Malesia 11.12.2025

Herra, rukoilemme ääniraamatuille runsasta lisärahoitusta, jotta paikalliskumppanit pystyvät toimittamaan niitä kaikille, jotka pyytävät niitä lisää.

2. Kor 9:10 Hän, joka antaa kylväjälle siemenen ja suo ravinnoksi leivän, antaa teillekin siemenen ja moninkertaistaa sen, ja hän sallii teidän hyvyytenne sadon karttua.

Malesia 10.12.2025

Eräs iban-heimoon kuuluva kristitty kertoo heidän odottaneen omaa Raamattua noin kolme kuukautta; nyt he voivat lukea ja kuulla Jumalan sanaa omalla kielellään. Herra, tee heistä opetuslapsia, jotka kutsuvat mukaan muita ja perustavat uusia seurakuntia.

Fil. 4:9 Tehkää sitä, mitä olette minulta oppineet ja vastaanottaneet, mitä olette minulta kuulleet ja minusta nähneet. Silloin rauhan Jumala on oleva teidän kanssanne.

Malesia 09.12.2025

Kunnia Jumalalle Open Doorsin yhteistyökumppanien toimittamista kansankielisistä ääniraamatuista. Niiden kautta Hän muuttaa lukutaidottomien kansanryhmien elämän ja ikuisuuden suunnan Malesian syrjäseuduilla.

Ps. 36:8–10 Ihmeellinen on sinun armosi, Jumala! Sinun siipiesi suojaan rientävät ihmislapset. Sinä ruokit heidät talosi runsain antimin ja annat heidän juoda ilosi virrasta. Sinun luonasi on elämän lähde, sinun valostasi me saamme valon.

Laos 24.11.2025

Herra, turvaa toimeentulo jokaiselle perheelle, jonka on aloitettava elämä uudessa paikassa ja uusien ihmisten keskuudessa. Anna rauhallinen, yhteinen joulu ja uusia mahdollisuuksia työhön ja vakaisiin tuloihin.

Matt. 10:29–31 Varpusia saa kolikolla kaksi, mutta yksikään niistä ei putoa maahan, ellei teidän Isänne sitä salli. Teidän jokainen hiuskarvannekin on laskettu. Älkää siis pelätkö. Olettehan te arvokkaampia kuin kaikki varpuset.

Laos 23.11.2025

Tuomme, Herra, eteesi neljä kristittyä perhettä, jotka joutuivat lähtemään kodeistaan päätettyään seurata Jeesusta. Osoita heille uusi paikka, jonne he voivat asettua turvallisesti, löytää työtä ja palvella Sinua rauhassa.

Jaak. 1:17 Jokainen hyvä anti ja jokainen täydellinen lahja tulee ylhäältä, taivaan tähtien Isältä, jonka luona ei mikään muutu, ei valo vaihdu varjoksi.

Indonesia 20.11.2025

Open Doorsin paikalliskumppanit auttavat olemalla Khristopelin perheen luona ja rukoilevat heidän kanssaan. ”Kiitos, että tulitte tänne asti auttamaan ja tukemaan meitä”, Khrisin isä sanoi. ”Toivomme, että monet muistavat poikamme – ja että tällaista tragediaa ei enää koskaan tapahdu.”

Ps. 34:18–19 Kun vanhurskaat huutavat apua, Herra kuulee ja pelastaa heidät kaikesta hädästä. Herra on lähellä niitä, joilla on särkynyt sydän, hän pelastaa ne, joilla on murtunut mieli.

Indonesia 19.11.2025

Herra, rukoilemme Khristopelin isän rinnalla, että annat heille voimaa kestää se, mitä on tapahtunut, vaikka heidän sydämensä ovat särkyneet.

Ps. 71:20 Sinä olet antanut vaikeita vuosia ja monia ahdistuksen aikoja, mutta yhä uudelleen sinä virvoitat minut, syvyyksistä sinä minut nostat.

Indonesia 18.11.2025

Kannetaan rukouksessa surun murtamaa perhettä, jonka 8-vuotias poika Khristopel menehtyi sisäisiin vammoihin. Joukko vanhempia oppilaita oli hakannut hänet sokeasti pojan uskon vuoksi. Herra, anna tälle perheelle ylimaallista rauhaasi.

Matt. 25:40 Kuningas vastaa heille: “Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle!”

Filippiinit 17.11.2025

Open Doorsilla on ainutlaatuinen mahdollisuus tunnistaa ja tukea työssään lapsia, jotka ovat alttiina vainolle maailman vaarallisimmissa maissa. Siunaa, Herra, tiimejä ja paikalliskumppaneita, jotka seuraavat Jumalan kutsua elämässään.

Joh. 10:28–29 Minä annan heille ikuisen elämän. He eivät koskaan joudu hukkaan, eikä kukaan riistä heitä minulta. Isäni, joka on heidät minulle antanut, on suurempi kuin kukaan muu, eikä kukaan voi riistää heitä Isäni kädestä.

