Indonesia 08.10.2019

Suljetaan rukoukseen Indonesian uusi presidentti Joko Widodo ja varapresidentti Ma’aruf Amin. Rukoillaan, että he edistävät uskonnonvapautta ja uudistuksia uskonnollisten vähemmistöjen suojaksi.

1.Tim. 2:1-2 Kehotan ennen kaikkea anomaan, rukoilemaan, pitämään esirukouksia ja kiittämään kaikkien ihmisten puolesta, kuninkaiden ja kaikkien vallanpitäjien puolesta, jotta saisimme viettää tyyntä ja rauhallista elämää – -.

Malesia 06.10.2019

Kelantanin osavaltion viranomaiset aikovat käännyttää kaikki Orang Asli -heimon jäsenet islamiin vuoteen 2049 mennessä. Tehtävää hoitaa yli 100 saarnaajaa. Rukoillaan kristityille samaa intohimoa ja Herran siunaavaa läsnäoloa.

Jes. 43:1 Ja nyt – näin sanoo Herra – – : Älä pelkää. Minä olen lunastanut sinut. Minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun.

Brunei 05.10.2019

Pyydetään Jumalalta lisää esirukoilijoita Bruneille kaikkialta maailmasta. Monet kristityt eivät uskalla tehdä mitään sharia-lain loukkaamisen pelossa. Rukoillaan Jumalaa vahvistamaan kirkkoaan tahtonsa toteuttamisessa, maksoi mitä maksoi.

Matt. 19:26 Jeesus katsoi heihin ja sanoi: ”Ihmiselle se on mahdotonta, mutta Jumalalle on kaikki mahdollista.”

Filippiinit 17.09.2019

Etelä-Filippiineillä järjestettiin OD:n tuella avioliittoseminaari, johon osallistui 12 seurakuntien johtoon kuuluvaa pariskuntaa. Kiitetään Jumalaa ja rukoillaan, että he voivat toimia kristityn perheen mallina omissa yhteisöissään.

1. Moos. 2:24 Siksi mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että he tulevat yhdeksi lihaksi.

Laos 16.09.2019

Sua* tovereineen käy Pohjois- ja Keski-Laosin pienissä seurakunnissa rohkaisemassa uskovia, joita viranomaiset kohtelevat mielivaltaisesti. Rukoillaan, että syrjäseutujen kristityt eivät luovuta vaan pysyvät yhteisöissään maan suolana.

Ps. 130:7 Pane toivosi Herraan! Hänen armonsa on runsas, hän voi sinut lunastaa.

Vietnam 15.09.2019

Pohjois-Vietnamissa on paljon lukutaidottomia eikä pyhäkouluopettajilla ole resursseja opettaa heitä. OD antaa koulutusta, mutta kulkuyhteydet ovat huonot. Kiitetään Jumalaa opettajista, jotka tekevät parhaansa vaikeuksista huolimatta.

Room. 15:13 Toivon Jumala täyttäköön ilolla ja rauhalla teidät, jotka uskotte, niin että teillä Pyhän Hengen voimasta olisi runsas toivo.

Indonesia 08.09.2019

Kun Dina* (57) ja hänen miehensä tulivat uskoon 2017, heidän muslimipoikansa katkaisi välit. Armossaan Jumala kuuli Dinan rukoukset, ja yhteys palautui. Kiitetään siitä ja rukoillaan, että Dina ja muut uudet kristityt saavat kasvaa uskossa ja johdattaa muitakin Jeesuksen luo.

Hepr. 2:12 Minä julistan sinun nimeäsi veljilleni, ylistän sinua seurakunnan keskellä.

Malesia 06.09.2019

Siepatun pastori Raymond Kohin perhe julkaisi kirjan katoamiseen johtaneista tapahtumista. Yleisön pitää tietää, että niin voi käydä kaikille, uskonnosta ja rodusta riippumatta. Rukoillaan, että Raymond Koh ja Amri Che Mat sekä Joshua ja Ruth Hilmy vapautuvat.

