Juuri heikkona olen voimakas! Kuinka Paavali saattoi sanoa näin merkilliset sanat? Miten vainotut kristityt voivat kokea rauhaa ja iloa inhimillisen hädän keskellä? Jeesuksen ylösnousemus muutti kaiken. Heikkouden ja häviön symbolista, rististä tulikin voitonmerkki.

Open Doorsin tutkimukset ja raportit kertovat korutonta kieltään siitä, kuinka miljoonat ihmiset elävät vailla ilmaisun- ja uskonnonvapautta. Näiden perusoikeuksien riistäminen on kuitenkin vain kiiltokuvamainen jäävuoren huippu siitä raadollisesta todellisuudesta, jonka ihmiset ovat rakentaneet toinen toisilleen. Se maailma on täynnä kipua, hävitystä ja raunioita.

Näyttää siltä, että maailman pahuus ei ole abstrahoitunut jonnekin helvettiin, pois tästä todellisuudestamme. Se on jotakin hyvin konkreettista ja käsinkosketeltavaa. Se näkyy, kuuluu, maistuu ja tuntuu. Pahuuden ja kärsimyksen huuto on jotakin niin väkevää, että se on saanut valistuksen ajan jälkeisen ihmisen kysymään: miten rakastava, hyvä ja kaikkivaltias Jumala voi sallia tällaista?

Vielä vaikeammaksi kysymys muotoutuu, kun katsotaan maailman vainotuinta yksittäistä ihmisryhmää, kristittyjä. Kuinka Jumala voi sallia sen, että erityistä vainoa ja kärsimystä kokevat juuri ne, jotka rakastavat häntä?

Jumala vastaa: katsokaa ristille

Vuonna 1926 (vain muutama vuosi ennen Open Doorsin perustajaa Veli Andreasta) syntyi yksi merkittävimmistä saksalaisista protestanttisista teologeista, Jürgen Moltmann. Toisen maailmansodan jälkeen Moltmann alkoi opiskella teologiaa ja pohtia kärsimyksen ongelmaa. Hän oli syvästi järkyttynyt holokaustin tapahtumista, ja siksi teema oli hänelle ajankohtainen.

Mikä Jumala se sellainen on, joka vain katselee, kun hänen luomansa ihmiset kärsivät? Moltmannin mukaan Jumala ei olekaan kärsimyksen sivustaseuraaja. Tilanne on pikemminkin täysin päinvastainen. Jumala itse asettuu kosmisen kärsimysnäytelmän polttopisteeseen. Hän menee ristille ja ottaa koko maailmankaikkeuden häpeän, tuskan ja kärsimyksen kannettavakseen. Ristin kautta Jumala kärsii kanssamme tavalla, joka antaa lohdun, vapauden ja toivon.

Moltmannia voi hyvällä syyllä kutsua ristin teologiksi. Mutta jo 500 vuotta aiemmin Martti Luther pohti kunnian teologiaa ja sen vastakohtaa ristin teologiaa. Kunnian teologia etsii Jumalaa kuninkaallisen loiston ja suuruuden keskeltä, ja se pitää menestystä Jumalan siunauksena. Ristin teologia puolestaan keskittyy alaslaskeutuneeseen Jumalaan, ristiinnaulittuun Kristukseen. Risti todistaa Jumalan syvästä läsnäolosta ahdingon keskellä. Samalla risti kutsuu meitäkin kantajikseen – muistuttaen Jeesuksen seuraamiseen sisältyvistä kärsimyksistä ja vaikeuksista.

Juuri heikkona olen voimakas

Kahden vuosituhannen aikana mielikuvamme rististä on saattanut tarpeettomasti romantisoitua tai saada sellaista glamouria, jota siihen ei Jeesuksen aikana lainkaan liitetty. Ristiinnaulitseminenhan merkitsi kaikin puolin julmaa ja häpeällistä kuolemaa, joka oli varattu rikollisille, kapinallisille ja orjille. Alun perin risti alleviivasi Rooman hallinnon ylivertaisuutta: keisari oli se, jolla oli valta ja kyky tappaa uhmaajiaan armotta ja virheettä. Ristin alkuperäisen merkityksen valossa meidän on helpompi nähdä, kuinka Jeesuksen ylösnousemus on ollut odottamaton ja vallankumouksellinen tapahtuma. Sen seurauksena heikkouden ja häviön symbolista, rististä tulikin Jeesuksen voitonmerkki.

