Azerbaidžan 12.03.2023

Azerbaidžanissa on hyvin vähän kristittyjä, ja heitä syrjitään uskonsa vuoksi. Suljemme rukoukseen työpaikkansa menettäneet. Herra, avaa heille mahdollisuuksia löytää uusi toimentulo.

Jes. 30:20–21 Vaikka Herra suo sinulle vain kapean leivän ja niukasti vettä, hän, sinun opastajasi, ei enää kätkeydy. Omin silmin sinä saat nähdä hänet. Aina kun olet eksymässä tieltä, milloin oikeaan, milloin vasempaan, sinä omin korvin kuulet takaasi ohjeen: – Tässä on tie, kulkekaa sitä.

Afrikka 11.03.2023

Isä, kiitämme siitä, että Open Doorsin seminaarit auttavat naisia selviämään pitkäaikaisista traumoista. Rukoilemme edelleen taivaallista apuasi, jotta kristityksi kääntyneiden terveys ja hyvinvointi paranisivat.

Ps. 6: 3, 6 Ole minulle armollinen, Herra, minä olen nääntynyt. Paranna minut, Herra, tuska polttaa minun luissani. Olen valittanut itseni uuvuksiin, yöt kaiket on vuoteeni itkusta märkä, leposijani kastunut kyynelistä.

Egypti 10.03.2023

Jumala toimii muslimimaissa näkyjen kautta. Egyptiläisen Ranian* poika koki ihmeparanemisen ja kertoi siitä näin: ”Näin Kristuksen katsovan minuun. Hän puhui minulle ja sanoi: ’Nouse, lapsi.’” Herra, rukoilemme lisää tällaisia yliluonnollisia kohtaamisia.

Jer. 17:14 Paranna sinä minut, Herra, niin minä paranen. Auta minua, niin minä saan avun. Sinua yksin minä ylistän!

Pohjois-Afrikka 09.03.2023

Naasima* kertoo, että Pohjois-Afrikassa isät pakottavat tyttäriään jättämään koulunkäynnin kesken ja menemään sen sijaan naimisiin. Rukoilemme, että suhtautuminen naisiin muuttuisi muslimienemmistöisissä maissa perinpohjaisesti.

Ps. 32:7 Sinä olet minulle turvapaikka, sinä varjelet minut vaarasta. Riemuhuudot kajahtavat ympärilläni, kun sinä autat ja pelastat.

08.03.2023

Open Doors julkaisee kansainvälisenä naistenpäivänä raporttinsa sukupuolittuneesta vainosta. Siinä tuodaan esiin miesten ja naisten kokeman vainon erityispiirteitä. Kristittyjen naisten vaino on yleensä kätkettyä, väkivaltaista ja moninaista. Rakas Jumala, anna vainottujen naisten kokea sinun rauhaasi, lohdutustasi ja parantavaa läsnäoloasi.

Jes. 35:10 Herran vapaiksi ostamat palaavat ja saapuvat riemuiten Siioniin. He kantavat päänsä päällä ikuista iloa. Ilo ja riemu astuvat portista, huoli ja huokaus pakenevat kauas.

Pohjois-Afrikka 07.03.2023

Henkilökohtaisista haasteistaan huolimatta Azizah vastustaa edelleen syrjintää, kun havaitsee sitä. Rukoilemme, että hänen rohkeutensa tarttuu ja yhä useammat nousevat puolustamaan tasa-arvoa ja muuttamaan naisia alistavaa kulttuuria.

Room. 8:37 Mutta kaikissa näissä ahdingoissa meille antaa riemuvoiton hän, joka on meitä rakastanut.

Pohjois-Afrikka 06.03.2023

Muslimivaltaisella alueella asuva Azizah* koki torjuntaa ja monenlaista epäoikeudenmukaisuutta käännyttyään kristityksi. Kiitämme, Herra, siitä, että hän auttaa epäitsekkäästi muita naisia, jotka ovat joutuneet samanlaisiin vaikeuksiin uskonsa vuoksi.

Joh. 12:26 Jos joku tahtoo olla minun palvelijani, seuratkoon minua. Missä minä olen, siellä on oleva myös palvelijani, ja Isä kunnioittaa sitä, joka palvelee minua.

05.03.2023

Siunaa, Herra, Open Doorsin paikalliskumppanien työtä muslimitaustaisten kristittyjen naisten parissa eri puolilla maailmaa. Rukoilemme, että opetus, materiaalit ja naiskysymyksiin liittyvä opastus ja ohjaus koituvat heille siunaukseksi ja vahvistavat heitä.

1. Kor. 15:58 Olkaa siis vahvoja ja järkähtämättömiä, rakkaat veljeni, ja tehkää aina innokkaasti Herran työtä. Tietäkää, ettei Herra anna teidän työnne mennä hukkaan.