Ps.130:5 Minä odotan sinua, Herra, odotan sinua koko sielustani ja panen toivoni sinun sanaasi.

Brunei 05.09.2019

Hallituksen mukaan 152 henkilöä on kääntynyt tänä vuonna islamiin toukokuuhun mennessä. Sharia-laki kieltää kristityiltä evankelioimisen. Rukoillaan, että Jumala armahtaa maata ja että moni löytää Jeesuksen rajoituksista huolimatta.

Apt.5:38-39 Siksi annan teille nyt tämän neuvon: jättäkää nämä miehet rauhaan, antakaa heidän olla. Jos tämä heidän ajamansa hanke on lähtöisin ihmisistä, se kukistuu itsestään. Jos se taas on Jumalasta, te ette pysty heitä kukistamaan.

Myanmar 24.08.2019

Rukoillaan Myanmariin rauhaa. Pyydetään Jumalan apua, että hallituksen ja eri kapinallisryhmien välille syntyisi sovinto.

Ps. 71:20 Sinä olet antanut vaikeita vuosia ja monia ahdistuksen aikoja, mutta yhä uudelleen sinä virvoitat minut, syvyyksistä sinä minut nostat.

Filippiinit 23.08.2019

Rukoillaan, että Herra edelleen lähettää enkeleitään avuksi Jolon asukkaille lievittämään pelkoa ja yksinäisyyttä, ja että Hän käyttää kanssasisaria ja -veljiä lohduttamaan ja antamaan toivoa pimeyden hetkillä.

Jes. 40:31 Kaikki, jotka Herraa odottavat, saavat uuden voiman, he kohoavat siivilleen kuin kotkat. He juoksevat eivätkä uuvu, he vaeltavat eivätkä väsy.

Filippiinit 22.08.2019

Sunnuntaina 27.1. Jolon saarella räjähti kaksi pommia aamumessun aikaan. Rukoillaan, että Herra parantaa iskusta selvinneiden syvät haavat. Moni heistä menetti äidin, sisaruksen tai ystävän.

Ps. 62:6 Hiljene, sieluni, Jumalan edessä! Hän antaa minulle toivon.

Laos 21.08.2019

Nathee on entinen animisti, joka päätti seurata Kristusta ja koki terveytensä paranevan merkittävästi. Nyt hän käy kylissä rukoilemassa sairaiden puolesta. Rukoillaan hänelle turvaa ja pyydetään myös, että Herra antaisi hänelle ja hänen vaimolleen lapsen.

Room. 8:25 Jos taas toivomme jotakin mitä emme näe, me myös odotamme sitä kärsivällisesti.

Vietnam 20.08.2019

Perhe ja kyläläiset ajoivat kristityksi kääntyneet Tranin* (18) ja Chaun* (16) sekä heidän 7 kk ikäisen vauvansa telttaan keskelle metsää, kun he eivät luopuneet uskostaan. Rukoillaan, että heidän uskonsa ei horju ja että Herra antaa heille kaiken tarpeellisen.

Ps. 56:5 Sinun sanaasi, Jumala, minä ylistän, sinuun minä luotan, en pelkää mitään. Mitä voi minulle kukaan kuolevainen?

Indonesia 16.08.2019

Open Doors alkaa pian suunnitella vuoden 2020 toimintaa farsinkielisissä maissa. Rukoillaan, että Jumala johdattaa meitä löytämään keinot, joilla voimme parhaiten vastata alueen kristittyjen tarpeisiin.

1. Piet. 5:7 Heittäkää kaikki murheenne hänen kannettavakseen, sillä hän pitää teistä huolen.

Brunei 14.08.2019

Brunei otti huhtikuussa käyttöön koko sharialain, jonka rangaistuksia ovat mm. kivityskuolema, raajojen amputaatiot ja vankeus propagandan levittämisestä. Rukoillaan kristityille rohkeutta ja viisautta kertoa Jeesuksesta uusista laeista huolimatta.

