Lehdet
01.03.2023

Vainottuja naisia rohkaistaan seuraamaan Jeesusta

Arabian niemimaalla, haastavassa ympäristössä islamin kehdossa, ihmisiä kääntyy Jeesuksen puoleen. Open Doorsin avulla he saavat tietoa kristinuskosta.

Jeesus puhui unien ja merkkien kautta

Nadia* oli koko elämänsä ajan etsinyt totuutta. Hän tutki ensin islaminuskoa ja buddhalaisuutta ja siirtyi sitten New Age -liikkeeseen ja okkultismiin. Mikään ei täyttänyt hänen sisäistä tyhjyyttään, joten hänestä tuli levoton ja vihainen. Sitten Nadia kohtasi Jeesuksen.

”Tiesin, etten ollut yksin.”

Nadia

“Katsoin elämääni taaksepäin ja ymmärsin, että Jeesus oli puhunut minulle unien ja merkkien kautta jo ollessani hyvin nuori”, Nadia kertoo. ”Lopulta tunsin, että Jeesus seisoi vierelläni, vaikka en pystynyt näkemään häntä. Se oli hyvin erikoinen ja vaikuttava kokemus. Vallitsi rauha. Tiesin, etten ollut yksin.”

Jeesuksen seuraamisella on kuitenkin hintansa Arabian niemimaalla, jossa Nadia asuu. Jos Nadian usko tulisi ilmi, seuraukset voisivat olla tuhoisat.

Esimerkiksi Jemen, Saudi-Arabia, Oman ja Qatar ovat niiden 50 maan joukossa, joissa on vaarallisinta olla kristitty. Ne, jotka kääntyvät islamista kristinuskoon, ovat erityisen haavoittuvassa asemassa, ja kristittyjä naisia vainotaan uskonsa lisäksi myös sukupuolensa vuoksi.

Pelot ja epäluulot vaikeuttavat muiden kristittyjen löytämistä

Nadialle hänen kristillinen uskonsa merkitsee jatkuvaa vaaraa. ”Riskit ovat hyvin todelliset, eivätkä ne koske vain yksilöä, vaan myös hänen perhettään ja sukuaan, jotka ovat vaarassa joutua häpeään”, Nadia kertoo. ”On erittäin haastavaa löytää kirkko ja muita kristittyjä. Ilmassa on paljon pelkoa ja epäluuloa. On mahdollista, että henkilö, jolle puhut, ei olekaan kristitty, vaan ainoastaan teeskentelee olevansa.”

Nadia kasvot silmiä lukuunottamatta peitettynä burkhalla
Nadia

Lahjoitustesi ja rukoustesi avulla tällaisessa tilanteessa elävät kristityt löytävät yhteyden toisiin kristittyihin vietettyään vuosia eristyksissä ja yksinäisyydessä. He saavat hengellistä opetusta, ja heitä myös varustetaan kertomaan uskostaan.

”Olen löytänyt Jeesuksen antaman elävän veden lähteelle.”

Nadia

Yksi elämäni ihanimmista kokemuksista on se, kun ensimmäistä kertaa tapasin toisia kristittyjä”, Nadia sanoo. ”Olin rukoillut sitä kauan. Tunne oli hyvin kokonaisvaltainen.

Ajatus siitä, että monet ihmiset kaikkialla maailmassa rukoilevat minun ja tämän alueen puolesta, antaa minulle toivoa.”

Nadia kertoo tietävänsä, millaista on elää hengellisessä erämaassa, ja nyt kun hän on löytänyt Jeesuksen antaman elävän veden lähteelle, hän tahtoo kertoa siitä muillekin.

* nimi muutettu turvallisuussyistä

Rukoilethan?

  • Pyydä Jumalaa vahvistamaan Nadiaa uskossa ja osoittamaan hänelle suuntaa tulevaisuuden suhteen.
  • Rukoile vainottujen kristittyjen naisten puolesta kaikkialla Arabian niemimaalla. Pyydä heille rohkeutta ja luottamusta.
  • Kiitä siitä, että Jumala toimii kaikkialla Arabian niemimaalla ja puhuu ihmisille unien ja näkyjen kautta.