Lehdet
01.03.2023

Kristittyjen naisten vaino jää Iranissa katseilta piiloon

Iranin naisten elämä on kovaa. Kristinuskoon kääntyvien elämä on kestämätöntä. Silti Saharin kaltaiset naiset löytävät rohkeutta tukea toisiaan äärimmäisen vaarallisessa tilanteessa.

Saharin sydän oli täynnä tuskaa, häpeää ja huolta. Kyyneleet valuivat naisen poskille, kun häntä vietiin taksissa pois omasta kodistaan. Hän tivasi Jumalalta: ”Miksi sallit tämän tapahtua? Kuka peittelee lapseni illalla vuoteeseen?”

Sahar, joka oli kääntynyt kristityksi, ajettiin kodistaan sen jälkeen, kun hänen aviomiehensä sai tietää vaimon uskosta ja raivostui. Ero kahdesta pienestä lapsesta tuntui Saharista kestämättömältä. ”Sydämeni särkyi – ihmisenä, naisena, mutta ennen kaikkea äitinä”, hän kuvaa. Vaikka Saharin kokemus oli järkyttävä, se ei ole epätavallinen.

Islamista kristinuskoon kääntyneet naiset kohtaavat Iranissa ja muualla maailmassa voimakasta vainoa.

Arvottomuuden ja tyhjyyden tunne

Sahar oli iranilaisena muslimityttönä toisen luokan kansalainen. ”Tyttöjä pidetään poikia tyhmempinä, vähemmän arvokkaina ja kykenemättöminä tekemään päätöksiä”, hän kertoo. Sahar tunsi tyhjyyttä ja alkoi etsiä Jumalaa.

”Otin osaa ramadan-paastoon, rukoilin usein ja pukeuduin myös hyvin konservatiivisesti”, Sahar sanoo, ”mutta se ei auttanut.” Hän luki Koraania, muttei voinut olla huomaamatta miesten ja naisten epätasa-arvoa. Sitten, 24 vuoden jälkeen, Saharin käly antoi hänelle Uuden testamentin.

”Luin sen kannesta kanteen. Kirjan suljettuani sanoin: ‘Tämä on todella elävää Jumalan sanaa.’ Tunsin rauhaa hengessäni, sielussani ja elämässäni. Tiesin, että se tuli Jumalalta. Muutuin Kristuksen kautta.”

Sahar palvelee nyt muita naisia. Kuvassa naisia Raamattua opiskelemassa.
Sahar palvelee nyt muita naisia. Kuvassa naisia Raamattua opiskelemassa.

Siitä hetkestä lähtien Sahar alkoi rukoilla ja lukea Raamattua salaa. Kun hän sai selville, miten Jeesus rakasti myös naisia, hän alkoi vihdoinkin tuntea eheyttä. ”Se antoi minulle varmuuden identiteetistäni Jumalan lapsena. Askel kerrallaan koin vapautumista ja parantumista”, hän kuvaa.

Entistä haavoittuvampi

Päättäessään seurata Jeesusta Sahar otti kuitenkin valtavan riskin. Naisena hänellä oli Iranissa jo ennestään hyvin vähän oikeuksia. Kääntyessään kristityksi hän joutui entistä haavoittuvampaan asemaan, jossa hän voisi joutua äärimmäisen vainon kohteeksi. Hänen miehensä, joka oli harras muslimi, voisi ottaa hänestä eron. Jos näin kävisi, Sahar ei enää koskaan näkisi lapsiaan.

”Tunsin rauhaa hengessäni, sielussani ja elämässäni.”

Sahar

Iran on vuoden 2023 World Watch List -vainoraportin mukaan maailman kahdeksanneksi vaarallisin paikka seurata Jeesusta. Maan hallitus on tiukan islamilainen ja valvoo tarkasti ihmisten elämää. Kun 22-vuotiaan Mahsa Aminin kuolema syyskuussa 2022 käynnisti laajat mielenosoitukset, hallitus vastasi niihin kovin ottein. (Amini pidätettiin huivin vääränlaisesta käytöstä, kun hän oli käymässä Teheranissa, ja hän kuoli poliisin käsissä.) Naiset jatkoivat urheasti kampanjointia tasa-arvon puolesta, mutta satoja on tapettu, kidutettu ja pahoinpidelty.

