Hepr. 12:14 Tavoitelkaa rauhaa kaikkien kanssa ja pyrkikää pyhitykseen, sillä ilman sitä ei kukaan ole näkevä Herraa.
Hepr. 12:14 Tavoitelkaa rauhaa kaikkien kanssa ja pyrkikää pyhitykseen, sillä ilman sitä ei kukaan ole näkevä Herraa.
Suljetaan rukouksiin Ammar*, muslimitaustainen kristitty, jonka viranomaiset pidättivät puoli vuotta sitten ilman selitystä. Vaimon mukaan hän joutuu opiskelemaan päivittäin ateismia ja läpäisemään tentin ennen kuin voi edes toivoa vapautumista.
Hepr. 12:3 Ajatelkaa häntä, joka kesti syntisten ankaran vastustuksen, jotta ette menettäisi rohkeuttanne ja antaisi periksi.
Eräs seurakunta aloitti huhtikuussa kuurojen opetuksen. Seurauksena oli ratsia ja kuulusteluja. Rukoillaan, että poliisi ei löydä perusteita uskovien pidättämiseen ja rankaisuun eikä aloita kotietsintöjä. Pyydetään rohkeutta kirkon jäsenille.
Hepr. 13:6 Sen tähden me voimme turvallisin mielin sanoa: – Herra on minun auttajani, siksi en pelkää. Mitä voisi ihminen minulle tehdä?
Brunei houkuttelee kansalaisia muslimeiksi tarjoamalla taloudellisia etuja ja mahdollisuuksia edetä uralla. Rukoillaan, etteivät kristityt myisi uskoaan väliaikaisen hyödyn toivossa.
Hepr. 13:8-9 Jeesus Kristus on sama eilen, tänään ja ikuisesti. Älkää antako kaikenlaisten vieraiden oppien johtaa itseänne harhaan. Meidän sydämemme tulee vahvistua armosta, ei ruoista, jotka eivät ole ketään hyödyttäneet.
Muslimitaustainen Joyce vangittiin 2017 eikä kukaan tiennyt yli vuoteen, mihin hän joutui. Nyt hän on vapaa ja toipuu kotonaan. Hän sanoo uskonsa vain vahvistuneen. Kiitetään Jumalaa hänestä ja rukoillaan Pyhän Hengen voimaa, iloa ja lohdutusta toipumiseen.
Hepr. 13:3 Muistakaa vankeja, niin kuin olisitte itse kahleissa heidän kanssaan, muistakaa kidutettuja, tunteehan teidänkin ruumiinne kivun.
Kiitetään Jumalaa Tanhista*! Hänen sydämensä asiana on auttaa yhteistyössä OD:n kanssa Vietnamin syrjäseuduilla asuvia uskovia. Rukoillaan hänelle voimia ja varjelusta matkoille sekä evankeliumin leviämistä seudulla.
Hepr. 12:1-2 Kun siis ympärillämme on todistajia kokonainen pilvi, pankaamme pois kaikki mikä painaa ja synti, joka niin helposti kietoutuu meihin. Juoskaamme sinnikkäästi loppuun se kilpailu, joka on edessämme, katse suunnattuna Jeesukseen, uskomme perustajaan ja täydelliseksi tekijään. Edessään olleen ilon tähden hän häpeästä välittämättä kesti ristillä kärsimykset, ja nyt hän istuu Jumalan valtaistuimen oikealla puolella
Rukoillaan, että Indonesian viranomaiset puuttuvat radikaalin islamilaiseen opetukseen kouluissa. Rukoillaan myös, etteivät islamistit onnistuisi erottamaan kristittyjä ja muslimeja vaan johtajat molemmilla puolilla voisivat käydä uskontojen välistä dialogia.
Hepr. 12:14: Tavoitelkaa rauhaa kaikkien kanssa ja pyrkikää pyhitykseen, sillä ilman sitä ei kukaan ole näkevä Herraa.
