Uutiset
04.06.2018

Keski-Afrikan tasavallassa kardinaali vetoaa kirkkoiskun seurauksena syntyneen koston kierteen loppumiseksi

Keski-Afrikan pääkaupungissa Banguissa aseistetut miehet muslimienemmistöisestä PK5-kaupunginosasta hyökkäsivät toukokuun 1. päivänä Notre Dame de Fatima -kirkkoon kesken jumalanpalveluksen. He surmasivat papin lisäksi 16 muuta sekä haavoittivat kymmeniä. Hyökkäystä seuranneissa väkivaltaisuuksissa seitsemän muuta menehtyi, yksi moskeija poltettiin ja monien omaisuus varastettiin ja sytytettiin palamaan.

Nyt jonkinlainen rauha on palannut kaupunkiin. Koulut, virastot ja kaupat, jotka sulkivat ovensa väkivaltaisuuksien seurauksena, ovat jälleen avautuneet ja kaupungin keskustassa on jälleen liikennettä. Kuitenkin jotkut PK5:n lähellä olevat kaupunginosat muistuttavat aavekaupunkia asukkaiden paettua iskusta seuranneita väkivaltaisuuksia ja turvallisuusjoukot partioivat edelleen kaduilla.

Banguin arkkipiispa, kardinaali Dieudonné Nzapalainga, saapui 13. toukokuuta toimittamaan messua sekä lohduttamaan läheisensä menettäneitä ja traumatisoituneita seurakuntalaisia. Hän kertoi World Watch Monitorille, että jumalanpalveluksen toimittaminen tarjosi mahdollisuuden surra ja rukoilla yhdessä seurakuntalaisten kanssa.: ”Se oli hetki koota kaikki yhteen ja kertoa heille, että ’Teitä ei ole unohdettu, te olette Jumalan sydämessä, Hänen, joka on elämän Herra.’ He, jotka valitsevat kylvää kuolemaa, eivät ole Jumalan ystäviä. Heidän tekonsa eivät tuo ilmi Jumalaa. Meidän tulee yhdessä rukoilla anteeksiantamusta näille ihmisille, niin kuin itse Kristus teki pyytäessään anteeksiantamusta  vihollisilleen. Samalla rukoilkaa, että jokainen löytää tien rauhaan.”

Jumalanpalveluksen yhteydessä hän toisti vetoomuksensa rauhan ja yhtenäisyyden puolesta. Hän lausui muun muassa näin:”Väkivalta aiheuttaa väkivaltaa. Keski- afrikkalaisten on aika pysäyttää koston kierre ja vihanpito, ja alkaa käydä toista tietä. Se tie on hyveen tie, Jumalan tie, anteeksiantamuksen tie, oikeuden ja sovinnon tie. Tuomitsimme ne teot, jotka tehtiin. Jokaisen täytyy vastata teoistaan, mutta elämän tulee olla kuolemaa vahvempi mahti. Meidän tulee ryhdistäytyä ja sanoa: ’Ei koskaan enää!’. Me haluamme rakentaa uuden Keski-Afrikan tasavallan.”

Sekä uskonnolliset että poliittiset johtajat tuomitsivat hyökkäyksen. Katolisten, evankelisten ja muslimien uskonoppineet tuomitsivat verilöylyn ”sokeaksi ja halpamaiseksi”. He antoivat ymmärtää, että väkivalta saattoi olla ulkomaisten toimijoiden aikaansaamaa, pyrkimyksenä maan hajottaminen. Toukokuun 3. päivän lausunnossa kardinaali yhdessä evankelisten johtajan, pastori Nicolas Guérékoyamé-Gbangoun ja imaami Omar Kobine Layaman kanssa kirjoitti: ”Nämä valitettavat tapahtumat ovat machiavellilaisen suunnitelman ilmentymä, jolla jotkut ystävinä tunnetut maat ja heidän rukoskumppaninsa pyrkivät pirstomaan maamme.”

Nämä kolme uskonnollista johtajaa, jotka ovat työskennelleet ahkerasti uskontojen välisten suhteiden edistämiseksi, määräsivät kirkoissa ja moskeijoissa kolmen päivän rukouksen (10. – 12.5.) rauhan palauttamiseksi maahan.

Kardinaali oli toimittanut hyökkäyksessä surmansa saaneen papin, isä Albert Toungoumalé-Baban, hautajaiset 7. toukokuuta. Hautajaisissa oli presidentti Faustin-Archange Touadéran lisäksi muita poliittisia ja uskonnollisia vaikuttajia.

Isä Baba oli ollut kotimaassaan tunnettu sitoutumisestaan rauhan edistämiseen. Hän oli ollut vahvasti mukana aikaisempien kriisitilanteiden selvittämisissä, mukaan lukien vuosien 1995 ja 1996 kapinat. Myöhemmin hänet nimitettiin papiksi St. Matthias -seurakuntaan, joka sijaitsee keskellä PK 5:tä. Hän oli parhaillaan ollut toimittamassa messua vierailevana pappina Notre Damen kirkossa, kun hänet surmattiin.

Isä Baban kuolema sai aikaan väkivaltaisuuksien puhkeamisen pääkaupungissa, kun seurakuntalaisista koostuva vihainen kansanjoukko kantoi hänen ruumistaan presidentin palatsia kohti. He kulkivat Lakouanga-lähiön läpi, jossa moskeija tuhoutui ja kaksi miestä poltettiin elävältä ennen kuin poliisit puuttuivat tapahtumien kulkuun.

Vastaiskuna aseistetut miehet PK5:stä hyökkäsivät muutamiin pääosin kristittyjen asuttamiin kaupunginosiin sunnuntaina 6.5.  Mainitut miehet varastivat ja polttivat paljon omaisuutta. He yrittivät myös hyökätä Sainte Trinité des Castors -nimiseen katolilaiseen kirkkoon, mutta turvallisuusjoukot estivät sen. Katolisen kirkon pastori, isä Xyste Mbredjeze, kertoi, että kirkon ja pappilan läheisyydestä poltettiin kolme taloa, ja raketti tippui pappien asumusten läheisyyteen, kuitenkaan aiheuttamatta vahinkoa. Väkivallan tähden asukkaat pakenivat kodeistaan. Kahakoissa kaksi ihmistä sai surmansa ja viisi loukkaantui.

Vuoden 2003 väestönlaskennassa Keski-Afrikan väestöstä 51 prosenttia oli protestantteja, 29 prosenttia katolilaisia, 10 prosenttia muslimeja ja loput alkuperäisuskontojen edustajia.

Kaiken kaikkiaan kirkkoon tehdyn iskun jälkeen väkivaltaisuuksissa on kuollut 24 ihmistä ja loukkaantuneita on 170. Viime viikkoihin asti Banguita pidettiin turvapaikkana sodan runtelemassa maassa. Se on ainoa paikka missä hallitus pitää valtaa, kun kolme neljäsosaa maasta on aseistettujen ryhmien hallussa.

Viimeisin väkivaltaisuus palautti mieleen konfliktin alkuajat, kun Séléka-kapinalliset tulivat pääkaupunkiin maaliskuussa 2013, ja puolustusjoukkojen epäonnistuneen yrityksen ajaa kapinalliset ulos pääkaupungista saman vuoden joulukuussa.

Hallitus ja YK:n rauhanturvajärjestö MINUSCA ovat  kehottaneet väkeä pidättyväisyyteen ja keskinäiseen vuoropuheluun jännitteiden lieventämiseksi.

Lähde