Evankeliumin kokonaissanoman lisäksi erityistä pohjaa ristin teologia saa Paavalin Korinttilaiskirjeiden teksteistä. Paavali puhuu mm. siitä, kuinka Jumala on valinnut juuri sen, mitä tämä maailma ei arvosta. Jumala on tehnyt niin saattaakseen häpeään sen, mikä maailman silmissä kuvittelee olevansa viisasta tai voimakasta (ks. 1. Kor. 1:18-31). Näin pelastuksemme ankkuroituu Jeesuksen ristintyöhön eikä ihmisen omaan ansioon. Paavali oli omakohtaisesti saanut oppia, kuinka Jumalan voima tulee täydelliseksi heikkoudessa. Siksi hän saattoi suorastaan iloita heikkoudesta, vainoista ja vastoinkäymisistä, koska ”juuri heikkona olen voimakas.” (Ks. 2. Kor. 12:9-10)

Paavali latoi ristin teologian perustukset, jonka varassa Luther osasi tehdä selvän pesäeron kunnian teologiaan. Saman perinnön voimin Moltmann saattoi sanoittaa ristin paradoksaalisen ja vallankumouksellisen sanoman holokaustin jälkeisessä maailmassa. Tänäänkin risti vapauttaa, lohduttaa ja antaa toivoa – keskellä pahuuden ja kärsimyksen synkintä ongelmaa.

Hän tuli tuomaan köyhille, sairaille ja alaspainetuille suuren ilosanoman: Jumalan valtakunta on tullut lähelle, vapautuksen aika on koittanut.

Menestysteologia ei kestä

Luterilaisuuden myötä ristin teologian perusajatukset ovat juurtuneet suomalaiseen kristillisyyteen. Tästä syystä meille on lähtökohtaisesti vierasta ajatella, että terveys, vauraus tai rikkaus olisivat Jumalan erityisen suosiollisuuden ja siunauksen merkkejä. Siksi on yllättävää huomata, että Pew research -tutkimuskeskuksen, reilun kymmenen vuoden takaisten tilastojen mukaan miljoonat amerikkalaiset kristityt uskovat Jumalan siunaavan menestyksellä niitä, joilla on tarpeeksi oikeanlaista uskoa.

Erityisen huolestuttavaa on nähdä amerikkalaisperäisen menestysteologian oppien jalkautuvan maihin, joissa kristityt elävät vainottuina. Jos ristin teologian elintärkeä näkökulma peitetään, evankeliumista häviää toivo ja muutosvoima. Silloin uskon perustukset eivät vainon keskellä kestä. Siksi on erityisen tärkeää, että Open Doors tekee myös raamattutyötä tukien seurakuntien tervettä, Raamattuun pohjautuvaa hengellistä kasvua.

Toivon keskus, raunioiden keskellä

Ristin teologia on pohjimmiltaan käytännön teologiaa, joka ankkuroituu Jeesuksen elämän ja ylösnousemuksen historiallisuuteen. Jeesus tuli meidän maailmaamme, käsinkosketeltavaksi todellisuudeksi. Hän tuli tuomaan köyhille, sairaille ja alaspainetuille suuren ilosanoman: Jumalan valtakunta on tullut lähelle, vapautuksen aika on koittanut.

Hauta on tyhjä! Jeesuksen ylösnousemus merkitsi uuden luomakunnan alkua, konkreettisessa ja fyysisessä todellisuudessa. Tänään ylösnoussut Kristus lähettää omansa juuri tähän maailmaan, jossa pahan voimat jylläävät ja runtelevat elämäämme. Jeesus varustaa omansa Pyhällä Hengellä, joka muistuttaa elämän realiteeteista: Maailmassa te olette ahtaalla, mutta pysykää rohkeina: minä olen voittanut maailman! (Joh. 16:33)

Tästä syystä vaikkapa Syyrian ja Irakin kristityillä on elävä toivo, raunioidenkin keskellä. Kristuksen seurakuntana he saavat loistaa Jumalan valtakuntaa ja uutta tulevaisuutta tämän maailman keskellä – aina siihen päivään saakka, kunnes uusi taivas ja uusi maa, uusi Jerusalem laskeutuu taivaasta Jumalan luota, juhla-asuisena. Silloin uusi luomakunta on saatettu konkreettisesti silmiemme eteen. Siellä Jumala itse on omiensa luona, ja hän pyyhkii heidän silmistään joka ainoan kyyneleen.

– Ari-Pekka Niemelä