Uutiset
04.12.2019

Kazakstanissa pastorien valitus hylättiin; tuomioistuin kiistää uskonnollisen vainon

Kazakstanissa tuomioistuin on hylännyt kolmen maanpaossa elävän protestanttipastorin valituksen saamastaan vankeustuomiosta. Erään ihmisoikeusaktivistin mukaan tuomion syyt ovat ”täyttä hölynpölyä”. (Forum 18)

Heinäkuussa alioikeus langetti poissaoleville pastori Maxim Maximoville viiden vuoden ja hänen vaimolleen Larisa Maximovalle sekä pastori Sergei Zaikininille neljän vuoden vankeusrangaistuksen. Tuomion syinä olivat muun muassa kirkon perustaminen ”rikollisessa tarkoituksessa” ja ”psykologisen haitan” aiheuttaminen ihmisille rukoilemalla heidän puolestaan. Oikeus myös määräsi Maximovin pidättäytymään uskonnollisen järjestön johtamisesta vuodeksi ja maksamaan vahingonkorvauksia kahdeksalle henkilölle, jotka väittävät olevansa hänen palvelutehtävänsä uhreja. Lisäksi kirkon pankkitili ja omaisuutta takavarikoitiin.

Pastori Maximov ja hänen vaimonsa kertoivat Open Doorsille olevansa järkyttyneitä tuomiosta mutta ehkä vielä enemmän syytteistä. Ihmiset, joiden keskuudessa he olivat eläneet ja tehneet työtä ja joita he olivat kutsuneet kotiinsa, todistivat nyt heitä vastaan. ”Meitä syytetään aiheetta, emme ole syyllistyneet rikokseen”, pastori Maximov kirjoitti Facebook-postauksessaan 27. kesäkuuta, ennen kuin sai tietää vankeustuomiostaan.

Tuomioistuin julkaisi päätöksensä internetissä. Siinä väitettiin, että pastorien pitämissä jumalanpalveluksissa ”uhrit kärsivät vakavaa terveydellistä haittaa, mikä ilmeni myöhemmin psyykkisinä sairauksina.” Valtion omistama media tarttui juttuun ja levitti sitä laajasti.

Tuomioistuin sanoi medialle, ettei tapauksella ollut mitään tekemistä uskonnon kanssa. ”Jutun vireillepano perustui seurakuntalaisten lausuntoihin. Kirkon työntekijät ovat käyttäneet saarnoissaan kiellettyjä psykoterapeuttisia metodeja, minkä vaikutuksesta seurakuntalaiset ovat lahjoittaneet omaisuutensa kirkolle”, Almaty Cityn tuomioistuin kertoi lehdistölle.

Yevgeni Zhovtis Kazakstanin Kansainvälisestä ihmisoikeuksien ja lainsäädännön toimistosta totesi Radio Free Europen paikalliskanavalla, että tapaus oli ”täyttä hölynpölyä”. ”Olen lukenut tuomion. Se oli pelkkää pötyä”, uskonnonvapautta edistävä ihmisoikeusjärjestö Forum 18 lainasi Zhovtisin sanoja..

Muuan kirkon jäsen stotesi Forum 18:lle, että kolmen pastorin tuomiolla oli ”suuri vaikutus” sekä Almatyn kirkkoon että sen sisarkirkkoihin muualla maassa.

New Life Church ja sen kolme pastoria ovat vuosien aikana joutuneet useita kertoja oikeuden eteen erilaisista syistä. Edellinen tapaus on vuodelta 2015.

Kirkon nykyinen pastori Ivan Kryukov kertoi Forum 18:lle, että viranomaiset ovat toistuvasti tarjonneet kirkon tilanteeseen helpotusta tiettyjä ehtoja vastaan. Kirkolle on tarjottu rahaa vastineeksi yhteistyöstä salaisen poliisin kanssa tai siitä, että kirkko pysyy hiljaa eikä evankelioi. ”Kaikissa tapauksissa kirkko on kieltäytynyt”, pastori Kryukov sanoi.

New Life-kirkon aiemmat johtajat, pastori Maximov ja hänen vaimonsa Larisa sekä pastori Zaikin, ovat vuodesta 2016 asti asuneet Yhdysvalloissa vapaaehtoisessa maanpaossa. He kertoivat Forum 18:lle haluavansa palata Kazakstaniin ja aikovansa valittaa korkeimpaan oikeuteen.