Kolehtipyhä 2023: Väkivallan tuolla puolen

Charity, pohjoisnigerialainen yksinhuoltajaäiti, nojautuu eteenpäin ja poimii metalliastiasta maissintähkän. Tähkiä ovat kuorimassa myös tyttäret Patience ja Elizabeth sekä poika Theophilus. Iltapäivän aurinko on paahtava, joten nelikko työskentelee varjossa.

Täällä Guyakun maalaiskylässä elämä kristittynä on riskialtista. Nigeriassa kristittyjä tapetaan uskonsa vuoksi enemmän kuin missään muualla maailmassa.

Aseelliset ääriryhmät tekevät iskuja, joissa kristittyjä tapetaan sekä usein myös heidän omaisuutensa ja elinkeinonsa tuhotaan. Charity ja hänen lapsensa tietävät tämän. Joitakin vuosia sitten he selviytyivät tällaisesta iskusta.

Yöllinen hyökkäys

Elettiin kesän kuuminta aikaa. Charity oli käymässä nukkumaan, kun hänen veljensä ryntäsi taloon. “Sammuta valot”, veli sähisi. Selvisi, että Boko Haram oli hyökännyt.

Boko Haram on yksi maailman pahamaineisimmista terroristiryhmistä. Sen tavoite on luoda alueelle sharia-lain mukaan hallittu valtio. Nimi Boko Haram voidaan kääntää suomeksi muodossa “läntinen koulutus on kielletty”. Heidän mukaansa kaikkea, mikä ei sovi ääri-islamilaiseen uskon tulkintaan, tulee vastustaa.

Charity sitoi nuorimman tyttärensä Patiencen kantoliinassa selkäänsä. Theophilus tarttui sisartaan Elizabethia kädestä ja yhdessä he lähtivät juoksemaan. Perhe pyrki kohti läheisiä vuoria, mutta hyökkäystä seuranneessa sekasorrossa he ajautuivat erilleen.

Charity piiloutui Patiencen ja muutamien kyläläisten kanssa vuorilla olevaan luolaan. Yön pimeydessä hän kutsui kuiskaten lapsiaan, mutta vastausta ei kuulunut. “Mitä jos heidät on tapettu?”, Charity pohti hädissään.

Aamun valjetessa väki uskaltautui palaamaan tuhottuun kotikylään. Charity sai kuulla Boko Haramin surmanneen useita hänen omaisiansa, muttei pystynyt ajattelemaan muuta kuin lapsiaan.

Jälleennäkeminen

Viikot kuluivat ja lapset olivat yhä kateissa. Kylässä elettiin pelon ilmapiirissä. Puhelinyhteydet eivät toimineet ja tiet olivat liian vaarallisia matkustamiseen. ”En voinut syödä tai juoda”, Charity kertoo, ”koska mitä hyötyä ruoasta on minulle, jos lapseni ovat kuolleet?”

Eräänä päivänä, kun Charity oli auttamassa äitiään kotiaskareissa, hän kuuli yllättäen poikansa Theophiluksen kutsuvan häntä. Charity nosti katseensa ja näki poikansa ja tyttärensä kävelevän häntä kohti.”Tuntui kuin elämä olisi alkanut uudestaan. Itkimme ilosta.”

Haasteet eivät kuitenkaan loppuneet tähän. Perheen oli jälleenrakennettava kotinsa, hankittava ruokaa ja tehtävä uudet kylvöt pelloille. Lisäksi kylässä vallitsi alituinen huoli siitä, että hyökkäys toistuisi.

Pelon ja menetysten jälkeen

Kun Open Doors sai kuulla iskusta, paikalliset yhteistyökumppanit ryhtyivät toimeen tarjoten hätäapua, ruokaa ja apua jälleenrakennukseen. Kyläläisille annettiin myös mahdollisuus käsitellä tapahtunutta traumaterapiassa.

”Olimme menettäneet toivomme eikä meillä ollut paikkaa missä asua”, Charity kertoo. Muistot tapahtuneesta nostivat esiin pelkoa ja ahdistusta. ”Hyökkäys teki sydämiimme parantumattoman haavan. Tukenne todella auttoi meitä, ja olemme saaneet toipua”, hän lisää.

Tänä päivänä Charity toimii traumaneuvojana ja tarjoaa apua muille väkivaltaa ja vainoa kohdanneille. Sitä hyvää, mitä hän on saanut, hän haluaa nyt olla antamassa eteenpäin.