Intia 10.07.2022

Kun Preethan kotikirkkoon hyökättiin vuosi sitten, hänen kätensä murtui monesta kohdin ja vaurioitui muutenkin pahoin. Open Doorsin avulla hän sai hoitoa, jota lähisairaala kieltäytyi antamasta. Käsi ei vieläkään toimi kunnolla ja siinä on kipua, mutta leikkaukseen ei ole varaa. Preethan miehellä oli muutama kuukausi sitten sydänkohtaus, mutta senkin hoito on liian kallista. Tuomme heidät Sinun eteesi, Herra.

Ps. 6:3,5 Ole minulle armollinen, Herra, minä olen nääntynyt. Paranna minut, Herra, tuska polttaa minun luissani. Herra, käänny jo puoleeni ja pelasta minut, auta minua, osoita uskollisuutesi!

Intia 09.07.2022

Fyysisten ja emotionaalisten vammojen lisäksi pastori Shekharin pahoinpitely ajoi hänet taloudellisiin vaikeuksiin. Suurten hoitokulujen vuoksi perheen on vaikea saada raha riittämään ruokaan ja vuokraan. Rukoilemme, että perhe saa taloudellista apua.

Matt. 6:34 Älkää siis huolehtiko huomispäivästä, se pitää kyllä itsestään huolen. Kullekin päivälle riittävät sen omat murheet.

Intia 08.07.2022

Pastori Shekhar ajettiin pois kotoaan ja vangittiin, koska hän on kristitty. Poliisit pahoinpitelivät häntä vaatiessaan tietoa siitä, maksaako hän hinduille kristityksi kääntymisestä. Kun hän kielsi syytteet, hakkaaminen jatkui. ”Sen jäljiltä koin hirveitä tuskia, olin turvoksissa ja pelkäsin”, pastori kertoo. Jeesus, paranna hänet voimallasi kokonaan. Vaikuta myös poliisien sydämiin ja muuta heidän asenteensa kristittyjä kohtaan.

Jer. 17:14 Paranna sinä minut, Herra, niin minä paranen. Auta minua, niin minä saan avun. Sinua yksin minä ylistän!

Intia 07.07.2022

Pyhä Jumala, kiitos Intian rohkeista kristityistä, jotka seuraavat Jeesusta fyysisistä vaaroista ja ympäristön pilkasta huolimatta. Kiitos Pyhästä Hengestä, joka tukee ja vahvistaa heitä joka päivä ja antaa heille yliluonnollista rauhaa ja rohkeutta.

Apt. 1:8 Te saatte voiman, kun Pyhä Henki tulee teihin, ja te olette minun todistajani Jerusalemissa, koko Juudeassa ja Samariassa ja maan ääriin saakka.

Intia 06.07.2022

Herra, johdata Intian paikallisyhteisöjä Jeesuksen tuntemiseen. Anna Mehrin kaltaisille uskoville rohkeutta ja uskallusta pysyä Jeesuksessa. Anna mahdollisimman monien ei-uskovien kohdata Jeesus niin väkevästi, että se herättää heissä uskon.

Luuk. 19:10 Juuri sitä, mikä on kadonnut, Ihmisen Poika on tullut etsimään ja pelastamaan.

Intia 05.07.2022

Paikallinen Open Doors tukee edelleen Mehriä ja hänen perhettään ja auttaa heitä toipumaan pahoinpitelyn aiheuttamasta traumasta. Mehr haluaa palata pian työhön. Osoita, Herra, hänelle hyvä työpaikka, jotta hän voi edelleen tukea iäkkäitä vanhempiaan.

Kol. 3:23-24 Mitä teettekin, tehkää se täydestä sydämestä, niin kuin tekisitte sen Herralle ettekä ihmisille. Muistakaa, että saatte Herralta palkan, osuutenne perinnöstä. Palvelkaa Herraa Kristusta.

Intia 04.07.2022

Tukesi ansiosta Open Doors pystyy auttamaan Mehrin kaltaisia uhreja taloudellisesti. Kiitämme, Herra, siitä, että huolenpitosi tavoittaa niitä, jotka eivät muuten selviytyisi sairauskuluistaan. Kiitos, että Mehr toipuu eikä hänen uskonsa ei ole järkkynyt, vaan hän rukoilee, lukee Raamattua ja kirjoittaa ajatuksiaan Sinulle.

2. Kor. 9:11 Te saatte kaikkinaista rikkautta ja voitte osoittaa runsaasti anteliaisuutta. Näin meidän työmme synnyttää kiitollisuutta Jumalaa kohtaan.