Arabian niemimaa 04.03.2023

Arabian niemimaalla asuva Nadia* on äskettäin kääntynyt kristityksi. Hän pyytää meitä rukoilemaan, että hän vahvistuisi vaelluksessaan ja saisi selvyyden siitä, mihin Jumala haluaa häntä viedä. Rakas Vapahtajamme, anna Nadialle voimaa ja osoita hänelle oikea suunta.

Joh. 14:6 Jeesus vastasi: »Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani.

Iran 03.03.2023

Kristityksi kääntyneiden elämä ei Iranissa ole helppoa. Saharin mies on uhannut ottaa avioeron ja viedä lapset. Herra, avaa miehen sydän ymmärtämään Saharia ja hänen uskoaan Kristukseen. Rukoilemme runsaasti rakkautta koko perheeseen.

Ef. 5:25–26 Miehet, rakastakaa vaimoanne niin kuin Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi henkensä sen puolesta pyhittääkseen sen. Hän pesi sen puhtaaksi vedellä ja sanalla.

Iran 02.03.2023

Siunaa, Herra, Saharia, kun hän palvelee ja opettaa muita naisia. Ohjaa kristityksi kääntyneitä hänen luokseen, ja anna hänen todistuksensa johdattaa runsaasti uusia naisia Kristuksen tuntemiseen.

Matt. 10:40 Joka ottaa vastaan teidät, ottaa vastaan minut, ja joka ottaa minut vastaan, ottaa vastaan sen, joka on minut lähettänyt.

Iran 01.03.2023

Sahar* on muslimista kristityksi kääntynyt iranilaisnainen. Kiitämme, Isä, siitä, miten evankeliumi on muuttanut häntä. Kiitos myös siitä, että Sahar tuntee nyt kuuluvansa joukkoon ja olevansa hyväksytty uudessa identiteetissään Jumalan lapsena.

1. Kor. 15:57 Kiitos Jumalalle, joka antaa meille voiton meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta!

28.02.2023

Islamilaiset ääriliikkeet ovat nousussa osassa maailmaa. Ne yleistyvät Aasiassa, ja ääriryhmien iskut ovat lisääntymässä myös Saharan eteläpuolisessa Afrikassa. Herra, tee tyhjiksi väkivaltaan turvautuvien suunnitelmat ja varjele niitä, jotka ovat alttiita ääriainesten värväykselle.

2. Tess. 1:6–7 Jumala on oikeudenmukainen: hän antaa teidän ahdistajienne joutua ahdinkoon, mutta ahdistetut – niin teidät kuin meidätkin – hän päästää siitä, kun Herra Jeesus väkevien enkeleittensä kanssa ilmestyy taivaasta.

Qatar 27.02.2023

Rukoilemme, että marraskuussa 2022 järjestetyt jalkapallon maailmanmestaruuskilpailut lisäävät suvaitsevaisuutta ja ymmärrystä eri uskontoja, kulttuureja ja elämäntapoja kohtaan. Tulkoon niistä uuden hyväksyvän ja monikulttuurisen aikakauden alku.

Jer. 29:11 Minulla on omat suunnitelmani teitä varten, sanoo Herra. Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia: minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.

Qatar 26.02.2023

”Näemme jo, miten Pyhä Henki liikkuu Arabian niemimaalla. Jumala ilmestyy ihmisille unissa. Jumala tekee ihmeitä. Jumala parantaa ihmisiä.” Ylistys ja kiitos Jumalalle Qatarissa tapahtuvista ihmeistä. Ne pitävät tämän kristillisen yhteisön kukoistavana, vaikka maa yrittääkin tukahduttaa sen vakaumusta.

Jes 11:1, 5 Iisain kannosta nousee verso, vesa puhkeaa sen juuresta ja kantaa hedelmää. Vanhurskaus on hänellä varustuksena ja uskollisuus vyönä hänen uumillaan.

Irak 23.02.2023

Monet Keski- ja Etelä-Irakin kristityt eivät ilmaise uskoaan julkisesti välttääkseen häirintää ja syrjintää työssä tai opiskelussa tai kulkiessaan tarkastuspisteiden läpi. Rukoilemme, että Irakissa vielä jonakin päivänä vallitsisi uskonnonvapaus.

Hes. 34:22 Mutta minä pelastan lampaani, eivätkä ne enää ole teidän armoillanne. Minä pidän siitä huolen, että oikeus toteutuu lampaiden kesken.

Irak 22.02.2023

Irakissa on useita vanhoja ortodoksisia ja katolisia kirkkoja, jotka kärsivät paikallisjohtajien, viranomaisten ja islamilaisten ääriryhmien suvaitsemattomuudesta, syrjinnästä ja vainosta. Rukoilemme, että kirkkokuntien välinen yhteistyö lisääntyy ja että yhteisöt ja paikallisjohtajat suhtautuisivat kristittyihin ymmärtäväisemmin.

