak 12.07.2023

Syyriassa on nyt 287 Toivon keskusta, ja Irakissa niitä on 150. Yksi keskusten tavoitteista on auttaa paikallisia kulkemaan Jeesuksen kanssa. Rukoilemme, että kaikki, jotka niihin tulevat, kohtaavat Kristuksen ja hänen rakkautensa.

Joh. 17:6–7 »Minä olen ilmoittanut sinun nimesi niille ihmisille, jotka valitsit maailmasta ja annoit minulle. He olivat sinun, ja sinä uskoit heidät minulle. He ovat ottaneet omakseen sinun sanasi ja tietävät nyt, että kaikki, minkä olet minulle antanut, on tullut sinulta.

Irak 11.07.2023

Open Doorsin kumppanijärjestöt auttavat paikallisia käynnistämään yritystoimintaa Toivon keskusten kautta. Siunaa, Herra, näitä pienyrittäjiä ja heidän hankkeitaan, niin että ne saavat edelleen kasvaa ja menestyä.

1. Kor. 15:58 Olkaa siis vahvoja ja järkähtämättömiä, rakkaat veljeni, ja tehkää aina innokkaasti Herran työtä. Tietäkää, ettei Herra anna teidän työnne mennä hukkaan.