Keski-Aasia 26.05.2022

17-vuotias Talitha* kastettiin viime vuoden jouluaattona – vain kaksi viikkoa sen jälkeen kun hän oli antanut elämänsä Jeesukselle. Hän on perheensä ainoa kristitty. Kiitos Herra hänen rohkeudestaan. Anna hänen kasvaa ymmärtämään uusi identiteettinsä ja kutsumuksensa.

Ps. 32:8”Minä opetan sinua”, sanoo Herra, ”minä osoitan sinulle oikean tien. Minä neuvon sinua, katseeni seuraa askeleitasi.”

Keski-Aasia 25.05.2022

Maria* oli taksissa matkalla kirkosta kotiin, kun autoa kuljettanut muslimimies teki hänelle seksuaalista väkivaltaa ja pahoinpiteli hänet henkihieveriin huomattuaan Marian olevan kristitty. Maria tarvitsee pitkäaikaista lääketieteellistä ja psyykkistä tukea toipuakseen hirveästä kokemuksestaan. Herra, paranna hänet kokonaan.

Ps. 118:5Ahdingossani minä huusin Herraa. Hän kuuli ja avasi tien.

Malesia 18.05.2022

Open Doorsin paikalliskumppanit järjestivät keväällä ”Vahvana läpi myrskyn” -koulutuksen uusille kristityille. Siihen osallistui 19 henkilöä, joista kuusi ei ollut kristittyjä. Neljä heistä antoi koulutuksen aikana elämänsä Jeesukselle ja heidät kastettiin! Kunnia olkoon Jumalalle korkeuksissa!

Ps. 59:17Minä laulan sinun voimastasi ja ylistän sinun uskollisuuttasi joka aamu, sillä sinä olet turvani, pakopaikka hädän päivänä.

Pohjois-Korea 17.05.2022

Kymmeniä kristittyjä teloitettiin turvallisuusviranomaisten tehtyä ratsian salaiseen tapaamiseen. Ryhmän omaiset (noin 100 henkeä) on lähetetty poliittisille vankileireille. Pyhä Jumala, täytä vangittu perheemme yliluonnollisella rauhalla, voimalla ja rohkeudella.

Ps. 31:4Sinä olet minun kallioni ja pakopaikkani. Sinä johdatat ja ohjaat minua, sillä sinä olet minun Jumalani.

Eritrea 14.05.2022

Kristittyjä valvotaan paljon, ja jumalanpalveluksiin ja muihin tapahtumiin tehdään ratsioita. Varjele ja suojaa Herra uskovia, jotka tulevat messuun ja elävät uskoaan todeksi.

Ps. 18:36–37Herra, sinä asetut kilveksi eteeni, sinun oikea kätesi tukee minua, sinun apusi tekee minut vahvaksi. Sinä teet varmoiksi askeleeni, polveni eivät horju.

Eritrea 13.05.2022

Satoja seurakuntajohtajia on pidätetty, ja monet ovat olleet yli vuosikymmenen vankilassa. Vahvista Herra heitä henkisesti, fyysisesti ja tunnetasolla. Anna heille rohkeutta kertoa Sinun rakkaudestasi muille vangeille.

Ps. 31:25Rohkaiskaa mielenne, olkaa lujat, kaikki te, jotka panette toivonne Herraan!

Nigeria 30.04.2022

Ääri-islamistien iskujen kiihtyminen on nostanut Nigerian World Watch -listan seitsemänneksi. Viime vuonna 4 650 Nigerian kristittyä murhattiin uskonsa vuoksi. Se on enemmän kuin koko muussa maailmassa yhteensä! Armollinen Jumala, laannuta väkivallan aalto ja ole omiesi suojana.

Ps. 31:16–17Sinun kädessäsi ovat elämäni päivät. Älä jätä minua vihollisteni ja vainoojieni armoille! Katso jälleen palvelijasi puoleen, sinä armollinen Jumala, auta minua.