Jer. 7:5 Kääntykää vihdoin oikealle tielle ja tehkää hyvää, kohdelkaa aina oikeudenmukaisesti toisianne.

Myanmar 21.02.2023

”Jeesus sanoi: ’Ota ristisi ja seuraa minua.’ Tämä on meidänkin mottomme.” Kiitos myanmarilaisen Mooseksen* rohkeudesta seurakunnan johtamisessa etenkin tänä levottomana aikana. Rukoilemme, että kristityt pitävät yhtä ja että heidän läsnäolonsa ja todistuksensa edistävät rauhaa ja vakautta Myanmarissa.

Sananl. 30:5 Jumalan jokainen sana on tulessa koeteltu, hän on niiden kilpi, jotka häneen turvaavat.

Myanmar 20.02.2023

Myanmarin kristittyjen alueiden tilanne on heikentynyt armeijan kaapattua vallan helmikuussa 2021. Taistelut ovat kiihtyneet kaikkialla maassa, ja hyökkäyksistä kärsii eniten kristittyjen vähemmistö. Rukoilemme, että pakoon lähteneet kristityt löytävät turvan ja saavat tarvitsemaansa terveydenhoitoa. Herra, ole kotinsa jättäneiden turvana.

Ps. 40:12 Herra, ethän ota minulta pois armoasi! Sinun hyvyytesi ja uskollisuutesi varjelkoon minua aina.

Saudi-Arabia 19.02.2023

Islamilainen laki ei hyväksy kääntymistä muslimista kristityksi, joten monet kääntyneistä salaavat uskonsa. Vaaroista huolimatta pieni saudikristittyjen joukko kasvaa vähitellen, ja he kertovat uskostaan rohkeasti internetissä ja kristillisillä satelliittitelevisiokanavilla. Kiitos, Herra, näistä keinoista, joilla toisistaan eristetyt salaiset kristityt voivat olla yhteydessä toisiinsa.

Jes. 55:10–11 Niin kuin sade ja lumi tulevat taivaasta eivätkä sinne palaa vaan kastelevat maan, joka hedelmöityy ja versoo ja antaa kylväjälle siemenen ja nälkäiselle leivän, niin käy myös sanan, joka minun suustani lähtee: se ei tyhjänä palaa vaan täyttää tehtävän, jonka minä sille annan, ja saa menestymään kaiken, mitä varten sen lähetän.

Intia 18.02.2023

Ikävä kyllä monet Intian kristityt eristetään yhteisöistään, he kokevat työsyrjintää, ja heistä levitellään vääriä syytöksiä ja huhuja. Se koettelee ja ahdistaa monia heistä. Rakas Jumala, vedä näitä alistettuja kristittyjä lähemmäs sinua ja lähetä koko Intian yli muutoksen aalto, joka tuo mukanaan hyväksyvän ja ystävällisen asenteen kaikkia uskontoja kohtaan.

Ps. 5:12 Iloitkoot kaikki, jotka sinuun turvaavat, loppumaton olkoon heidän riemunsa! Sinä suojelet niitä, jotka rakastavat sinua, sinä olet heidän ilonsa lähde.

Intia 17.02.2023

Yhä useampi Intian osavaltioista on ottanut käyttöön lait, joiden tarkoituksena on estää hindujen käännyttäminen pakkokeinoin muihin uskontoihin. Todellisuudessa niiden perusteella kuitenkin ahdistellaan ja pelotellaan kristittyjä. Rukoilemme, että ”oikean” intialaisen määritelmä muuttuu siten, että kulttuurissa voidaan hyväksyä myös vähemmistöuskonnot.

Matt. 10:32–33 Joka tunnustautuu minun omakseni ihmisten
edessä, sen minäkin tunnustan omakseni Isäni edessä taivaissa. Mutta joka ihmisten edessä kieltää minut, sen minäkin kiellän Isäni edessä taivaissa

Sudan 16.02.2023

Erityisessä vaarassa Sudanissa ovat islamista kääntyneet kristityt. Kääntymisen katsotaan tuottavan häpeää muslimiperheelle, ja kristityiksi kääntyneet saattavat joutua kotona seksuaalisen väkivallan ja pahoinpitelyn uhreiksi. Anna, Herra, heille voimaa ja toivoa. Paranna rakkaudessasi väkivaltaa ja vainoa kärsineet.

Jer. 33:6 Mutta vielä minä annan heidän haavojensa kasvaa umpeen ja parantua, minä teen heidät terveiksi ja lahjoitan heille pysyvän rauhan ja menestyksen.