Muualla Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa tilanne on samanlainen. Open Doorsin tuoreimman sukupuolittunutta uskonnollista vainoa kartoittavan raportin mukaan muslimitaustaiset naiset ja tytöt kuuluvat kaikkein vainotuimpiin kristittyihin maailmassa. Miesten ja poikien vaino on näkyvää, ankaraa ja keskittynyttä, kun taas naisten vaino on kätkettyä, monitahoista ja usein väkivaltaista.

Naiset voidaan pakottaa avioliittoon, heistä voidaan ottaa ero, ja heidät voidaan sulkea kokonaan suvun ulkopuolelle hyvin nopeasti. Naisia voidaan raiskata tai pahoinpidellä suljettujen ovien takana. Naisten vainoaminen, joka usein tapahtuu kotona, on tullut jopa kulttuurisesti hyväksyttäväksi joillakin alueilla. Se merkitsee sitä, että miljoonat naiset ja tytöt kärsivät hiljaa.

Näkymättömät tarvitsevat tukea

Iranilainen Sahar ei pystynyt pitämään uskoaan salassa. Hänet pidätettiin seurakunnassa toimimisen takia ja suljettiin vankilaan. Kun hän vapautui, hän palasi yhteen miehensä kanssa, ja perhe pakeni Turkkiin aloittamaan uuden elämän.

Nykyään Sahar auttaa muita naisia, jotka ovat luopuneet islaminuskosta seuratakseen Jeesusta. ”Teen kaiken, mitä voin. Olen heidän rinnallaan rukoillakseni, lohduttaakseni ja neuvoakseni heitä”, Sahar kertoo. Tämä on mahdollista vain työn tukijoiden avulla.

Naiset, jotka kärsivät piiloon jäävästä vainosta, on nähtävä, heitä on kuunneltava, ja heidät tulee varustaa ottamaan käyttöön Jumalan heihin laittama potentiaali. Lahjoitukset ja rukoukset ovat elintärkeitä. Niiden avulla naisille kerrotaan uudesta identiteetistä Kristuksessa ja heille järjestetään toimeentulohankkeita, jotta he voivat olla taloudellisesti riippumattomia. Naiset saavat myös opetuslapseus- ja johtajuusvalmennusta.

“Naisiin ja tyttöihin kohdistuu suuria paineita”, Sahar sanoo. ”Kaikki kokemani merkitsee kuitenkin sitä, että voin kertoa muille naisille Jumalan teoista elämässäni.”

Haluatko auttaa kristittyjä naisia, joiden vaino jää piiloon, ja tukea heidän pyrkimyksiään muuttaa tilannetta?

Rukoile

  • Rukoile Saharin ja hänen perheensä puolesta. Pyydä, että Jumala käyttäisi häntä, kun hän kertoo Kristuksen rakkaudesta toisille iranilaisille naisille.
  • Rukoile Iranin kristittyjen naisten puolesta, jotka seuraavat Kristusta seurauksista huolimatta.
  • Rukoile uskonsa ja sukupuolensa takia haavoittuvassa asemassa olevien naisten puolesta kaikkialla maailmassa. Pyydä, että he saisivat rohkeutta ja varmuutta muutokseen omassa ja muiden elämässä.

Lahjoita

  • 30 eurolla kolme vainottua naista voi saada Raamatun omalla kielellään.
  • 40 eurolla voidaan järjestää traumaterapiaa naiselle tai tytölle, niin että hän voi eheytyä ja nähdä Jumalalta tulevan identiteettinsä ja arvonsa.
  • 55 eurolla voidaan kouluttaa neljä naista kestämään vainoa rohkeasti ja luottavaisesti.