Iktimalin elämä oli ollut hyvää. Yhdessä päivässä hän menetti kaiken, lähti pakoon kodistaan ja joutui turvautumaan muiden ihmisten apuun. Sama on tapahtunut miljoonille syyrialaisille viimeisten yhdentoista vuoden aikana.
Iktimalilla, 46, on neljä tytärtä ja kaksi poikaa, jotka ovat 12–26 vuotiaita. Perhe asui lähellä Idlibin kaupunkia Syyrian luoteisosassa. ”Meillä oli iso talo ja useita oliiviviljelmiä. Yhden vuoden sadolla saimme tarpeeksi tuloja ostaaksemme kaksi taloa”, tämä kristitty nainen kertoo.
”Meillä oli myös autokoulu, noin 50 autoa, lehmätila ja oliiviöljyn tuotantoa. Elämämme oli erittäin hyvää. Emme voineet aavistaa, että vakaa elämämme yhtäkkiä päättyisi.”
Sekasorto ja kuolemanvaara ajavat liikkeelle
Kymmenen vuotta sitten aseistautuneet joukot alkoivat pommittaa aluetta ja uhkailla sen asukkaita.
”Hyökkääjät kidnappasivat ihmisiä, halusivat rahaa ja uhkailivat miestäni ja vanhinta poikaani. He sanoivat, että heidät vietäisiin pois emmekä enää koskaan näkisi heitä. Jopa 90-vuotiasta appeani uhkailtiin. Se kaikki oli hyvin pelottavaa.”
“Eräänä päivänä he tappoivat serkkumme. Pelkäsimme heidän tappavan myös mieheni, joten pakenimme kylästä. Lähdimme aamuyöllä, etteivät he olisi nähneet pakoamme, sillä he olisivat voineet tappaa meidät kaikki”, Iktimal kertoo.
“Muistan, miten katsoin taaksepäin, ja ajattelin, ettemme enää koskaan näkisi taloamme.”
“He auttoivat meitä kaikessa”
Perhe asui aluksi kahdeksan kuukautta Iktimalin miehen sisaren luona. He eivät löytäneet asuntoa, jonka vuokraan heillä olisi ollut varaa. Kun Latakiassa sijaitsevan Toivon keskuksen ihmiset näkivät tilanteen, he auttoivat perhettä löytämään pienen vuokratalon.
”He auttoivat meitä kaikessa: patjojen, peittojen, tyynyjen ja kaasun kanssa. Saimme myös kuukausittaisen ruoka-avustuksen, vaatteita ja kirjoitustarvikkeita lapsille. Kun he näkivät tarpeemme, he auttoivat. En ollut osannut odottaa sitä”, Iktimal sanoo.
Seurakunta ja Toivon keskuksen ihmiset antoivat perheelle myös henkistä ja hengellistä tukea.
”He rukoilivat kanssamme, kuuntelivat tarinaamme ja tukivat meitä. Jumala oli kanssamme. Hän lähetti nuo ihmiset auttamaan. He olivat kuin enkeleitä”, Iktimal kertoo kiitollisena.
