Uutiset
31.05.2022

Tappouhkauksia, myrkytettyjä lemmikkejä ja karkotuksia – Kirgisian kristittyjen elämä on yhä vaikeampaa

Kristittyjen vainot ovat pahentuneet Kirgisiassa. Käymme tässä läpi muutaman paikallisen kristityn tarinan. Saat tietää, kuinka rukouksesi ja tukesi varustavat Open Doorsin paikallisia kumppaneita seisomaan vainottujen rinnalla.

Kerim* ei saanut osallistua äitinsä hautajaisiin. Hänen pienessä kotikylässään syyksi riittää, että hän tunnustaa kristillistä uskoa. Muiden lähdettyä Kerim yritti hiljaisesti käydä hautausmaalla suremassa äitiään, mutta moskeijan johtaja mullah ja muut paikalliset häätivät hänet pois. He sanoivat hänen “häpäisevän pyhän paikan” läsnäolollaan.

Kerim pyysi selitystä, mutta vastauksen sijaan mullah pakotti hänet pakkaamaan omaisuutensa ja lähtemään kylästä. Sama mullah oli aikaisemmin vaatinut perhettä kieltämään kristillisen uskonsa uhaten, että muutoin he eivät saisi haudata Kerimin veljeä kylään. Perhe oli pakotettu järjestämään hautajaiset kristittyjen hautausmaalla lähes sadan mailin päässä.

Yhä enemmän raportoitua vainoa

Kerimin tarina on vain yksi esimerkki kristityksi kääntyneiden kirgisialaisten vainoista, joihin liittyviä tapauksia on raportoitu vuoden 2022 alusta kasvavassa määrin. Raporteissa kerrotaan mm. tappouhkauksista, väkivaltaisista hyökkäyksistä sekä henkisestä väkivallasta. Vainotuksi joutumisen ainoana syynä on usko Kristukseen.

Eräässä tapauksessa pienen kylän pastoria ja useampaa kirkon jäsentä uhkailtiin puhelimen ja WhatsApp-viestien välityksellä, kun he olivat jakaneet Raamatun kertomuksia alueella sijaitsevassa sisäoppilaitoksessa. Paikalliset jopa myrkyttivät pastorin koirat.

Vaino nousee myös perheiden sisällä. Sukulaiset heittivät nuoren äidin, Kirimayan* ulos kotoaan keskellä yötä, koska hän oli kääntynyt kristityksi. Kirimayan aloitti työn siivoojana ja tiskarina paikallisessa kahvilassa elättääkseen itsensä ja lapsensa. Kun toiset työntekijät saivat tietää hänen uskostaan, he kohtelivat naista niin huonosti, että tämän oli pakko jättää työnsä.

Vaino on päivittäistä ja monitahoista

Islamistiset arvot ja perinteet ovat hallitsevassa asemassa suuressa osassa Keski-Aasiaa, etenkin maaseudulla. Islamin jättäminen saa aikaan vainoa monella elämän osa-alueella, koska se nähdään maan kulttuurin vastustamisena. Virallinen hallinto on myös pitkälti islamistista. Virallisten tietojen mukaan Kirgisian hallinnossa on kaksi kristittyä, mutta asiantuntijoiden mukaan tällä pyritään vain luomaan vaikutelma uskonnonvapaudesta sen sijaan, että tämä vapaus oikeasti toteutuisi.

“Kirgisiassa paikallishallinnoilla on suuri valta ja ne toimivat yleensä paikallisen muslimiyhteisön vaikutuksen alaisena”, kertoo Aibek*, Open Doorsin aluetyöntekijä. “Tämä aiheuttaa seuraamuksia kristityksi kääntyneille.”

“Vaino on suurelle osalle Kirgisian kristityistä jokapäiväistä. He kohtaavat syrjintää esimerkiksi paikallisyhteisöissä, työpaikoilla ja armeijassa. Jotkut perheet sulkevat kristityiksi kääntyneet perheenjäsenensä pitkiksi ajoiksi lukkojen taakse ja lyövät heitä. Paikalliset islamilaiset opettajat saarnaavat kristittyjä vastaan, mikä saattaa johtaa heidän karkottamiseen omista yhteisöistään.”

Open Doorsin kumppanit tukevat vainottuja uskovia

Paikallinen yhteistyöhenkilömme kertoi myös Akimin* ja hänen kaksoissisartensa tarinan. He alkoivat käydä kirkossa äitinsä kuoleman jälkeen perheen isän ollessa kausityössä Venäjällä. Kun isä palasi ja sai tietää lastensa kääntyneen kristityiksi, hän alkoi hakata heitä säännöllisesti. Isä pakotti lapsensa opiskelemaan ja opettelemaan ulkoa Koraania. Jos he eivät suostuneet, hän uhkasi murskata heidän luunsa ja jopa tappaa heidät.

Lopulta Akimin sisarineen oli pakko paeta. Ensin he löysivät turvan paikallisesta kirkosta. Seurakuntalaiset auttoivat välttämättömyystarvikkeiden hankkimisessa ja Akimin hammashoidossa, jonka hän tarvitsi isänsä väkivaltaisen käytöksen takia. Open Doorsin kumppanit ovat nyt vuokranneet heille turvallisen asunnon kaukaa kotikylästä. 

Jatketaan rukousta Akimin, Kerimin ja Kirimayan kaltaisten islamista kääntyneiden kirgisialaisten kristittyjen puolesta. Vainon pahetessa Kirgisian sijoitus World Watch -listalla saattaa muuttua. Paikalliset uskovat tarvitsevat yhä enemmän rukousta maailmanlaajuiselta perheeltään. 

*Nimi on muutettu turvallisuussyistä.

Kuuntele podcast

Katso video