Lehdet
31.08.2022

Toivon voima

Kun ISIS Syyrian sisällissodan alussa alkoi tuhota seurakuntia, Ferial ja hänen perheensä pelkäsivät henkensä edestä. Vierailu Toivon keskuksessa muutti kuitenkin kaiken.

Pian sodan alkamisen jälkeen vuonna 2011 kranaattitulen ääni kaikui yössä ja räjähdyksen paineaalto teki halkeaman Ferialin kodin seinään Syyrian Aleppossa. Ferial kaappasi kaksi pientä lastaan syliinsä ja piiloutui kauhuissaan kylpyhuoneeseen.

Ääri-islamistit halusivat eroon kristillisistä seurakunnista, joten 52-vuotiaan Ferialin kaltaiset kristityt olivat keskellä vaarallista konfliktia. ”Kerran miestäni ja lapsiani kohti ammuttiin heidän palatessaan torilta”, Ferial kertoo. ”He juoksivat, ja lapset itkivät.”

Surua ei ole, koska olemme lähellä Jeesusta. Tiedämme, ettei Jeesus hylkää meitä.

Ferial

Koska vettä, ruokaa ja työtä ei ollut, perheen oli paettava piiritetystä kaupungista ja aloitettava uusi elämä turvallisemmassa paikassa, Latakian kaupungissa. Kristittyjä muutti pois Syyriasta sankoin joukoin. Ferial suri menettämäänsä elämää. Heidän uusi kotinsa oli pieni ja sähkön saanti sinne rajallista.

Eräänä päivänä Ferial vieraili Open Doorsin Toivon keskuksessa ja kaikki muuttui.

”He ottivat meidät siipiensä suojaan hengellisesti ja taloudellisesti”, Ferial kertoo. ”He saivat minut rakastamaan Jeesusta vielä enemmän kuin aikaisemmin. Emme tunteneet olevamme hylättyjä, sillä he saivat meidät tuntemaan itsemme rakastetuiksi.”

Teidän rukoustenne ja lahjojenne ansiosta Syyriassa on 160 Toivon keskusta. Nämä merkittävät paikat tarjoavat kokonaisvaltaista tukea, johon kuuluu rukousta, neuvontaa, raamatunopetusta, tulonhankkimisprojekteja, yrityslainoja sekä lääketieteellistä ja humanitaarista apua.

Ferial ja hänen perheensä saivat elintärkeää käytännön apua: ruokaa, avustusta vuokraan sekä ohjausta lapsille. Ferialin usko myös kasvoi hänen opiskellessaan Raamattua muiden naisten kanssa. ”Tunsin oloni erilaiseksi, koin olevani lähempänä Jeesuksen todellisuutta”, hän sanoo. ”Jumala elää meissä, huolehtii meistä, hoitaa meitä. Sydäntäni ei ole ennen kosketettu tuolla tavoin.”

Nykyään Ferial työskentelee keskuksessa opettajana, hänen pelkonsa on poissa ja lapset ovat suorittaneet opintonsa. Jo nyt, ankaran köyhyyden ja haasteiden keskellä, Ferialilla on teidän tukenne ansiosta toivoa.

Ferial kolmen oppikirjoja pitelevän syyrialaislapsen kanssa Toivon keskuksessa
Ferial vieraili perheineen Toivon keskuksessa Syyriassa, jossa he saivat tarvitsemaansa elintärkeää apua.

”Olette erittäin anteliaita, kiitän teitä todella paljon”, hän sanoo silmät täyttyen kyynelistä. ”Koska opimme tuntemaan Jeesuksen, näen edessämme kauniin tulevaisuuden. Jopa kaikkien kriisien – sodan, talouskriisin, sähkön- ja vedenpuutteen – keskellä tunnen rauhan, sisäisen rauhan. Surua ei ole, koska olemme lähellä Jeesusta. Tiedämme, ettei Jeesus hylkää meitä.”

Rukoile

Ferialin puolesta. Kiitä toivon voimasta hänen elämässään.
Ferialin lasten, Anna Marian ja Ohanneksen, puolesta, että toivo valaisisi heidän sukupolvensa.
Syyrian kirkon puolesta, että se voisi toimia toivon majakkana pimeässä.

ISIS pyrkii tuhoamaan Syyrian ja Irakin kirkot. Olemme yhdessä auttaneet pitämään toivoa yllä. Kiitos. Kristityt kohtaavat talouden romahtamista, köyhyyttä ja nälkää. Ääriryhmät ovat yhä uhka. Ilman jatkuvaa tukeamme ja rukoustamme kristityt saattavat menettää toivon ja lähteä.

Autatko vahvistamaan seurakuntia, jotta ne voivat toimia toivon keskuksina?

Osallistu “Miljoona rukousta toivon puolesta” -kampanjaan ja valaise maailma rukouksella.

Voit myös lahjoittaa mahdollisuuksiesi mukaan. 36 eurolla voi tarjota kristitylle elintärkeää ruokaa, talvivaatteita ja peittoja tulevaa talvea varten.

Kiitos.