Uzbekistan 28.04.2022

Paikallisraporttien mukaan poliisit murtautuivat erään pastorin taloon ja etsivät sieltä uskonnollista aineistoa. He kävivät myös kouluissa ja tarkistivat, onko oppilaiden puhelimissa uskonnollista sisältöä. Rukoilemme, että kristityt pysyvät turvassa ja että ratsioilla ei olisi kielteisiä seuraamuksia kirkolle.

Ps. 40:12 Herra, ethän ota minulta pois armoasi! Sinun hyvyytesi ja uskollisuutesi varjelkoon minua aina.

Myanmar 25.04.2022

Sotilasjoukot tappoivat viime vuonna Myanmarissa yli 25 kristittyä, ja tuhannet joutuivat jättämään kotinsa. ”Tämä on jättänyt syviä traumoja ja kristityt taistelevat selviämisestään”, kertoo eräs paikalliskumppani. Rauhan ja lohdutuksen Jumala, palauta maahan rauha ja pidä huolta niistä, jotka ovat menettäneet kotinsa tai rakkaitaan.

Joh. 16:33 Olen puhunut teille tämän, jotta teillä olisi minussa rauha. Maailmassa te olette ahtaalla, mutta pysykää rohkeina: minä olen voittanut maailman.

Bangladesh 24.04.2022

Tuomme, Herra, eteesi kevään kurssit: aikuisten lukutaito- ja naisten opetuslapseuskoulutuksen. Anna viisautta ja tarmoa opettajille, oppivaiset ja nöyrät sydämet opiskelijoille ja terveyttä ja turvaa kaikille osallistujille.

1. Kor. 15:58 Olkaa siis vahvoja ja järkähtämättömiä, rakkaat veljeni, ja tehkää aina innokkaasti Herran työtä. Tietäkää, ettei Herra anna teidän työnne mennä hukkaan.

16.04.2022

”Älä pelkää. minä olen ensimmäinen ja viimeinen, iäti elävä. Minä olin kuollut, mutta nyt minä elän, elän aina ja ikuisesti!” (Ilm. 1:17–18). Jeesus on ylösnoussut! Saakoon ilo Jeesuksesta kuoleman voittajana karkottaa kaiken pelon Hänen kärsivän kansansa sydämistä kaikkialla maailmassa.

Joh. 11:25–26 Jeesus sanoi: »Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin, eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. Uskotko tämän?»

Nigeria 13.04.2022

On kulunut 8 vuotta siitä, kun Boko Haram sieppasi yli 270 koulutyttöä Chibokista. Yli sata heistä on edelleen vankeudessa, ja Nigerian militanttiryhmät jatkavat kristittyjen tyttöjen ja naisten sieppauksia, raiskauksia ja pakkoavioliittoja. Herra, salli vangittujen päästä turvallisesti takaisin kotiin. Ole itse läsnä heidän ja heidän perheittensä elämässä.

Ps. 55:19–20 Kun minua vastaan käydään sotaa ja monet hyökkäävät kimppuuni, hän päästää minut rauhaan. Jumala kuulee minua ja nöyryyttää heidät, hän, joka hamasta ikuisuudesta on hallinnut valtaistuimellaan.

Länsi-Sahara 12.04.2022

Tammikuussa Länsi-Afrikan ISIS (ISWAP) sieppasi noin 20 tyttöä Chibokin lähellä Koillis-Nigeriassa. Bornon osavaltion kuvernöörin, professori Babagana Zulumin mukaan ISWAP-taistelijat ovat kehittyneempiä, koulutetumpia, aseistetumpia ja raaempia kuin Boko Haramin terroristit. Rukoilemme kaikkien siepattujen pikaista ja turvallista vapauttamista.

Ps. 55:17–18 Minä huudan Jumalaa, ja hän pelastaa minut. Illoin, aamuin ja keskipäivällä minä huokaan ja valitan, ja hän kuulee ääneni.