Filippiinit 16.11.2025

Herra, anna maailman kaikkien vainottujen perheiden kokea toivoa tänä jouluna. Rukoilemme, että annat hiljaisesti tai salaa juhliville kristityille iloa ja lohtua ja että he saavat kokea Jeesuksen läsnäolon.

Ilm. 7:17 Karitsa, joka on valtaistuimen edessä, kaitsee heitä ja vie heidät elämän veden lähteille, ja Jumala pyyhkii heidän silmistään kaikki kyyneleet.

Filippiinit 15.11.2025

Inaya on mukana Open Doorsin paikalliskumppaneiden turvallisessa tarinaprojektissa, jossa hän oppii tuntemaan Raamattua ja saa toivoa ja rohkeutta luottamuksessa Jeesukseen. Herra, siunaa tämän projektin toteuttajia.

Joh. 10:27 Minun lampaani kuulevat minun ääneni ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua.

Filippiinit 14.11.2025

Rukoilemme, että Inaya saa rohkeutta kasvaa uskossaan ympäröivistä vaaroista huolimatta. Isä, anna pienen sisaremme tuntea olevansa aina lähellä Sinua ja kulkevansa Sinun voimassasi.

1. Joh. 5:14 Me saamme rohkeasti lähestyä Jumalaa uskoen, että hän kuulee meitä, mitä sitten pyydämmekin hänen tahtonsa mukaisesti.

Filippiinit 13.11.2025

Näet, Herra, 11-vuotiaan Inayan*, joka on myös kotoisin Filippiinien eteläosasta. Hän on muslimiperheestä ja joutuu harjoittamaan uskoaan salaa. Suojele ja varjele tätä pientä salaista kristittyä.

Ps. 119:17 Pidä huolta minusta, palvelijastasi, niin saan elää ja noudattaa sinun sanaasi.

Filippiinit 12.11.2025

Herra, anna Dayangille ja hänen äidilleen sinnikkyyttä. Varjele heitä uusilta hankaluuksilta ja vahvista heidän uskoaan, vaikka yhteisö torjuu heidät ja suhtautuu heihin vihamielisesti.

Nah. 1:7 Hyvä on Herra, turvapaikka hädän päivänä, hän tuntee ne, jotka luottavat häneen.

Filippiinit 11.11.2025

Herra, anna Dayangin perheelle rauhasi ja pelasta heidät. Rukoilemme, että tytön isä ja muu suku saavat tulla tuntemaan Kristuksen Dayangin ja hänen äitinsä uskollisesta todistuksesta.

1. Joh. 4:15 Joka tunnustaa Jeesuksen Jumalan Pojaksi, hänessä Jumala pysyy, ja hän pysyy Jumalassa.

Filippiinit 10.11.2025

Dayang* on 15-vuotias hiljainen ja ujo tyttö, joka asuu muslimienemmistöisessä kylässä Filippiinien eteläosassa. Koulussa häntä pilkataan ja kiusataan usein hänen uskonsa vuoksi. Herra, varjele pientä lastasi.

Ps. 18:36–37 Herra, sinä asetut kilveksi eteeni, sinun oikea kätesi tukee minua, sinun apusi tekee minut vahvaksi. Sinä teet varmoiksi askeleeni, polveni eivät horju.

Vietnam 17.10.2025

Kurssin päätteeksi opiskelijat saavat todistuksen, joka oikeuttaa heidät palvelemaan paikallisissa seurakunnissa ja perustamaan uusia seurakuntia. Rukoillaan, että sana tästä leviäisi.

Joh. 12:26 Jos joku tahtoo olla minun palvelijani, seuratkoon minua. Missä minä olen, siellä on oleva myös palvelijani, ja Isä kunnioittaa sitä, joka palvelee minua.

Vietnam 16.10.2025

Herra, kiitos erään paikalliskumppanin online-raamattukoulusta. Se tavoittaa myös maaseutujen ihmiset, joilla ei ole varaa matkustaa kokopäiväiseen koulutukseen.

5. Moos. 32:2 Sateena virratkoon minun opetukseni, kastepisaroina vierikööt sanani, niin kuin vihma nuorelle nurmelle, niin kuin kuurosade ruohikolle.

Vietnam 15.10.2025

Rukoillaan, että Jumala avaa kaikille vietnamilaiskristityille mahdollisuuden osallistua jumalanpalveluksiin ilman pelkoa. Rakas Jumala, ole tänään erityisen lähellä heitä.

Kol. 3:16 Antakaa Kristuksen sanan asua runsaana keskuudessanne. Opettakaa ja neuvokaa toisianne kaikella viisaudella ja laulakaa kiitollisin mielin Jumalalle psalmeja, ylistysvirsiä ja hengellisiä lauluja.

Vietnam 14.10.2025

Vaikeuksista huolimatta nämä 17 perhettä pyrkivät jatkamaan jumalanpalveluksia salassa. Rukoilemme, että heidän uskonsa pysyy lujana vaikeiden aikojen läpi.

