Uutiset
20.01.2024

Rintamien ristitulessa: nunnat välittävät toivoa Sudanissa pakolaiskriisin keskellä

Sudanin aseellinen konflikti on jatkunut jo yhdeksän kuukautta. Viime marraskuussa Sudanin seurakunnat joutuivat rintamalinjojen väliin ristituleen. Pommit tuhosivat kaksi kirkkorakennusta, joista toinen tarjosi Sudanin kristityille elintärkeää apua.

Huhtikuussa 2023 alkanut Sudanin konflikti käynnistyi kahden ryhmittymän välisenä valtakamppailuna mutta on nyt muuttunut sisällissodaksi. Itä-Afrikassa sijaitsevan maan kristityt ovat nyt joutuneet keskelle taisteluja. 

Uskollisesti sotatoimien keskellä

Marraskuun 3. päivänä pommi tuhosi Salesian Sisters of Don Bosco -yhteisön toimintakeskuksen Sudanin pääkaupungissa Khartumissa. Sodan alusta asti keskuksen nunnat ovat toivottaneet tervetulleiksi sinne niin kristityt kuin ei-kristitytkin.

“He tarjoavat vettä kaivostaan, sillä monilla seuduilla kaivot ovat tyhjentyneet sodan alettua”, kertoo eräs Open Doorsin yhteyshenkilö alueelta.

Nunna kertoi, että tästä syystä he elävät niin kristittyjen kuin ei-kristittyjenkin sudanilaisten rinnalla, niin ilossa kuin surussa.

Sudanissa on eniten maan sisäisiä pakolaisia koko maailmassa ja lisäksi myös maailman suurin pakolaislasten kriisi.

Open Doorsin lähteiden mukaan iskussa loukkaantui ryhmä lapsia sekä kaksi nunnaa. Lisäksi kirkkorakennuksen yhteydessä olevan koulun rehtori sai vammoja. Kaiken kaikkiaan pommituksessa loukkaantui 23 henkilöä.

Iskun jälkeisenä päivänä 4. marraskuuta tehtiin toinen pommi-isku kirkkorakennukseen Omdurmanin kaupungissa. Rakennusta käyttivät sekä evankelinen että episkopaalinen seurakunta.

Hyökkäyksessä menehtyi ainakin kuusi lasta. Rakennuksiin kohdistuneen hyökkäyksen epäilleen olevan seurausta siitä, että ne sijaitsevat kahden sotivan ryhmittymän rintamalinjojen välissä.

OD:n khartumilaisen yhteistyökumppanin mukaan on mahdotonta selvittää, kohdistettiinko pommitukset tarkoituksella kirkkorakennuksiin. Nunnat tarjosivat kuitenkin äärimmäisen tärkeää suojaa ja huolenpitoa niille, jotka eivät olleet päässeet lähtemään Khartumista.

Valkoasuinen iäkäs nunna jakaa toisen naisen kanssa padasta ruokaa lapsille
Nunnat ovat toimineet Jeesuksen käsinä ja jalkoina Sudanin väkivallan keskellä. Eräs nunna on kertonut uskovansa, että heidät on kutsuttu lähetystyöntekijöiksi, ei vain viestinviejiksi. Kuva heinäkuulta 2023.

Esirukoustamme tarvitaan

“Olemme suunnattoman kiitollisia Salesian nunnien kaltaisille Kristuksen ruumiin jäsenille, jotka ovat jääneet Khartumiin toimiakseen Jeesuksen käsinä ja jalkoina ja palvelevat syrjäytyneitä ihmisiä”, sanoo Open Doorsin Itä-Afrikan asiantuntija Fikiru*.

Hän jatkaa: “On todella järkyttävää kuulla kirkkorakennusten tuhoutumisesta. Se kuvaa kirjaimellisesti sitä painetta, jonka alla Kristuksen ruumis Sudanissa ovat. He ovat ei-toivottu vähemmistö.”

Älkää unohtako Sudania rukouksistanne.

OD:n Itä-Afrikan asiantuntija Fikiru*

Kun keskustelin hyökkäysten jälkeen erään sudanilaisen seurakunnan johtajan kanssa, hän pyysi minua kertomaan Sudanin puolesta rukoileville veljille ja sisarille ympäri maailman, että ilman heidän jatkuvaa rukoustaan hyökkäysten uhreja olisi ollut paljon enemmän.”

Maailman suurin pakolaiskriisi

Lokakuussa Sudanin käynnissä olevan konfliktin eri osapuolten edustajat suostuivat kokoontumaan Saudi-Arabiassa jatkaakseen neuvotteluja. Konfliktissa oli joulukuun 2023 puoliväliin mennessä kuollut yli 12 000 ihmistä. YK:n mukaan noin 6,7 miljoonaa ihmistä on jo joutunut pakenemaan kodeistaan. Arviolta puolet pakolaisista on lapsia.

YK:n humanitaaristen koordinaatioasioien toimiston mukaan Sudanissa on eniten maan sisäisiä pakolaisia koko maailmassa ja lisäksi myös maailman suurin pakolaislasten kriisi.

Sudanilaiset veljemme ja sisaremme pyytävät jatkamaan rukoustukea.

“Rukoilkaa niiden kristittyjen puolesta, jotka ovat joutuneet jättämään kotinsa, ja niiden seurakuntajohtajien puolesta, jotka tekevät työtään epävarmuuden ajassa. Rukoilkaa, että Jumala sallisi tästä tilanteesta koitua hyvää.”

*Nimi muutettu turvallisuussyistä