Intia 09.04.2022

Sharda* työskentelee yhteisönsä köyhien naisten ja lasten parissa. Elämä vaikeutui suuresti äärihindujen ammuttua hänen poikaansa. Onneksi poika ei kuollut ja asuu nyt muualla. Open Doorsin paikalliskumppanit auttoivat Shardaa perustamaan elannokseen räätälinliikkeen, mutta häntä vastustetaan edelleen. Herra, sulje suojaasi palvelijasi Sharda ja hänen perheensä.

Ps. 121:2–3 Minä saan avun Herralta, häneltä, joka on luonut taivaan ja maan. Herra ei anna sinun jalkasi horjua, väsymättä hän varjelee.

Mosambik 08.04.2022

Lorenan* kotikylään hyökänneet kapinalliset tappoivat hänen miehensä. Lorena pakeni, mutta usko Jumalaan säilyi: ”En luota kehenkään muuhun kuin Jumalaan ja Jeesukseen Kristukseen. Hän ei jättänyt minua.” Open Doorsin paikalliskumppanit ovat antaneet perheelle hätäapua. Herra, salli Lorenan toipua ja saada takaisin se, mitä hän on menettänyt.

Ps. 3:5–6 Minä huudan avukseni Herraa, ja hän vastaa minulle pyhältä vuoreltaan. Minä menen levolle ja nukahdan, sitten herään taas aamuun. Koko yön Herra suojelee minua.

Arabian niemimaa 02.04.2022
Ramadan korostaa muslimien veljeyttä ja yhteisöllisyyttä. Herra, tuomme eteesi eristyksissä olevat muslimitaustaiset kristityt, joiden yksinäisyys saattaa korostua juuri nyt. Anna heille Pyhän Hengen lohdutusta ja läsnäoloa ja voimaa olla antamatta periksi paineelle palata islamiin.

Ps. 18:7 Silloin minä huusin hädässäni Herraa, kutsuin avuksi Jumalaani. Ääneni kantautui hänen temppeliinsä, ja hän kuuli minun huutoni.

Brunei 01.04.2022

Ramadanin ensimmäinen päivä on kansallinen vapaapäivä Bruneissa. Sitä pidetään pyhänä, koska muslimit uskovat, että Koraanin ensimmäiset säkeet paljastettiin Muhammedille juuri silloin. Herra, anna Brunein kansan kohdata Jeesuksen rakkaus, kun se todella etsii Jumalaa juuri tänään.

Hoos. 10:12 Minä sanoin: ”Kylväkää oikeudenmukaisuutta, korjatkaa uskollisuutta! Raivatkaa itsellenne uudispelto! Nyt on aika etsiä minua, Herraa, ja minä tulen varmasti ja annan teille siunauksen sateen.”

Irak 28.03.2022

Nukkuvat ISIS-solut tekevät edelleen säännöllisesti hyökkäyksiä Kirkukin, Niniven ja Erbilin raja-alueiden kyliin. Suojele Herra voimallasi näillä konfliktialueilla asuvia ja estä ISISiä saamasta aluetta uudelleen hallintaansa.

Ps. 37:28 Herra rakastaa oikeutta. Hän ei hylkää omiaan vaan varjelee heitä iäti, mutta jumalattomien suku sammuu.

Nigeria 21.03.2022

Open Doorsin kumppanien ylläpitämää Nigerian traumakeskusta laajennetaan, niin että sinne voidaan ottaa 720:n sijasta 2 880 vainon uhria vuodessa – leskiä, raiskauksen uhreja ja orpoja. Kunnia Sinulle, Herra, tästä kasvusta! Siunaa keskukseen tulevia, niin että he löytävät pysyvän toivon ja rauhan ja voivat parantua.

Ps. 31:20 Kuinka suuri onkaan sinun hyvyytesi! Se on ehtymätön aarre niille, jotka sinua pelkäävät. Kaikkien nähden sinä annat apusi niille, jotka turvautuvat sinuun.

