Laos 23.05.2019

Yli 17 Pohjois-Laosin kristittyä pidätettiin tammikuun alussa heidän kokoonnuttuaan viettämään kiitospäivää ilman kylän johtajan lupaa. Rukoillaan heille rohkeutta, viisautta ja uskon lujuutta.

1.Piet.5:10 Kaiken armon Jumala on Kristuksessa Jeesuksessa kutsunut teidät iankaikkiseen kirkkauteensa. Vähän aikaa kärsittyänne hän itse varustaa, voimistaa, vahvistaa ja lujittaa teidät.

Vietnam 22.05.2019

Rukoillaan, että Herra antaa OD:n kenttätyöntekijöille viisautta työhön ja sen suunnitteluun etenkin syrjäseuduilla, missä kristittyjen alttius vainolle on suurin. Uusi uskontolaki on tiukentanut valvontaa ja rajoittanut kirkkojen vapautta

Ef.3:12 Kristuksen omina ja häneen uskoen voimme rohkeasti ja luottavaisina lähestyä Jumalaa.

Indonesia 20.05.2019

Rukoillaan, että Palun maanjäristyksen uhrien tammikuussa alkanut avustustyö jatkuu. Apua tarvitaan korjaustöissä, traumaterapiassa ja elinolosuhteiden parantamisessa. Pyydetään, että Herra sallii elämän normalisoitua mahdollisimman pian.

Jer 32:43 Vielä tulee aika, jolloin tässä maassa ostetaan peltoja, vaikka te sanotte: ”Se maa on autio, siellä ei ole ihmisiä eikä eläimiä.”

Brunei 20.04.2019

Käännyttämistä pelkäävät vanhemmat ovat kieltäneet lapsiaan ystävystymästä muslimien kanssa koulussa. Rukoillaan, etteivät he pelkäisi islamisointia, vaan saisivat rohkeutta Jumalan Sanasta.

2. Piet. 1:2 Yhä runsaampana tulkoon osaksenne armo ja rauha, jonka Jumalan ja meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tunteminen antaa.

Myanmar 18.04.2019

Kiitetään seurakuntien johtajien ja pappien koulutuksesta, joka opettaa kuuntelemaan ja käsittelemään elämän ongelmia, mm. uskovien kokemaa vainoa. Rukoillaan työlle siunausta myös jatkossa.

1. Piet. 4:14 Kun teitä solvataan Kristuksen nimen tähden, te olette autuaat, sillä teidän yllänne on kirkkauden Henki, Jumalan Henki.

Indonesia 16.04.2019

Rukoillaan Jumalan johdatusta tämänpäiväiseen presidentinvaaliin. Ehdolla ovat nykyinen presidentti Jokowi, joka ei ole pystynyt puolustamaan vähemmistöjen oikeuksia, ja Probowo, jonka tiedetään kannattavan ääri-islamilaisia ryhmiä.

1. Sam. 8:6, 9 Samuel pahastui kovin siitä, että he pyysivät häneltä kuningasta johtajakseen. Hän rukoili Herraa, mutta Herra vastasi hänelle: – – suostu heidän pyyntöönsä. Varoita kuitenkin heitä vakavasti ja muistuta heitä siitä, millaiset oikeudet kuuluvat kuninkaalle, joka heitä hallitsee.

Laos 09.03.2019

Maassa sorretaan hmong-heimoon kuuluvia uskovia. Rukoillaan yhdessä heidän kanssaan, että he saisivat apua ja tukea voidakseen pysyä lujana Kristuksessa.

Ilm. 7:9 Tämän jälkeen näin suuren kansanjoukon, niin suuren, ettei kukaan kyennyt sitä laskemaan. Siinä oli ihmisiä kaikista maista, kaikista kansoista ja heimoista, ja he puhuivat kaikkia kieliä. He seisoivat valtaistuimen ja Karitsan edessä yllään valkeat vaatteet ja kädessään palmunoksa

Indonesia 08.03.2019

Rukoillaan naisten konferenssin puolesta, jossa keskustellaan yrittäjyydestä. Rukoillaan, että keskustelu on hedelmällistä ja naiset ymmärtävät olevansa Kristuksen todistajia, hänen suolansa ja valonsa yhteisöissään.