Intia 03.07.2022

Parikymppinen Mehr joutui vakavan pahoinpitelyn uhriksi. Kaiken lisäksi tekijät lahjoivat lääkärit lopettamaan Mehrin hoidon, koska hän on kristitty. Open Doors auttoi Mehriä maksamaan hoitokulut ja siirtymään toiseen sairaalaan. Herra, paranna hänet kokonaan ja turvaa hänen elämänsä, kun hän pääsee kotiin.

Ps. 31:20 Kuinka suuri onkaan sinun hyvyytesi! Se on ehtymätön aarre niille, jotka sinua pelkäävät. Kaikkien nähden sinä annat apusi niille, jotka turvautuvat sinuun.

Intia 02.07.2022

Intiassa kristittyjen johtajia pidätetään väärien, täysin perusteettomien syytösten nojalla. Rukoilemme, Herra, että mustamaalaus ja vaino loppuvat. Ohjaa toimeenpanevia viranomaisia rehellisyyteen, jotta tällaisia oikeudenloukkauksia ei enää tapahtuisi.

Ps. 94: 2,5, 14-15 Nouse, maailman tuomari, maksa ylvästelijöille heidän tekojensa mukaan. Herra, he sortavat sinun kansaasi, polkevat alleen sinun omiasi. Herra ei hylkää omiaan, ei hän jätä kansaansa. Oikeus tulee jälleen voimaan, rehellisyys palaa ihmisten sydämiin.

Intia 01.07.2022

Kristittyjen vaino pahenee Intiassa. Sitä ruokkii radikaali kansallismielisyys, jonka taustalla on hindutva-ideologia – halu ”puhdistaa” maa kristityistä. Herra, suojele Intian kristittyjä. Suo heille mahdollisuus elää rauhassa. Varjele ja vahvista heidän uskoaan.

Ps. 89:16-17 Anna palvelijoittesi nähdä suuret tekosi, anna lastemme nähdä kunniasi loisto. Herra, meidän Jumalamme, ole lempeä meille, anna töillemme menestys, siunaa kättemme työt.

Suomi 30.06.2022

Open Doors on mukana monilla kristillisillä kesäjuhlilla. Siunaa Herra niitä kaikkia ja tee vainottujen kristittyjen asia mahdollisimman monelle kristitylle myös Suomessa sydämen asiaksi.

2. Kor. 2:14 Kiitos olkoon Jumalalle, joka aina kuljettaa meitä Kristuksen voittosaatossa ja antaa meidän kaikkialla levittää Kristuksen tuntemisen tuoksua!

Libanon 29.06.2022

Raamattu puhuu kauniisti Libanonista, mutta maan poliittiset ja taloudelliset näkymät ovat synkkiä. Rukoillaan, että kristityt säilyttävät toivonsa ja että kirkot ovat maassa edelleen valon näyttäjinä.

Ps. 104:16 Ravituiksi tulevat myös Herran puut, Libanonin setrit, jotka hän istutti.

Irak 24.06.2022

Ponnistelut uuden hallituksen muodostamiseksi lokakuun 2021 parlamenttivaalien jälkeen ovat käynnissä. Poliittisista ja turvallisuutta koskevista haasteista huolimatta on toivoa, että hallitus palvelee Irakin kansaa ja tekee päätöksiä sen etuja ajatellen. Rukoilemme, että se huolehtii myös kristityistä ja muista vähemmistöistä.

Room. 13:7 Antakaa jokaiselle se, mikä hänelle kuuluu: kenelle vero, sille vero, kenelle tulli, sille tulli, kenelle pelko, sille pelko, kenelle kunnia, sille kunnia.

Irak 23.06.2022

Herra, kiitämme Open Doorsin paikalliskumppaneista, jotka rakentavat verkostoa tukeakseen kristittyjä ja kristinuskoa Irakissa. Anna heille viisautta ja voimaa edessä oleviin haasteisiin ja anna heidän työnsä tuottaa hedelmää Sinun toivomallasi tavalla.

Joh. 12:26 Jos joku tahtoo olla minun palvelijani, seuratkoon minua. Missä minä olen, siellä on oleva myös palvelijani, ja Isä kunnioittaa sitä, joka palvelee minua.

Irak 22.06.2022

Vaikka Irak on julistanut saaneensa ”lopullisen voiton” Isis-järjestöstä, ääriryhmät jatkavat aiemmin vapautettuihin kyliin säännöllisiä hyökkäyksiä: pommi-iskuja, salamurhia ja sieppauksia. Herra, älä anna Isisin saada uutta jalansijaa maassa. Varjele konfliktialueilla asuvia siviilejä.

Ps. 91:14,16 Herra sanoo: ”Minä pelastan hänet, koska hän turvaa minuun. Hän tunnustaa minun nimeäni, siksi suojelen häntä. Minä annan hänelle kyllälti elinpäiviä, hän saa nähdä, että minä autan häntä.”