Ps. 33:22 Herra, tue meitä uskollisesti, kun me panemme toivomme sinuun.

Vietnam 13.10.2025

Maan pohjoisosissa viranomaiset kielsivät 17 kristittyä Hmong-perhettä käymästä kirkossa ja riistivät heiltä kaikki valtion tuet. Herra, pidä kätesi heidän päällään, pidä heistä huolta.

Ps. 33:20–21 Me odotamme hartaasti herraa, hän on meidän turvamme ja kilpemme. Hän on meidän sydämemme ilo, hänen pyhään nimeensä me luotamme.

Filippiinit 21.08.2025

Ehsan kieltäytyy mukautumasta, koska rakastaa Jeesusta. Herra, siunaa islamista kääntyneitä kristittyjä. Varjele ja rohkaise heitä, kun he pitävät kiinni Sinusta.

Room. 12:2 Älkää mukautuko tämän maailman menoon, vaan muuttukaa, uudistukaa mieleltänne, niin että osaatte arvioida, mikä on Jumalan tahto, mikä on hyvää, hänen mielensä mukaista ja täydellistä.

Filippiinit 20.08.2025

Rukoillaan myös Ehsanin opettajien ja luokkatovereiden puolesta. Isä, muokkaa heidän sydämiään ja anna tilaisuuksia kertoa heille Kristuksen rakkaudesta.

Ef. 5:8 Ennen tekin olitte pimeyttä, mutta nyt te loistatte Herran valoa. Eläkää valon lapsina!

Filippiinit 19.08.2025

Isä, vahvista Ehsania niin että hän jaksaa pysyä lujasti Kristuksessa. Anna hänelle konkreettisia esimerkkejä rakkaudestasi. Hän kokee olevansa uskossaan yksin, lähes ainoana tukenaan vanhempiensa rukoukset.

1. Joh. 3:1 Katsokaa, kuinka suurta rakkautta Isä on meille osoittanut: me olemme saaneet Jumalan lapsen nimen, ja hänen lapsiaan me myös olemme. Tästä syystä maailma ei meitä tunne, eihän se tunne häntäkään.

Filippiinit 18.08.2025

Taivaan Isä, auta Ehsania kestämään kiusaamista ja syrjintää. ”Minua harmittaa ja pelottaa, kun minun käsketään laittaa kopiah päähän. Ja kaverit nauravat, kun minut siirretään luokan takariviin”, hän sanoo.

Matt. 19:14 Mutta Jeesus sanoi: ”Antakaa lasten olla, älkää estäkö heitä tulemasta minun luokseni. Heidän kaltaistensa on taivasten valtakunta.”

Filippiinit 17.08.2025

Suljetaan rukoukseen 9-vuotias Ehsan, joka luopui islamista ja päätti seurata Jeesusta. Häntä painostetaan koulussa ankarasti, sillä hän kieltäytyy käyttämästä muslimien kopiah-päähinettä. Opettaja on rankaissut häntä ja eristänyt hänet muista.

1. Joh. 4:15 Joka tunnustaa Jeesuksen Jumalan Pojaksi, hänessä Jumala pysyy, ja hän pysyy Jumalassa.

Laos 29.07.2025

Kylässä, jonka seurakuntajohtajat pidätettiin, on 19 kristittyä. Tuomme heidät eteesi, Isä, sillä he elävät jatkuvassa pelossa, kun kyläläiset ja viranomaiset tarkkailevat heitä. Rohkaise heitä etsimään Sinua vaaroista huolimatta.

Ps. 121:1–2 Minä kohotan katseeni vuoria kohti. Mistä saisin avun? Minä saan avun Herralta, häneltä, joka on luonut taivaan ja maan.

Laos 28.07.2025

Rukoilemme viisautta alueen seurakunnanjohtajille ja Open Doorsin yhteistyökumppaneille, jotka käyvät tapaamassa perheitä opastaen ja rohkaisten heitä.

Sananl. 4:11 Minä opetan sinulle viisauden polun, opastan sinut oikealle tielle.

Laos 27.07.2025

Tuomme, Herra, eteesi neljä Pohjois-Laosissa pidätettyä kristittyä kotiseurakunnan johtajaa. Paikallisyhteisö antoi heidät ilmi, minkä jälkeen viranomaiset tunkeutuivat jumalanpalvelukseen. Pyydämme heille voimaa.

Fil. 4:13 Kestän kaiken hänen avullaan, joka antaa minulle voimaa.

Vietnam 18.06.2025

Herra, kiitämme paikalliskumppaneista, jotka ovat Cuongin ja hänen perheensä rinnalla. Rukoilemme heidän puolestaan ja koko vainotun kirkon puolesta.

Hepr. 10:23–24 Pysykäämme horjumatta tunnustuksessa ja toivossa, sillä hän, joka on antanut meille lupauksensa, on luotettava. Pitäkäämme huolta toinen toisestamme ja kannustakaamme toisiamme rakkauteen ja hyviin tekoihin.