Apt.16:14 Meitä kuuntelemassa oli myös muuan Lyydia, jumalaapelkäävä nainen, joka oli kotoisin Tyatirasta ja kävi kauppaa purppurakankailla. Herra avasi hänen silmänsä ottamaan vastaan sen, mitä Paavali puhui.

Indonesia 07.03.2019

Maassa pidetään huhtikuussa tärkeät vaalit. Rukoillaan ehdokkaiden puolesta, että Jumala valitsisi sellaisia henkilöitä, jotka pitävät huolta vähemmistöjen oikeuksista.

Dan. 4:14b Korkein hallitsee ihmisten valtakuntia ja että hän antaa kuninkuuden kenelle tahtoo ja voi nostaa valtaan alhaisimmankin ihmisistä.

Malesia 09.02.2019

Muslimien ja ei-muslimien väliset jännitteet ovat kasvaneet sen jälkeen, kun maassa pidätettiin Raamattuja ja kristillistä kirjallisuutta levittäneitä henkilöitä. Rukoillaan tilanteen ja kaikkien OD:n koulutusten puolesta.

1. Piet. 1:7 Kultakin koetellaan tulessa, ja onhan teidän uskonne paljon arvokkaampaa kuin katoava kulta. Koettelemuksissa teidän uskonne todetaan aidoksi, ja siitä koituu Jeesuksen Kristuksen ilmestyessä ylistystä, kirkkautta ja kunniaa.

Brunei 08.02.2019

Rukoillaan, että maan pastorit saisivat opetuslapseuskoulun luontevaksi osaksi seurakunnan toimintaa. Pyydetään osallistujille intoa toteuttaa opetuslapseuskoulussa oppimiaan asioita.

Room. 12:11 Älkää olko velttoja, olkaa innokkaita, palakoon teissä Hengen tuli, palvelkaa Herraa.

Brunei 07.02.2019

Rukoillaan nuorten uskovien puolesta, että he pysyisivät Kristuksessa. Heille on haastavaa ilmaista uskoaan avoimesti, ja painostus kääntyä islamiin on kovaa.

Joh. 17:21 Minä rukoilen, että he kaikki olisivat yhtä, niin kuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa. Niin tulee heidänkin olla yhtä meidän kanssamme, jotta maailma uskoisi sinun lähettäneen minut.

Myanmar 05.02.2019

Eri puolilla maata järjestettiin lastenleirejä, jotka oli suunniteltu kristittyjen lapsille, mutta myös monet lähistöllä asuvat buddhalaislapset halusivat päästä mukaan. Rukoillaan, että leireillä kylvetty Sana tuottaisi runsaan sadon.

1. Kor. 3:6-7 Minä istutin, Apollos kasteli, mutta Jumala antoi kasvun. Istuttaja ei siis ole mitään, ei myöskään kastelija, vaan kaikki on Jumalan kädessä, hän suo kasvun.

Myanmar 04.02.2019

Erään seurakunnan pastori John* kertoi, että OD:n kurssi, joka valmisti vainojen kohtaamiseen, oli hänelle kaikin puolin ajankohtainen. Rukoillaan, että seurakunta voisi jatkaa kokoontumisiaan ja seistä lujana vastustuksesta huolimatta.

Apt. 2:44 Uskovat pysyttelivät yhdessä, ja kaikki oli heille yhteistä.

Myanmar 03.02.2019

Kiitos Jumalalle OD:n koulutuksesta, joka antaa pastoreille ja uskoville välineitä vainon keskellä elämiseen. Rukoillaan, että uskovat voisivat kokoontua yhteen, kielloista ja rajoittamisesta huolimatta.

Apt. 2:46 Joka päivä he uskollisesti kokoontuivat temppeliin, ja kodeissaan he yhdessä mursivat leipää ja aterioivat riemullisin ja vilpittömin mielin.

