Uutiset
11.07.2025

Salattua uskoa, näkyvää rohkeutta: Open Doors 70 vuotta vainottujen rinnalla

Open Doors täyttää tänä vuonna 70 vuotta. Järjestön perustaja veli Andreas omistautui viimeisinä työvuosinaan muslimimaailman tavoittamiselle, mutta esimerkiksi Afganistanissa ja Pakistanissa hän vieraili jo 1970-luvulla.

Peili, ruokailuvälineet ja muutama muistivihko. Nämä sinänsä merkityksettömät esineet löytyvät ”Sanan salakuljettajan” vierailijakeskuksen ”vankisellistä” Alankomaissa.

Ne ovat kuitenkin hiljaisia todistajia Tahir Iqbalin uskosta ja rohkeudesta. Hän ei koskaan päässyt vapaaksi vankilasta. Tämä pakistanilainen kristitty kuoli erittäin epäilyttävissä olosuhteissa sellissään heinäkuussa 1992. Häntä syytettiin profeetta Muhammedin pilkasta.

Tahir oli halvaantunut vyötäröstä alaspäin ja vietti kaksi kuukautta puolentoista vuoden vankeusajastaan täydellisessä pimeydessä. Hetki ennen kuolemaansa hän sanoi, ettei halua menettää kruunuaan, kun tietää, minne on menossa.

Open Doorsin 70-vuotisen historian aikana kaikki kertomukset eivät ole inhimillisessä mielessä päättyneet hyvin. Lukuisat kristityt ovat Tahirin tavoin kärsineet marttyyrikuoleman. Afganistanin kaltaisessa maassa vainottujen kristittyjen tilanne ei vaikuta vuosien saatossa muuttuneen.

Open Doorsin perustaja veli Andreas omistautui viimeisinä työvuosinaan suurimmalle tehtävälleen; tavoittaa muslimimaailma Jeesuksen rakkaudelle.

Monien mielestä veli Andreaksen mielenkiinto muslimimaailmaa kohtaan syveni vasta Berliinin muurin murtumisen jälkeen 1989.  Hänen matkakohteensa kertovat kuitenkin toista. Jo vuonna 1967 veli Andreas vieraili Saudi-Arabiassa, ja muutaman vuoden kuluttua siitä hän kävi Afganistanissa ja Pakistanissa.

Maanalainen seurakunta

Eräänä sunnuntaina vuonna 1972 veli Andreas sai mahdollisuuden puhua Afganistanin pääkaupungin Kabulin kansainvälisessä seurakunnassa. Kirkkorakennus oli maan ainoa protestanttinen kirkko.

Ainoastaan kolme vuotta seurakunnan perustamisen jälkeen islamistinen hallitus tuhosi rakennuksen vuonna 1973 tapahtuneen vallankumouksen seurauksena. Afganistanin turvallisuuspalvelu oli kuullut huhuja, että maassa toimi maanalainen seurakunta. Paikkaa kaivettiin neljän metrin syvyydeltä, mutta maanalaista seurakuntaa ei löydetty.

Afganistanin historia on täynnä levottomuutta ja sotia. Lukuisat afgaanipakolaiset ovat paenneet naapurimaahan Pakistaniin. Vuonna 1988 veli Andreas vieraili eräällä pakolaisleirillä Peshawarin provinssissa. Leirillä oli jopa kolme miljoonaa pakolaista Neuvostoliiton ja Afganistanin välisen sodan aikana.

Paikkaa kaivettiin neljän metrin syvyydeltä, mutta maanalaista seurakuntaa ei löydetty.

Tuosta vierailusta on kuva, jossa veli Andreas on vanhan afgaanimiehen kanssa. Tästä kuvasta veli Andreas kertoi myöhemmin: ”Hän siunasi minua! Hän on ei-kenenkään-maalla, hänellä ei ole tulevaisuutta ja hän siunaa minua! Se oli niin koskettavaa!”

Veli Andreaksella oli erityinen side Pakistaniin. Hän vieraili tuossa muslimimaassa useita kertoja elämänsä aikana ja opetti seurakuntien johtajille Raamattua.

Pakistanin kristityt ovat joutuneet veristen hyökkäysten kohteeksi vuosien varrella. Lukuisia kristittyjä on vangittu maan pahamaineisten jumalanpilkkalakien perusteella. Profeetta Muhammadin pilkkaaminen voi virallisesti johtaa kuolemantuomioon Pakistanissa. Asia Bibin kohtalo sai maailmanlaajuista huomiota – hänet onneksi vapautettiin yhdeksän vuoden vankeuden jälkeen.

Salassa

Kuka tietää, kuinka moni afgaani- ja pakistanilaiskristitty on rakkaudesta Jeesukseen Kristukseen joutunut salamurhatuksi vuosien varrella? Kuka tietää erittäin salaisissa olosuhteissa kastettujen afgaanien lukumäärän viimeisten 70 vuoden aikana?

Jumalan teot molempien maiden kohdalla voivat olla meiltä näkymättömissä, mutta yhtä kaikki ne ovat voimallisia.

Kiitämme Jumalaa siitä, mitä hän on tehnyt ja yhä tekee salassa.