Marokko 13.03.2022

Mohsen* menetti työnsä, koska seuraa Jeesusta. Ahmad* joutuu lähtemään kotikaupungistaan, koska hänen uskoonsa suhtaudutaan vihamielisesti. Pyydämme Herra, että Sinä itse täytät näiden kahden kristityn veljemme käytännön tarpeet.

Ps. 38:10 Herra, sinä tiedät, mitä minä kaipaan, huokaukseni ovat tulleet sinun korviisi.

Algeria 09.03.2022

Kristittynä eläminen merkitsee monille uhrauksia, kun viranomaiset, oma perhe ja paikallisyhteisö suhtautuvat heihin vihamielisesti. Pyhä Henki, rohkaise näitä veljiä ja sisaria ja pidä heidän lamppunsa palavina.

Ps. 18:29, 33 Sinä, Herra, sytytät minun lamppuni, sinä, Jumala, tuot pimeyteeni valon. Jumala vyöttää minut voimalla, hän osoittaa minulle oikean tien.

Pohjois-Afrikka 04.03.2022

Nelya* tekee työtä vainottujen naisten parissa Pohjois-Afrikassa. ”Pidän yhteyttä kahteen nuoreen naiseen, jotka seuraavat Jeesusta. He eivät voi puhua uskostaan kotona, joten tapaamme salaa verkossa tai puhelimitse. He eivät saa tulla kirkkoon eivätkä tavata muita uskovia.” Herra, anna Nelyalle viisautta tähän työhön.

Ps. 121:1–2 Minä kohotan katseeni vuoria kohti. Mistä saisin avun? Minä saan avun Herralta, häneltä, joka on luonut taivaan ja maan.

Pohjois-Afrikka 01.03.2022

Oma perhe ja puoliso hylkäsivät pohjoisafrikkalaisen Sarahin*, kun hänestä tuli kristitty. Teidän rukoustenne ja muun tuen ansiosta Sarah on nyt töissä ja päässyt opetuslapseuskoulutukseen. Entisen kodin ovet pysyvät kuitenkin kiinni. Herra, rukoilemme, että Sarah saa pysyä vahvana uskossa. Johdata myös hänen perheensä kohtaamaan Jeesus.

Ps. 31:25 Rohkaiskaa mielenne, olkaa lujat, kaikki te, jotka panette toivonne Herraan!

Afganistan 23.02.2022

Eräs paikallinen lähde kertoo: “Aasiassa perhesiteet ovat hyvin vahvoja. Monet maansa jättäneistä ovat lähteneet ydinperheensä kanssa, eikä koko perhe aina tunne vielä Jeesusta. Herra, anna heille rohkeutta kertoa totuudesta Kristuksessa perheilleen. Varusta heidät kuitenkin mahdollisiin seuraamuksiin. Ei ole mitään takeita siitä, miten läheiset reagoivat.” Rukoilemme tänään, että salaa uskovat uskaltavat todistaa Kristuksesta kaikista vaaroista huolimatta.

Ps. 31:25 Rohkaiskaa mielenne, olkaa lujat, kaikki te, jotka panette toivonne Herraan!

Afganistan 18.02.2022

Sharinah pakeni lapsensa kanssa Afganistanista. He ovat nyt turvapaikanhakijoina Keski-Aasiassa. Lapsella oli keuhkokuume, eikä Sharinahilla ollut rahaa. Jumalan armosta Sharinah tapasi yhteistyökumppanimme Alin, joka oli järjestämässä ruokalähetyksiä. Herran henki johdatti Alia auttamaan Sharinahia niin, että lapsi sai heti oikean hoidon. Sharinah on muslimi mutta on nyt säännöllisesti yhteydessä Aliin, joka rohkaisee häntä. Rukoillaan, että lapsi paranee ja että Jeesus itse ilmestyisi Sharinahille.