Ef. 6:10 Vahvistukaa Herrassa. Ottakaa voimaksenne hänen väkevyytensä.

Myanmar 24.07.2019

Rukoillaan, että lastenleirit antavat lapsille iloa ja johdattavat heitä Jeesuksen luo. Rukoillaan, että Herra antaa heille taidon kertoa Jeesuksesta perheilleen ja että seurakunnat ymmärtävät lasten olevan yhtä tärkeitä kuin aikuisten.

Mark. 10:14,16 Jeesus sanoi heille: ”Sallikaa lasten tulla minun luokseni, älkää estäkö heitä. Heidän kaltaistensa on Jumalan valtakunta.” Hän otti lapset syliinsä, pani kätensä heidän päälleen ja siunasi heitä.

Filippiinit 23.07.2019

Rukoillaan, että Etelä-Filippiinien kristityt saavat Jumalalta rohkeutta kertoa avoimesti uskostaan ja Kristuksesta ja toimia tällä tavoin Kristuksen lähettiläinä ja hänen siunauksensa kanavana.

Ps. 5:9 Herra, johdata minua tahtosi tietä, tasoita minulle polku vihamiesteni nähden!

Filippiinit 22.07.2019

Jokapäiväinen sieppausten ja väkivallan uhka aiheuttaa pelkoa ja on ajanut osan kristityistä pakoon eräästä Etelä-Filippiinien kaupungista. Rukoillaan tämän kaupungin rauhoittumisen puolesta.

Ps. 9:10 Herra on sorrettujen turva, hän on suoja ahdingon aikana.

Laos 21.07.2019

Heinäkuun täysikuusta alkaa kolmen kuukauden paasto, jonka aikana erityisesti buddhalaismunkit ja noviisit syventyvät uskontoon ja mietiskelyyn. Rukoillaan, että myös kristityt etsivät silloin Herraa ja kertovat Hänestä rohkeasti ja avoimesti.

Matt. 6:17-18 Kun sinä paastoat, voitele hiuksesi ja pese kasvosi. Silloin sinun paastoasi eivät näe ihmiset, vaan Isäsi, joka on salassa. Isäsi, joka näkee myös sen, mikä on salassa, palkitsee sinut.

Indonesia 16.07.2019

Monet Indonesian kylät ovat pitkien ja hankalien taipaleiden takana, eikä niissä ole esimerkiksi sähköä. Rukoillaan voimaa, terveyttä ja varjelusta OD:n työntekijöille, jotka matkustavat kaukaisiinkin kyliin opettamaan uskovia.

Gal. 6:9-10 Meidän ei pidä väsyä tekemään hyvää, sillä jos emme hellitä, saamme aikanaan korjata sadon. Kun meillä vielä on aikaa, meidän on siis tehtävä hyvää kaikille, mutta varsinkin niille, joita usko yhdistää meihin.

Malesia 15.07.2019

Kristitty pastori Raymond Koh ja shiiamuslimi Amri Che Mat ovat edelleen kateissa, ja valtio on sekaantunut kumpaankin sieppaukseen. Jatketaan rukousta heidän puolestaan. Rukoillaan, että totuus ja oikeus voittavat.

Ps. 116:15 Kallis on Herran silmissä hänen uskollistensa henki.

Brunei 14.07.2019

Brunein sulttaani täyttää tänään 73 vuotta. Hän on maan kuningas ja pää-, puolustus- ja valtiovarainministeri ja tehnyt monarkiasta malaiji- ja muslimikulttuurin vaalijan. Rukoillaan, että Jumala tekisi työtään hänessä ja siunaisi kansaa hänen kauttaan.

Ps. 72:1 Jumala, neuvo kuninkaalle lakisi, opeta oikeamielisyys hallitsijalle!