Sudan 15.02.2023

Sudanissa on ollut jatkuvia levottomuuksia lokakuun 2021 sotilasvallankaappauksen jälkeen, ja se on heikentänyt mm. uskonnonvapautta. Kirkkoja on pakotettu sulkemaan ovensa, ja joissakin tapauksissa kirkot ja niiden maat on takavarikoitu. Rukoilemme Sudaniin poliittista vapautta ja hallitusta, joka tunnustaa kaikki uskontokunnat ja suojelee niitä tasavertaisesti.

2. Tim. 2:19 Mutta Jumalan laskema perustus pysyy lujana, ja siinä on merkkinä nämä sanat: ”Herra tuntee omansa” ja ”Luopukoon vääryydestä jokainen, joka lausuu Herran nimen”.

Pakistan 14.02.2023

Vain noin 1,8 % pakistanilaisista on kristittyjä, eikä heihin suhtauduta suopeasti tässä valtaosin islamilaisessa maassa. Kristittyjä tyttöjä siepataan, pahoinpidellään ja käännytetään väkisin islamiin. Varjele, Herra, kotiväkivallasta kärsiviä naisia sekä tyttöjä, joita pakotetaan nuorena avioliittoon. Tee työtäsi heidän aviomiestensä sydämissä, niin että he kohtelisivat vaimojaan ystävällisesti ja kunnioittavasti.

Jer. 30:17 Minä hoidan haavasi terveiksi, parannan sinun vammasi, sanoo Herra, parannan sinut, Siion, sinut, jota kutsutaan nimellä ”Hylätty vaimo”, sinut, josta ei kukaan välitä.

Iran 13.02.2023

Kristinuskoa pidetään Iranissa edelleen vieraana uskontona, joka herättää epäluuloa. Kokoontumisia tarkkaillaan ja kotiryhmiä häiritään. Herra, anna Iranin kristityille vapaus palvella sinua turvassa viranomaisten pahansuovalta tarkkailulta. Anna heidän jatkaa kokoontumista ja rohkaista toisiaan. Poista valvonnan aiheuttama pelko.

Kol. 2:6-7 Kun kerran olette ottaneet omaksenne Herran Kristuksen Jeesuksen, eläkää hänen yhteydessään, juurtukaa häneen, rakentakaa elämänne hänen varaansa ja vahvistukaa uskossa sen mukaan kuin teille on opetettu. Kaikukoon kiitoksenne runsaana.

Iran 12.02.2023

Vaikka Iranin kirkko on yritetty tukahduttaa äärimmäisin keinoin, se vain kasvaa vuodesta toiseen. Kiitos, Herra, tästä vastustamattomasta kasvusta ja niistä monista sydämistä, jotka evankeliumi on vapauttanut.

1. Piet. 2:4 Tulkaa hänen luokseen, elävän kiven luo, jonka ihmiset ovat hylänneet mutta joka on Jumalan valitsema ja hänen silmissään kallisarvoinen.

Nigeria 11.02.2023

Open Doorsin kumppanit etsivät väkivallasta ja sieppauksista selviytyneitä auttaakseen heitä paranemaan tunne-elämän haavoista traumahoidon avulla. Rukoilemme, että yhä useampi heistä toipuu. Rukoilemme, että koulutus vainosta selviämiseen auttaisi näitä paljon kärsineitä saamaan jälleen elämästä kiinni.

Fil. 4:5 Tulkoon teidän lempeytenne kaikkien ihmisten tietoon. Herra on jo lähellä.

Nigeria 10.02.2023

Väkivalta ja turvattomuus pahenivat Nigeriassa viime vuonna. Islamistien kylvämä tuho ja kauhu ovat levinneet maan pohjoisosista yhä kauemmas, kun Boko Haram ja fulanitaistelijat siirtyvät kohti etelää. Rukoilemme, että Nigerian presidentti ja osavaltioiden kuvernöörit löytävät pysyviä ratkaisuja Nigerian syvenevään turvallisuuskriisiin.

Jes. 64:11 Voitko sinä, Herra, tyynenä katsoa tätä? Yhäkö vain olet vaiti ja annat vaivaa vaivan päälle?

Eritrea 09.02.2023

Herra, kiitämme siitä, mitä Yael* raportoi Eritrean kirkosta: ”Vaaroista huolimatta kirkko kasvaa nopeasti. Kristityillä on vahva rakkauden side. Vaino ajaa heitä Jumalan lähelle ja hänen tuntemiseensa.” Yaelin mukaan kristittyjen yhteisö pursuaa toivoa ja voimaa. Ylistämme sinua, Jumala, näistä kestävistä kristityistä, jotka todistavat Kristuksen voimasta kotimaassaan.

Fil. 4:1, 4 Rakkaat ja kaivatut veljeni, te minun iloni ja kunniaseppeleeni, pysykää siis horjumatta Herran yhteydessä, rakkaat ystävät! Iloitkaa aina Herrassa! Sanon vielä kerran: iloitkaa!