Yleinen
11.12.2019

Pimeyden keskellä kirkko antaa Abrahamille ja Jinalle voimaa jatkaa eteenpäin

Sinun tuellasi voimme tänä jouluna tarjota heille valoisamman tulevaisuuden.

Mietin, millaista on jatkaa elämää sen jälkeen, kun puoliso on siepattu uskonsa takia. Mitä on elää joka päivä ilman tietoa siitä, onko rakas aviomies elossa vai kuollut? Kuinka tässä tilanteessa voisi edes miettiä joulun juhlistamista? Tämän vuoksi Jinan sanat puhuttelevat. Kuusi vuotta sitten hänen miehensä Rober kidnapattiin. Jina ei pysty edelleenkään kertomaan pojalleen Abrahamille, missä isä on. Mutta Jina kertoo: ”Joka aamu herätessäni rukoilen Jeesusta. Kiitän Häntä siitä, että Hän on antanut minulle uuden, kauniin päivän.”

Jinan kiitollisuus vahvistaa uskoani ja antaa minulle toivoa oman elämäni pimeisiin hetkiin. Haluan tukea häntä nyt, kun hän tarvitsee minua. Olen omin silmin nähnyt, kuinka tukemme tuo toivoa Jinalle ja muille hänen kaltaisilleen syyrialaisille ja irakilaisille, jotka ovat osa Lähi-idän vainottua kristittyä vähemmistöä.

Voitko sinä auttaa?

25 euroa turvaa jatkuvaa lääketieteellistä apua yhdelle uskovalle Syyriassa.

50 eurolla syyrialainen perhe saa elintarvikepaketin kuukauden tarpeisiin.

500 eurolla lahjoitat koulutuksen ja yrityslainan, jotta avunsaaja voi elättää perheensä.

 

Abraham Syyria FullHD odfi topbanner 2
Kuvassa Abraham. Hänen äitinsä Jina kertoo: “On hyvin vaikeaa kasvattaa poika yksin. Ihmiset kehottavat minua menemään töihin. Mutta mihin töihin menisin? Minne jätän poikani?”

 

Jinan ja Abrahamin perheen elättäjä on poissa, ja nyt perhe on ruoka- ja polttoaineavustuksien varassa. Jos Jumala suo, näin ei jatku ikuisesti, mutta juuri nyt, tänä jouluna, he tarvitsevat meidän jokapäiväistä tukeamme selviytyäkseen. Voitko sinä auttaa meitä loistamaan tänä jouluna Jumalan valoa kaikkein pimeimpiin paikkoihin? Sinun lahjasi ja rukouksesi tuovat toivoa Syyrian ja Irakin haavoittuvassa asemassa oleville vainotuille perheille.

“Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo.” Joh 8:12.

Elinkustannukset ovat kymmenkertaistuneet Syyriassa sodan jälkeen tehden elämisen lähes mahdottomaksi lapsiperheille, jotka ovat menettäneet huoltajansa.

Jina on jo pelkästään miehensä Rogerin katoamisen johdosta huolten painama. Hän on kokenut suuren menetyksen, jota ei kuitenkaan pysty suremaan normaalisti. Kaiken keskellä hänen ei pitäisi joutua vielä murehtimaan seuraavaa ateriaa.
Tämän vuoksi Open Doorsin Toivoa Lähi-itään -kampanja on tänä jouluna monille perheille elintärkeä. Kyseessä on seitsemän vuoden pituinen kampanja, joka kutsuu kristittyjä ympäri maailmaa rukoilemaan ja tukemaan Lähi-idän vainottuja kristittyjä.

Sinun tukesi voi muuttaa Jinan ja Abrahamin kaltaisten perheiden elämän. Avullasi Open Doors voi varustaa Syyrian ja Irakin kirkkojen yhteydessä toimivia Toivon keskuksia.

Toivon keskukset tarjoavat hengellisen sielunhoidon ohella muun muassa terveydenhoitoa, ruoka-apua ja polttoainetta, jotta Jinan ja Abrahamin kaltaiset perheet selviävät talven yli. Lisäksi Toivon keskukset tarjoavat esimerkiksi naisille koulutusta pienyrityksen käynnistämiseen.

Paras joululahja: Jumala on heidän kanssaan

Eräs asia, jota rakastan joulussa, on lupaus Immanuelista: Jumala meidän kanssamme. Jumalan läsnäolo on Hänen lupauksensa meille, myös pimeimpiin hetkiimme. Ja me voimme olla juuri tätä Jinan ja Abrahamin kaltaisille lähimmäisillemme. Meidän rukouksemme ja rakkauden lahjamme auttavat näitä perheitä tietämään, että Jumala on heidän kanssaan.

Eikö tämä olekin kaikkein paras lahja, jonka voimme antaa?

Lahjoita Syyrian kristityille