Irak 21.06.2022

Seksuaalinen väkivalta, ahdistelu ja lapsiavioliitot ovat yleisiä Irakissa. Tällä kaikella on musertava vaikutus monen naisen ja tytön elämään ja tulevaisuuteen. Rukoilemme maahan yhdenvertaisuutta ja ihmisoikeuksien loukkauksien loppumista.

Gal. 3:28 Yhdentekevää, oletko juutalainen vai kreikkalainen, orja vai vapaa, mies vai nainen, sillä Kristuksessa Jeesuksessa te kaikki olette yksi.

20.06.2022

YK:n pakolaisjärjestön mukaan maailmassa on yli 26 miljoonaa pakolaista, ja sadat tuhannet heistä ovat kristittyjä, jotka ovat lähteneet vainoja pakoon. Siunaa Herra Open Doorsin paikalliskumppaneita, jotka jatkavat työtä kotinsa jättäneiden uskovien parissa antaen hätäapua ja hengellistä tukea.

Ps. 56:9–10 Pakolaisuuteni päivät sinä merkitset muistiin. Kokoa kyyneleeni leiliisi, merkitse ne kirjaasi. Kun pyydän sinua avukseni, viholliseni pakenevat. Silloin minä tiedän, että Jumala on puolellani.

Afganistan 19.06.2022

Maaliskuussa Taleban sulki tyttöjen keskiasteen koulut viime minuuteilla, vaikka oli luvannut niiden avautuvan uudelleen. Monet tytöt ovat hyvin järkyttyneitä, että heidän opiskelumahdollisuutensa on evätty. Rukoilemme, että Taleban peruu päätöksen niin, että tytöt ja nuoret naiset voivat jatkaa opintojaan ja panostaa tulevaisuuteensa.

Ps. 56:12 Jumalaan minä luotan, en pelkää mitään. Mitä voi minulle kukaan ihminen?

Afganistan 18.06.2022

Hana kertoo: ”Ovelta ovelle kiertäminen jatkuu. Ihmisiä pelotellaan, eikä mitään muuta uskontoa maassa hyväksytä. Monet elävät piilossa peläten, että heidät löydetään ja tapetaan. Pyydän teitä rukoilemaan johtotehtävissä olevien puolesta, että Herra avaisi heidän silmänsä näkemään totuuden ja johtamaan maata oikeudenmukaisesti.”

Ps. 56:2,4 Armahda minua, Jumala! Ihmiset väijyvät minua, alati he ahdistavat ja sortavat minua. Kun pelko minut valtaa, minä turvaudun sinuun.

Afganistan 17.06.2022

”Täällä vallitsee nyt suhteellinen rauha, mutta epävarmuus asuu yhä ihmisten sydämissä”, sanoo Hana. ”Maan talous on velkaantunut ja täysin riippuvainen ulkomaisesta avusta. Tuhannet ovat menettäneet työnsä poliittisessa myllerryksessä.” Tuomme Herra eteesi ne, joilla ei ole työtä. Osoita heille jokin tulonlähde perheittensä elättämiseksi.

Ps. 56:14 Sinä pelastit minut kuolemasta, et antanut jalkani astua harhaan. Minä saan vaeltaa Jumalan edessä, siellä missä on elämä ja valo.

Afganistan 16.06.2022

”Meillä on valtava humanitaarinen ongelma”, kertoo Open Doorsin paikalliskumppani Hana*. ”Monia perheitä asuu yhdessä piiloutuneina, ja jos sähköt katkeavat tai jokin menee rikki, he eivät voi pyytää ketään avuksi.” Rakas Jumala, pidä jatkossakin huolta näistä salaa uskovista ja varjele heitä.

Ps. 31:6 Sinun käsiisi minä uskon henkeni. Herra, sinä lunastat minut vapaaksi, sinä uskollinen Jumala.

Egypti 15.06.2022

Suljetaan rukoukseen Marco Gerges, koptikristitty, joka sai 5 vuoden vankeusrangaistuksen jumalanpilkasta, kun hänet oli todettu syylliseksi ”islamin halveksuntaan”. Ole Herra hänen tukenaan ja anna viisautta häntä puolustavalle ihmisoikeusryhmälle.

1. Kor. 15:57 Kiitos Jumalalle, joka antaa meille voiton meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta!

Egypti 14.06.2022

Tuomme Herra eteesi Magdy Awad Allahin, koptikristityn ja ihmisoikeusaktivistin, jota puukotettiin, kun hän yritti pelastaa poikansa Thomasin (17), joka oli joutunut musliminaapuriensa vangitsemaksi. Herra, paranna heidät molemmat tapahtuman aiheuttamista traumoista.