Laos 22.06.2019

Pohjois-Laosissa toimiva pastori Poup* on uhattu tappaa, ellei hän lopeta toimintaansa. Kylän kirkko yritettiin polttaa ja Jeesukseen uskovia sakotetaan. Rukoillaan, että seurakunta pysyy yhdessä ja että Jumala vahvistaa Häneen uskovia.

Ef. 6:11-12 Pukekaa yllenne Jumalan taisteluvarustus, jotta voisitte pitää puolianne Paholaisen juonia vastaan. Emmehän me taistele ihmisiä vastaan, vaan henkivaltoja ja voimia vastaan, tämän pimeyden maailman hallitsijoita ja avaruuden pahoja henkiä vastaan.

Vietnam 21.06.2019

Kiitetään Herraa heimokylien kesäkouluista ja niille osallistuneiden lasten elämästä. Kiitos koordinaattoreista, opettajista ja vapaaehtoisista, jotka ruokkivat heitä Jumalan Sanalla. Rukoillaan siunausta tämän vuoden kesäkoulujen valmisteluihin ja toteutukseen.

Ilm. 21:3 Ja minä kuulin valtaistuimen luota voimakkaan äänen, joka sanoi: ”Katso, Jumalan asuinsija ihmisten keskellä” Hän asuu heidän luonaan ja heistä tulee hänen kansansa. Jumala itse on heidän luonaan.”

Malesia 19.06.2019

Hallitus kieltäytyi viime vuonna ratifioimasta YK:n rotusyrjinnän vastaista sopimusta oikeistoryhmien pelätessä erityisetujensa menettämistä. Rukoillaan, että hallitus silti kunnioittaa perustuslain takaamaa vähemmistöjen uskonnonvapautta.

1.Piet. 3:9 Älkää vastatko pahaan pahalla älkääkä herjaukseen herjauksella, vaan päinvastoin siunatkaa. Siihen teidät on kutsuttukin, jotta perisitte siunauksen.

Brunei 17.06.2019

Rukoillaan Brunein kirkolle yhä palavampaa halua lähestyä aktiivisesti musliminaapureita ja -työtovereita silläkin uhalla, että se altistaisi vainolle.

Ef. 6:16 Ottakaa kaikessa suojaksenne uskon kilpi, jolla voitte sammuttaa pahan palavat nuolet.

Brunei 16.06.2019

Brunei houkuttelee kansalaisia muslimeiksi tarjoamalla taloudellisia etuja ja mahdollisuuksia edetä uralla. Rukoillaan, etteivät kristityt myisi uskoaan väliaikaisen hyödyn toivossa.

Hepr. 13:8-9 Jeesus Kristus on sama eilen, tänään ja ikuisesti. Älkää antako kaikenlaisten vieraiden oppien johtaa itseänne harhaan. Meidän sydämemme tulee vahvistua armosta, ei ruoista, jotka eivät ole ketään hyödyttäneet.

Indonesia 15.06.2019

Rukoillaan Läntisessä Nusa Tenggaran maakunnassa järjestettävän naisten retriitin puolesta. Alueella on muslimienemmistö ja kristityillä on harvoin mahdollisuus tavata toisiaan ja kasvaa yhteisessä uskossa.

Room. 15:13 Toivon Jumala täyttäköön ilolla ja rauhalla teidät, jotka uskotte, niin että teillä Pyhän Hengen voimasta olisi runsas toivo.

Myanmar 24.05.2019

Rukoillaan rauhaa ja sovintoa sisällissotien ja kapinoiden piinaamaan Myanmariin. Kiitos Jumalalle ruohonjuuritason johtajakoulutuksen onnistumisesta, sitkeän päivittäisen rukouksen ja Pyhän Hengen johdatuksen ansiosta.

Jes.2:4 Hän, Herra, ratkaisee kansanheimojen riidat, hän jakaa oikeutta kaikille kansoille. Niin taotaan miekat auran teriksi ja keihäät vesureiksi.