Vietnam 15.11.2022

Vietnamissa pastori Joanin* ja hänen miehensä, pastori Tanin* talon ulkopuolelle on asetettu valvontakamera, joka rajoittaa heidän liikkumistaan. Jos heidän kotiinsa kokoontuu kristittyjä, heitä uhkaa pidätys. Herra, vapauta heidät voimallasi valvonnasta ja anna heidän päästä liikkumaan vapaasti.

Ps. 32:7 Sinä olet minulle turvapaikka, sinä varjelet minut vaarasta. Riemuhuudot kajahtavat ympärilläni, kun sinä autat ja pelastat. (sela)

Intia 14.11.2022

Intian Assamissa on ollut voimakkaita tulvia. Ihmisiä on kuollut ja monet ovat joutuneet jättämään kotinsa. Rakas Jumala, ole heidän lohtunaan ja anna tulvien väistyä, niin että he pääsevät takaisin koteihinsa.

Ps. 91:4 Hän levittää siipensä yllesi, ja sinä olet turvassa niiden alla. Hänen uskollisuutensa on sinulle muuri ja kilpi.

Intia 13.11.2022

Open Doorsin yhteistyökumppanit auttavat tulonhankkimisprojektien avulla Intian syrjittyjä kristittyjä, joista monet eivät saa apua mistään muualta. Kiitos anteliaista tukijoista eri puolilla maailmaa sekä paikalliskumppaneista, jotka pysyvät uskollisesti vainottujen kristittyjen rinnalla.

1. Aik. 29:12 Sinulta tulevat rikkaus ja kunnia, kaikkea sinä hallitset. Kaikki voima ja valta on lähtöisin sinulta, sinun vallassasi on tehdä suureksi ja väkeväksi kenet tahdot.

Bhutan 12.11.2022

Open Doorsin yhteistyökumppanit jatkavat koulutusohjelmia ja seurakuntavierailuja Bhutanissa. Tulvat ovat kuitenkin vaikeuttaneet työtä. Taivaallinen Isämme, osoita kumppaneillemme jokin toinen keino rohkaista ja tukea Bhutanin kristittyjä.

1. Tess. 5:21,24 Koetelkaa kaikkea ja pitäkää se mikä on hyvää. Hän, joka teitä kutsuu, on uskollinen ja pitää lupauksensa.

Bangladesh 11.11.2022

Kiitos, Herra, siitä, että Bangladeshissa pystyttiin järjestämään naisten konferenssi monsuunista huolimatta. Tue ja vahvista näitä naisia, joista voi nousta Bangladeshiin uusia johtajia. Anna konferenssin annin rohkaista ja innostaa heitä. Anna heille rohkeutta vaikuttaa myönteisesti kansakuntansa kehitykseen.

1. Tess. 5:16-18 Iloitkaa aina. Rukoilkaa lakkaamatta. Kiittäkää kaikesta. Tätä Jumala tahtoo teiltä, Kristuksen Jeesuksen omilta.

Malesia 10.11.2022

Naisiin ja lapsiin kohdistuva perheväkivalta on lisääntynyt Malesiassa huolestuttavasti. Isä, anna Pyhän Henkesi uudistaa uhrien sydämiä ja herättää väärintekijät katumaan tekojaan. Täytä nämä perheet ja kodit rauhalla ja rakkaudella.

Apt. 1:8 Mutta te saatte voiman, kun Pyhä Henki tulee teihin, ja te olette minun todistajani Jerusalemissa, koko Juudeassa ja Samariassa ja maan ääriin saakka.

Nepal 09.11.2022

Nepalilainen Sarita Neupane* pyytää rukousta saadakseen taloudellista tukea. Kristittynä hän ei saa rahaa mistään. Hänellä on teini-ikäinen poika, mutta ilman riittäviä varoja hän ei pysty kustantamaan tämän koulutusta. Herra, jätämme tämän asian sinun hyviin käsiisi.

Ps. 55:23 Jätä kaikki taakkasi Herran käteen, hän pitää sinusta huolen. Hän ei ikinä salli hurskaan sortua.

Myanmar 08.11.2022

Nuorten huumeriippuvuus on lisääntynyt Myanmarin sisällissodan seurauksena. Juntta huolehtii huumeiden saatavuudesta, jotta riippuvuus lamaannuttaisi väestön, erityisesti nuoret. Rukoilemme heidän puolestaan. Rukoilemme, että kristityt nuoret vastustaisivat kiusausta.