Fil. 4:13 Kestän kaiken hänen avullaan, joka antaa minulle voimaa.

Algeria 13.06.2022

Vuonna 2006 annettiin asetus, jonka mukaan ei-muslimien jumalanpalveluksia saa järjestää vain erityisluvan saaneissa rakennuksissa. Lupakomissio ei kuitenkaan ole myöntänyt yhtään lupaa, ja vuoden 2017 jälkeen ainakin 16 kirkkoa on suljettu. Rukoilemme, että sääntöjä muutetaan ja sovelletaan oikeudenmukaisesti, niin että kristityt voivat järjestää jumalapalveluksia vapaasti.

Room. 8:37 Mutta kaikissa näissä ahdingoissa meille antaa riemuvoiton hän, joka on meitä rakastanut.

Algeria 12.06.2022

Oikeudenmukainen Jumala, tuomme eteesi Ait Attelin kylän Tizi Ouzoun maakunnassa. Paikalliset viranomaiset ovat käynnistäneet menettelyn kirkon sulkemiseksi. Lähetä Pyhä Henkesi avuksi neuvotteluihin pastorille ja hänen isälleen, joka omistaa kirkon tontin. Anna oikeuden tapahtua ja kirkon pysyä avoimena.

Luuk. 12:11–12 Kun teitä kuljetetaan synagogiin ja viranomaisten ja esivallan eteen, älkää olko huolissanne siitä, mitä puhutte ja miten puolustatte itseänne. Kun se hetki tulee, Pyhä Henki neuvoo, mitä teidän on sanottava.

Itä-Afrikka 11.06.2022

Siunaa Herra Open Doorsin tiimiä, joka palvelee Itä-Afrikan kirkkoa. Täytä heidät ilolla ja anna hengellistä voimaa. Varjele palvelijoitasi ja heidän perheitään ja anna heidän löytää virvoitusta, joka auttaa jaksamaan työn haasteissa.

Ps. 90:17 Herra, meidän Jumalamme, ole lempeä meille, anna töillemme menestys, siunaa kättemme työt.

Kenia 10.06.2022

Suljetaan rukoukseen Jaali*, muslimitaustainen uskova, jonka kristittynä on vaikeuksia saada töitä, vaikka on pätevä opettaja. Hänellä on huollettavana vaimo ja kaksi lasta. Herra, osoita hänelle opettajan paikka ja varjele koko perhettä.

Joh. 15:16 Ette te valinneet minua, vaan minä valitsin teidät, ja minun tahtoni on, että te lähdette liikkeelle ja tuotatte hedelmää, sitä hedelmää joka pysyy. Kun niin teette, Isä antaa teille kaiken, mitä minun nimessäni häneltä pyydätte.

Sudan 09.06.2022

Tuomme Herra eteesi Bahrin evankelisen kirkon Kahrtoumissa. Se suljettiin oikeusistuimen määrättyä, että osa rakennuksesta on purettava. Kirkolla on ollut vuodesta 2013 asti viranomaisten kanssa kiistaa kiinteistöistään. Rukoilemme, että armossasi annat kirkon johtajille viisautta neuvotteluihin ja että kirkko voidaan avata uudelleen.

2. Aik. 15:7 Mutta olkaa te vahvoja älkääkä menettäkö rohkeuttanne. Te saatte teoistanne palkan.

Itä-Afrikka 08.06.2022

Kiitos Herra, että monet Itä-Afrikan kristityt julistavat ahkerasti evankeliumia muslimiyhteisöissä ja että moni niiden jäsenistä löytää Kristuksen. Pyydämme, että varjelet uusia kristittyjä ja johdatat löytämään yhteyden kristittyjen yhteisöihin, joilta he voivat saada tarvitsemaansa tukea päästäkseen kohtaamansa vainon yli.

Room. 15:2,4 Meidän on jokaisen otettava huomioon lähimmäisemme, ajateltava, mikä on hänelle hyväksi ja vahvistaa häntä. Kaikki, mitä pyhät kirjoitukset sisältävät, on kirjoitettu meille opiksi, jotta saisimme siitä kestävyyttä, lohtua ja toivoa.

Länsi-Afrikka 07.06.2022

Open Doorsin Länsi-Afrikan tiimi pyrkii vahvistamaan alueen laajan vainotun seurakunnan asemaa vuoteen 2025 mennessä erilaisten koulutusohjelmien, traumahoidon ja hätäavun keinoin. Siunaa Herra tiimin työtä ja niitä, joita he auttavat. Anna työn kantaa hedelmää Sinun nimesi kunniaksi!

Ps. 33:18 Herran silmä on niiden yllä, jotka palvelevat häntä ja luottavat hänen uskollisuuteensa.