Filippiinit 02.02.2019

Kiitetään Jumalaa teini-ikäisistä muslimitaustaisista pojista, jotka haluavat Jumalan muuttavan heitä ja osallistuvat OD:n opetuslapseuskouluuun. Rukoillaan, että Jumala vahvistaa ja valmistaa heitä kohtaamaan mahdollisia haasteita.

1. Piet. 5:10 Kaiken armon Jumala on Kristuksessa Jeesuksessa kutsunut teidät iankaikkiseen kirkkauteensa. Vähän aikaa kärsittyänne hän itse varustaa, voimistaa, vahvistaa ja lujittaa teidät.

Vietnam 01.02.2019

Kiitetään Jumalaa moottoripyöristä, jotka toimitettiin kahdeksalle kirkon työntekijälle, jotka palvelevat seurakuntia vuoristoisilla seuduilla. Rukoillaan, että tämä lahja koituu siunaukseksi Jumalan valtakunnan työssä.

2. Kor. 9:8 Hänellä on teille annettavana runsaasti kaikkia lahjoja, niin että teillä on aina kaikki mitä tarvitsette ja voitte tehdä runsaasti kaikkea hyvää.

Vietnam 31.01.2019

Kahden siskoksen kotiin hyökättiin, heitä kidutettiin ja yritettiin pakottaa luopumaan uskostaan. Rukoillaan, että Jumala eheyttäisi Diepin* ja Han* sekä fyysisesti että henkisesti ja että he saisivat seurakunnalta tarvitsemansa tuen.

Jes. 57:19 Sen surevien huulille minä annan ylistyksen hedelmän. Minä annan rauhan, rauhan lähelle ja kauas — sanoo Herra — ja minä parannan heidät.

Malesia 16.01.2019

Muutama parlamentin jäsen on kehottanut hallitusta allekirjoittamaan YK:n uskonnonvapauslauselman. Rukoillaan, että hallitus ottaisi asian vakavasti.

Sananl. 31:8–9 Avaa sinä suusi hiljaisten puolesta, hanki oikeutta syrjityille. Avaa suusi ja anna oikea tuomio, aja kurjan ja köyhän asemaa.

Malesia 15.01.2019

Muistetaan edelleen kadonneita Raymond Kohia, Amri Che Matia sekä Joshua ja Ruth Hilmya sekä heidän omaisiaan. Saakoon Jumalan läsnäolo ja rauha koskettaa heitä. Rukoillaan tilanteeseen perehtyneen tiimin puolesta, joka väsymättä pyrkii löytämään vastauksia.

Fil. 4:7 Silloin Jumalan rauha, joka ylittää kaiken ymmärryksen, varjelee teidän sydämenne ja ajatuksenne, niin että pysytte Kristuksessa Jeesuksessa.

Filippiinit 14.01.2019

Ryhmä pastoreita kokoontuu säännöllisesti rukoilemaan alueella asuvien muslimien puolesta. Eräs osallistuja kertoo: ”Haluan kohdata muslimiveljiä ja -sisaria hellästi ja rakkaudella.” Pyydetään Jumalalta herätystä muslimien keskuuteen tämän ryhmän kuuliaisuuden johdosta.

Matt. 5:9–10 Autuaita rauhantekijät: he saavat Jumalan lapsen nimen. Autuaita ne, joita vanhurskauden vuoksi vainotaan: heidän on taivasten valtakunta.

Filippiinit 13.01.2019

Kiitetään Jumalaa Open Doorsin tukemasta seminaarista, johon osallistui muslimitaustaisia kristittyjä konfliktialueilta ja vainon traumatisoimia uskovia. Eräs osallistuja toteaa, että he ovat kaikki murrettuja ja vain Jumala voi parantaa heidät.

Sef. 3:17 Herra, Jumalasi, on sinun kanssasi, Hän on voimallinen, hän auttaa. Sinä olet Hänen ilonsa, rakkaudessaan Hän tekee sinut uudeksi, Hän iloitsee, Hän riemuitsee sinusta.