Ef. 6:13 Ottakaa siis yllenne Jumalan taisteluvarustus, niin että kykenette pahan päivän tullen tekemään vastarintaa ja selviytymään taistelusta pystyssä pysyen.

07.11.2022

Ylistämme sinua, Isä, lastenraamatuista ja muista kirjoista, joita jaetaan vainotuille kristityille lapsille. Anna niiden välittää heille ja heidän perheilleen toivon ja rohkaisun sanomaa. Anna niiden syventää heidän uskoaan Herraamme Jeesukseen Kristukseen.

Jaak.1:17 Jokainen hyvä anti ja jokainen täydellinen lahja tulee ylhäältä, taivaan tähtien Isältä, jonka luona ei mikään muutu, ei valo vaihdu varjoksi.

06.11.2022

Suljetaan rukoukseen yksinhuoltajat, etenkin äidit, joiden puoliso on tapettu uskonsa vuoksi. Rakas Jumala, huolehdi heidän käytännön tarpeistaan ja auta heitä pysymään lujina uskossa itsensä ja lastensa vuoksi.

2 Tess. 1:6-7 Jumala on oikeudenmukainen: hän antaa teidän ahdistajienne joutua ahdinkoon, mutta ahdistetut – niin teidät kuin meidätkin – hän päästää siitä, kun Herra Jeesus väkevien enkeleittensä kanssa ilmestyy taivaasta.

Irak 05.11.2022

Liian monet lapset kärsivät eri puolilla maailmaa sodan ja pakolaisuuden tuhoisista seurauksista. Pyhä Jumala, anna sodan runtelemien maiden (kuten Irakin, Syyrian ja Ukrainan) lapsille valoisa, turvallinen ja vakaa tulevaisuus ja uskonnonvapaus.

Ps. 10:12,14 Riennä avuksi, Herra! Jumala, kohota kätesi! Älä unohda avuttomia! Sinä näet kaiken, tuska ja murhe ei jää sinulta huomaamatta, sinä ojennat kätesi. Sinulle köyhä ja orpo uskovat asiansa, sinä annat avun.

04.11.2022

Kristityt lapset kohtaavat usein syrjintää koulutuksessa. Heille annetaan huonoja arvosanoja tai heitä kohdellaan jopa väkivaltaisesti. Varjele heitä kärsimykseltä, Herra! Kiitos, että Open Doorsin kumppanit voivat tarjota heille leirejä ja tukea koulutyöhön.

Hepr.10:35-36 Älkää siis heittäkö pois rohkeuttanne, sillä se palkitaan kerran runsaasti. Kestävyys on teille tarpeen, jotta pystyisitte täyttämään Jumalan tahdon ja siten saisitte omaksenne sen, minkä hän on luvannut.

03.11.2022

Muslimienemmistöisissä maissa kristittyjä lapsia kiusataan, kun he eivät käytä huntua eivätkä noudata tiukasti ramadania. Lasten on vaikea ymmärtää totuutta kahden eri maailmankatsomuksen välillä. Tuomme heidät eteesi, Herra! Tukahduta heihin kohdistuvat vainot ja johdata heitä uskossa eteenpäin.

Ps. 32:8 ”Minä opetan sinua”, sanoo Herra, ”minä osoitan sinulle oikean tien. Minä neuvon sinua, katseeni seuraa askeleitasi.”

Irak 02.11.2022

Mimi, 12, ja hänen perheensä uskoivat joutuvansa lähtemään Irakista. Teidän taloudellisen tukenne ansiosta Open Doorsin paikalliskumppani pystyi kuitenkin antamaan perheelle mikrolainan. Kiitos, Herra, heidän uudesta maatilastaan, jonka turvin he pystyivät jäämään kotimaahansa.

1. Aik. 29:13-14 Nyt me kiitämme sinua, Jumalamme, ja ylistämme nimesi kunniaa. Sillä mikä olen minä, tai mikä on minun kansani? Kuinka me itse pystyisimme antamaan tällaisia lahjoja? Sinulta me olemme kaiken saaneet, sinulta on tullut kaikki, minkä sinulle annamme.

Irak 01.11.2022

Joissakin maissa, kuten Irakissa, kristityistä pyritään pääsemään eroon pakkosiirroilla. Karkotetut lapset joutuvat kasvamaan kaukana kotimaansa kulttuurista. Varjele, Herra, näitä pieniä ja anna heille vakaa, heidän kehitystään edistävä kasvuympäristö.