Ps. 103:13 Niin kuin isä armahtaa lapsiaan, niin armahtaa Herra niitä, jotka pelkäävät ja rakastavat häntä.

Afganistan 16.02.2022

Aysha on Open Doorsin paikalliskumppani, joka palvelee afgaanipakolaisia Keski-Aasiassa. “Pakolaiset – etenkin naiset – ovat murtuneita, äärimmäisen rasittuneita ja usein itkuisia kodin menetyksen ja kotimaansa tilanteen vuoksi. Rukoilemme viisautta, voimaa ja uusia mahdollisuuksia, kuten traumaterapiaa, heidän auttamiseensa. Rukoilemme, että saamme kertoa heille evankeliumin ja ohjata heitä paikallisiin seurakuntiin.”

Ps. 23:1–2 Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä.

Afganistan 05.02.2022

Nyt kun Taleban on palannut, ihmisiä – myös kristittyjä – on alkanut kadota. Said Farishteh, nuori kristitty nainen Persianlahdelta, kertoo: “Monet meistä elävät sieppauksen pelossa… Tiedän, että Jumala rakastaa minua. Tämä muistuttaa minua siitä, että mitä tahansa minulle tapahtuu, seurakunta ei unohda minua, koska Jeesus ei unohda.” Pyydämme Herra, että suojelet kadonneita kristittyjä ja että lohdutat läsnäolollasi heidän läheisiään.

Ps. 139:16 Sinun silmäsi näkivät minut jo idullani, sinun kirjaasi on kaikki kirjoitettu. Ennen kuin olin elänyt päivääkään, olivat kaikki päiväni jo luodut.

Afganistan 02.02.2022

Talebanin tiedetään kohtelevan naisia ankarasti ja estävän heiltä koulutuksen. “Minkäänlaisista naisen tilan ja arvon loukkauksista ei kuitenkaan puhuta, vaan niistä vaietaan täysin”, kertoo eräs Open Doorsin paikallinen lähde. “Jos tilanne pysyy tällaisena ja pahenee, afgaaninaiset eivät enää pysty siirtämään koulutukseen liittyvää toivoa ja valistusta tuleville sukupolville.” Herra, tuomme tänään eteesi kaikki afgaanitytöt ja naiset. Rukoilemme, ettei kasvun ja kehityksen mahdollisuuksia oteta heiltä pois.

Ps. 50:15 Huuda minua avuksi hädän päivänä! Minä pelastan sinut, ja sinä kunnioitat minua.

Intia 28.01.2022

Monet intialaiset kohtaavat Jeesuksen parantuessaan jostakin sairaudesta. Pyhä Jumala, ylistämme Sinua kirkon todistajista. Rukoilemme, että Intian kristityt jatkossakin kertovat naapureilleen rohkeasti Jumalan rakkaudesta, vaikka ympäristön paine on kasvamassa.

Ps. 40:2–4 Hartaasti minä odotin Herraa, ja hän kumartui minun puoleeni ja kuuli huutoni. Hän veti minut ylös syvästä kuopasta, upottavasta liejusta. Hän nosti minut kalliolle, antoi lujan pohjan askelteni alle. Hän antoi suuhuni uuden virren, kiitoslaulun Jumalamme ylistykseksi.

Pohjois-Korea 20.01.2022

Pohjois-Koreassa kristityt ovat vaarassa kaikkialla. Suljetaan rukoukseen Herraa salassa palvelevat ja vankilassa olevat. Herra, vahvista heitä. Auta heitä löytämään toivo ja näkemään kättesi työ omassa elämässään.

Ps. 94:9,14–15 Hän, joka on luonut korvan – hänkö ei kuule? Hän, joka on tehnyt silmän – hänkö ei näe? – – Herra ei hylkää omiaan, ei hän jätä kansaansa. Oikeus tulee jälleen voimaan, rehellisyys palaa ihmisten sydämiin.