Hepr.10: 25: Me emme saa lyödä laimin seurakuntamme yhteisiä kokouksia, niin kuin muutamilla on tapana, vaan meidän tulee rohkaista toisiamme, sitä enemmän mitä lähempänä näette Herran päivän olevan.
Vietnamin hallitus otti äskettäin
käyttöön asiakirjan, jolla maan paikalliskirkkojen on
ilmoitettava kaikki toimintansa paikallisviranomaisille.
Rukoile, että Jumala auttaa ja työ voi jatkua.
Hepr.4:16: Astukaamme sen tähden rohkeasti armon valtaistuimen eteen, jotta saisimme armoa ja laupeutta, löytäisimme avun silloin kun sitä tarvitsemme.
Rukoillaan, että Egyptin kristityt voisivat käyttää kaikki mahdollisuutensa kertoa rohkeasti Jumalan rakkaudesta Kristuksessa.
Hepr. 10: 35-36: Älkää siis heittäkö pois rohkeuttanne, sillä se palkitaan kerran runsaasti. Kestävyys on teille tarpeen, jotta pystyisitte täyttämään Jumalan tahdon ja siten saisitte omaksenne sen, minkä hän on luvannut.
Rukoillaan niiden Pohjois-Korean pakolaisten puolesta, jotka pidätettiin hiljattain Kiinassa. Kaikkia, jotka lähetetään takaisin Pohjois-Koreaan, tullaan kiduttamaan ja kuulustelemaan. Heiltä kysytään, ovatko he tavanneet kristittyjä, käyneet kirkossa tai koskettaneet Raamattua. Jos he myöntävät tehneensä niin, heidät voidaan lähettää työleireille. Rukoillaan kristityiksi kääntyneiden puolesta, että he kestäisivät kidutuksen ja jaksaisivat pitää uskonsa salassa.
Hepr. 10: 32-34: Muistakaa, millaista oli ennen, silloin kun te juuri olitte päässeet valoon. Te kestitte silloin monet kärsimykset ja kamppailut. Toisia teistä pilkattiin ja piinattiin katselijoiden huviksi, toiset jakoivat toveriensa kovan osan. Te kärsitte yhdessä vankilaan teljettyjen kanssa, te suostuitte iloiten siihen, että omaisuutenne riistettiin, sillä te tiesitte omistavanne parempaa, omaisuuden joka pysyy.
Vuonna 2021 tulee täyteen 100 vuotta Kiinan kommunistipuolueen perustamisesta, ja sitä juhlitaan pitkin vuotta. Yhteiskunnan valvonta lisääntyy todennäköisesti koko maassa, mikä luultavasti merkitsee, että Kiinan kirkkojen painostus voimistuu. Rukoillaan, että Kiinan uskovat uskaltavat todistaa rohkeasti Kristuksesta, vaikka paine kasvaa.
Hepr. 10:23 Pysykäämme horjumatta tunnustuksessa ja toivossa, sillä hän, joka on antanut meille lupauksensa, on luotettava.
Kuvalähde: ”Minun täytyy tuomita tämä pahuus avoimesti” – pidätetty kiinalainen pastori
Pastori Adane* palvelee muslimitaustaisten uskovien kirkkoa Etiopiassa alueella, jossa on muslimienemmistö. Kristityt on tarkoituksella jätetty hallituksen korona-avun ulkopuolelle, ja myös vaino on jossakin määrin lisääntynyt. Rukoillaan Jumalan voimaa ja rohkaisua Adanelle sekä varjelusta ja huolenpitoa hänen perheelleen ja kirkon jäsenille.
Hepr. 10:35-36 Älkää siis heittäkö pois rohkeuttanne, sillä se palkitaan kerran runsaasti. Kestävyys on teille tarpeen, jotta pystyisitte täyttämään Jumalan tahdon ja siten saisitte omaksenne sen, minkä hän on luvannut.
Kuvalähde: Raamattujen jakaminen