Ps. 10:17-18 Herra, sinä kuulet, mitä köyhät kaipaavat. Sinä kuuntelet tarkoin, sinä rohkaiset heitä. Sinä hankit oikeuden orvolle ja sorretulle, eikä pelko enää aja ketään pois maasta.

Joissakin maissa, kuten Irakissa, kristityistä pyritään pääsemään eroon pakkosiirroilla. Karkotetut lapset joutuvat kasvamaan kaukana kotimaansa kulttuurista. Varjele, Herra, näitä pieniä ja anna heille vakaa, heidän kehitystään edistävä kasvuympäristö.

Ps. 10:17-18 Herra, sinä kuulet, mitä köyhät kaipaavat. Sinä kuuntelet tarkoin, sinä rohkaiset heitä. Sinä hankit oikeuden orvolle ja sorretulle, eikä pelko enää aja ketään pois maasta.

Nigeria 31.10.2022

Tuomme Herra eteesi Nigerian vuoden 2023 presidentinvaalit. Rukoilemme maahan johtajuutta, joka saa aikaan myönteisen muutoksen. Rukoilemme, että uusi johto lopettaa päättäväisesti kristittyihin kohdistuvan raa’an väkivallan.

Miika 6:8 Sinulle, ihminen, on ilmoitettu, mikä on hyvää. Vain tätä Herra sinulta odottaa: tee sitä mikä on oikein, osoita rakkautta ja hyvyyttä ja vaella valvoen, Jumalaasi kuunnellen.

Nigeria 30.10.2022

Pyhä Jumala, anna Nigerian väkivallan loppua. Maassa on paljon iskuissa kärsineitä ja traumatisoituneita. Paranna väkivallan uhrit sekä fyysisesti että psyykkisesti. Käännä vainoajien sydämet niin, että he näkevät syntinsä ja katuvat.

Ps. 94: 3-5 Kuinka kauan, Herra, annat jumalattomien pitää iloaan? Kuinka kauan he saavat rehennellä, syytää suustaan julkeita sanoja? Herra, he sortavat sinun kansaasi, polkevat alleen sinun omiasi.

Nigeria 29.10.2022

Vuonna 2014 Chibokin valtiollisesta lukiosta siepattiin 280 tyttöä. Kiitos, Herra, että kaksi heistä löydettiin äskettäin. He saavat nyt hoitoa ja rukoilemme heidän terveytensä puolesta. Yli sata naista on edelleen kateissa. Ole, Herra, heidän turvanaan ja auta, että heidät löydetään.

Ps. 102:17 Herran armo pysyy ajasta aikaan, se on ikuinen niille, jotka pelkäävät ja rakastavat häntä. Polvesta polveen ulottuu hänen uskollisuutensa.

Nigeria 28.10.2022

Vuonna 2015 Boko Haramin islamistit hyökkäsivät Charityn kotikylään Pohjois-Nigeriassa. Charity traumatisoitui, mutta pääsi perheineen Open Doorsin paikalliskumppaneiden traumaneuvontaan. Ylistys Herralle siitä, että Charity itse on nyt koulutettu neuvoja ja auttaa muita löytämään toivoa. Kiitämme uskovien runsaasta maailmanlaajuisesta tuesta, joka on mahdollistanut tämän.

Ps. 102:19-21 Tämä on kirjoitettu tulevalle polvelle, jotta uudeksi luotu kansa ylistäisi Herraa. Herra katsoo pyhästä korkeudestaan, tähyää taivaasta maan päälle. Hän kuulee vankien vaikerruksen, hän vapauttaa kuoleman omat.

Kolumbia 27.10.2022

Kolumbiassa järjestetään kahden seuraavan kuukauden aikana uusia raamattukursseja. Lähetä, Herra, niihin paljon osallistujia opiskelemaan sanaasi.

Ps. 119:11-12 Minä talletan kaikki ohjeesi sydämeeni, etten rikkoisi sinua vastaan. Kiitetty olet sinä, Herra! Opeta minut tuntemaan määräyksesi.

Kolumbia 26.10.2022

Open Doorsin kumppanit ostavat Kolumbiassa syys- ja lokakuussa maata antaakseen sitä vainotuille kristityille. Anna, Herra, näiden maiden olla niin hedelmällisiä, että ne tuottavat runsaita satoja, joiden avulla viljelijät voivat ansaita elantonsa.