Myanmar 09.01.2019

Pastoreiden vaimot ovat kokoontuneet yhteen saadakseen elpyä hengellisesti ja voidakseen tukea toisiaan. Kokoontumisen jälkeen he aikovat pitää edelleen yhteyttä.

Fil. 2:1–2 Jos kerran yhteys Kristukseen rohkaisee ja Hänen rakkautensa suo lohdutusta, jos Henki meitä yhdistää ja jos tunnemme hellyyttä ja myötätuntoa toisiamme kohtaan, niin tehkää minun iloni täydelliseksi ja olkaa yksimielisiä. Liittäköön teitä toisiinne rakkaus, sopu ja sama mieli.

Myanmar 08.01.2019

Kiitetään Herraa pastoreiden ja johtajien koulutuksesta, joka auttaa heitä pääsemään syvemmälle Jumalan sanaan ja juurtumaan uskossaan. Eräs osallistuja kertoo muuttuneensa julistajasta kuuntelijaksi.

Luuk. 22:26 Niin ei saa olla teidän keskuudessanne. Joka teidän joukossanne on suurin, se olkoon kuin nuorin, ja joka on johtaja, olkoon kuin palvelija.

Vietnam 07.01.2019

Muistetaan uskovia naisia, jotka osallistuvat Open Doorsin tukemaan koulutukseen. Joidenkin on vaikea päästä paikalle huonojen kulkuyhteyksien tai viranomaisten valvonnan takia. Rukoillaan naisille suojelusta.

Ps. 68:12 Herra on sanonut sanansa, suurin joukoin naiset tuovat voitonsanoman.

Vietnam 06.01.2019

Kiitetään Jumalaa rohkeista uskovista, joita on pahoinpidelty ja joiden elämää on vaikeutettu mm. hankaloittamalla sosiaalitukien saamista. Rukoillaan, että he jaksaisivat kestää mitä tahansa eteentulevia koettelemuksia.

2. Kor. 4:8–9 Me olemme kaikin tavoin ahtaalla, mutta emme umpikujassa, neuvottomia, mutta emme toivottomia, vainottuja, mutta emme hylättyjä, maahan lyötyjä, mutta emme tuhottuja.

Malesia 25.12.2018

Muistetaan Malesian salaa Jeesukseen uskovia, että he saisivat viettää joulua luotettavien ihmisten seurassa ja vahvistua. Rukoillaan myös, että kirkko varustaisi viisaasti uskovia jakamaan sanomaa Jeesuksesta.

Luuk. 2:10 Mutta enkeli sanoi heille: ”Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle.

Indonesia 19.12.2018

Rukoillaan rauhallista joulunaikaa kaikkialle Indonesiaan. Useilla alueilla kirkot ovat
pommi-isku-uhan alla. Pyydetään Jumalan lohdutusta niille uskoville, joiden omat perheet ovat
kääntäneet selkänsä heille.

Luuk. 10:16 ”Joka kuulee teitä, kuulee minua, ja joka hylkää teidät, hylkää minut. Mutta joka
hylkää minut, hylkää sen, joka on minut lähettänyt.”

Brunei 18.12.2018

Bruneissa kristityt voivat viettää joulua yksityisesti. Rukoillaan, että he voisivat jakaa
joulun sanomaa myös ei-uskoville ystävilleen. Jotkut aikovat lähteä joulunviettoon jonnekin
vapaampaan naapurimaahan. Rukoillaan heille vahvistusta ja iloa tästä matkasta.

Ps. 34:3 Tulkaa, kiittäkää minun kanssani Herraa, kunnioittakaamme yhdessä hänen nimeään!

Laos 16.12.2018

Heinäkuussa Laosin eteläosassa murtui pato, mistä kärsi 13 kylää. Humanitaarista apua
on saatu, mutta monet elävät edelleen kurjissa oloissa. Rukoillaan, että Jumala toteuttaisi hyvän
tahtonsa avustavien tahojen ja maan päättäjien kautta.

1. Kor. 12:6 Jumalan voiman vaikutuksia on monenlaisia, mutta hän, joka meissä kaikissa
kaiken vaikuttaa, on sama.