Azerbaidžan

Maassa ei sallita uskonnollista toimintaa, joka ei ole kytköksissä valtiollisiin instituutioihin ja niiden valvomaa. Valtion virkamiehet ovat soluttautuneet kaikkiin uskonnollisiin yhteisöihin. Pastorit ja muut seurakuntajohtajat kutsutaan säännöllisesti poliisikeskusteluihin. Tämä on luonut pelon ilmapiirin, jossa kukaan tiedä, kehen voi enää luottaa. Vain harvat uskaltavat puhua ulkomaalaisille, ja vainosta saatava tieto on vähäistä.

Maassa on otettu käyttöön rajoittavaa lainsäädäntöä, joka edellyttää seurakuntatoimijoiden rekisteröitymistä. Ajoittain kaikkia rekisteröityjä vaaditaan uusimaan rekisteröitymisensä, jolloin yhä harvemmat seurakunnat onnistuvat läpäisemään seulan.

Painostuksen taso Azerbaidžanissa on niin korkea, että maan kristityt kokevat evankelioimisen helpommaksi Iranissa kuin omassa maassaan.

Vallitsevien asenteiden mukaan azerbaidžanilaisen täytyy olla muslimi. Kristityt ovat tavallisesti muista etnisistä ryhmistä kuten venäläis- ja armenialaisyhteisöistä. Vaino kohdistuu erityisesti islamista kristinuskoon kääntyneisiin.

Jos syntyperäiset azerbaidžanilaiset kääntyvät kristityiksi, he joutuvat kokemaan painostusta ja joskus myös fyysistä väkivaltaa perheiltään, ystäviltään ja paikalliselta yhteisöltä. Heidät yritetään pakottaa palaamaan muslimeiksi. Jotkut käännynnäiset lukitaan koteihinsa pitkiksi ajoiksi ja heitä pahoinpidellään. Paikalliset imaamit saarnaavat heitä vastaan ja lopulta heidät karkotetaan yhteisöstä. Tästä johtuen muslimitaustaiset kristityt yrittävät parhaansa mukaan salata uuden uskonsa.