5. Moos. 5:33 Vaan kulkekaa vakaasti sitä tietä, jota Herra, teidän Jumalanne, on käskenyt teidän kulkea. Silloin menestytte ja saatte elää kauan siinä maassa, jonka otatte omaksenne.

Kiina 25.10.2022

Paikallisviranomaiset ovat jo vuosia painostaneet Jasonia ja hänen perhettään heidän uskonsa vuoksi. Heidät on jo kerran pidätetty, ja kuulustelujen yhteydessä heitä varoitettiin järjestämästä mitään uskonnollista toimintaa. Jumala on kuitenkin näyttänyt heille tien jatkaa. Pidä, Herra, heidät varjeluksessasi.

1. Piet. 1:7 Kultakin koetellaan tulessa, ja onhan teidän uskonne paljon arvokkaampaa kuin katoava kulta. Koettelemuksissa teidän uskonne todetaan aidoksi, ja siitä koituu Jeesuksen Kristuksen ilmestyessä ylistystä, kirkkautta ja kunniaa.

Kiina 24.10.2022

Jasonin* sydämellä ovat Kiinan etniset vähemmistöt, jotka ovat maan vainotuimpia kansanryhmiä. Hän lähti vaimonsa kanssa lähetiksi tavoittaakseen ne, joita ei ole aiemmin tavoitettu. Kiitos, Herra, heidän rohkeudestaan ja antautumisestaan työhön.

Joh. 15:26 Te saatte puolustajan; minä lähetän hänet Isän luota. Hän, Totuuden Henki, lähtee Isän luota ja todistaa minusta.

Laos 23.10.2022

Herra, näet Laosin taloustilanteen. Anna sen korjaantua ja pidä huolta niistä, jotka tarvitsevat apua.

Ps. 145:17-18 Herra on kaikessa oikeamielinen, hän on uskollinen kaikissa teoissaan. Hän on lähellä sitä, joka huutaa häntä avuksi, sitä, joka vilpittömästi kääntyy hänen puoleensa.

Laos 22.10.2022

Suljetaan rukoukseen 30 vainottua kristittyä, jotka karkotettiin kotikylästään uskonsa vuoksi toukokuussa 2022. Auta heitä löytämään tukea, turvaa ja suojapaikka.

Ps. 4:9 Rauhassa menen levolle ja nukahdan. Sinä, Herra, sinä yksin olet minun suojani, minä saan elää turvassa.

Vietnam 21.10.2022

Lukutaito-opetus luo hyvää tahtoa uskovien ja kyläläisten välille. Joskus siitä tulee evankelioimisväline, joka vetää naapureita Kristuksen rakkauteen. Rukoilemme, että yhä useammat ihmiset pääsevät näillä kursseilla lähemmäs Kristusta ja löytävät Hänen rakkautensa niiden voimasta.

Fil. 4:9 Tehkää sitä, mitä olette minulta oppineet ja vastaanottaneet, mitä olette minulta kuulleet ja minusta nähneet. Silloin rauhan Jumala on oleva teidän kanssanne.

Vietnam 20.10.2022

Teidän avullanne Open Doors on toteuttanut Vietnamissa lukutaito-ohjelman, jolla se on auttanut heimokansoja lukemaan ja kirjoittamaan omilla kielillään. Kiitos Herra siitä, että mukana on ollut yli 1900 ihmistä. He opettelevat myös lukemaan Raamattua ja kokevat nyt kuuluvansa paremmin yhteiskuntaan.

Ps. 65: 2-3 Sinua, Jumala, me ylistämme Siionissa! Me täytämme lupaukset, jotka annoimme sinulle, sillä sinä kuulet rukouksen. Sinun luoksesi kaikki ihmiset tulevat.

Filippiinit 19.10.2022

Taivaallinen Isä, kiitos yhteisön nuoriso-ohjaajien tekemästä lapsityöstä. Kiitos näistä opettajista ja heidän vaikutuksestaan lapsiin. Rukoilemme jatkuvaa armoasi, huolenpitoasi ja varjelustasi jokaiselle.

Joh. 1:12 Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi oikeuden tulla Jumalan lapsiksi, kaikille, jotka uskovat häneen.

Filippiinit 18.10.2022

Suljetaan rukoukseen Aisan* kaltaiset muslimitaustaiset uskovat. Rukoilemme, että he pysyvät uskollisina ja rohkeina Kristuksen todistajina perheissään ja yhteisöissään.

Hepr. 10:23 Pysykäämme horjumatta tunnustuksessa ja toivossa, sillä hän, joka on antanut meille lupauksensa, on luotettava.