Visio
Kaksi Open Doorsin seitsemästä ydinarvosta ovat ”olemme rukouksen ihmisiä” ja ”olemme uskollisia Raamatulle”. Näihin pohjautuen Open Doors Finland vahvistaa rukousta vainotun seurakunnan puolesta sekä rohkaisee ihmisiä sanan äärelle uuden kehityshankkeen puitteissa. Rakennamme rukousyhteyttä paikallisella tasolla ympäri Suomen kutsumalla maamme kristittyjä yhteiseen esirukoukseen vainottujen veljiemme ja sisariemme puolesta. Näkynämme on tämän esirukoustyön laajentuminen koko Suomea kattavaksi verkostoksi.
Miten toimimme
Pyrimme luomaan yhteyksiä ja mahdollistamaan verkostoitumisen. Tällöin rukoilijat voivat tutustua toisiinsa, käydä keskustelua vainottuihin kristittyihin liittyvistä aiheista ja löytää uusia paikallisia rukousystäviä. Käytämme viestinnän apuna mm. WhatsApp-ryhmiä ja sähköpostia.
Tarjoamme mahdollisuutta perustaa uusia paikallisesti kokoontuvia rukousryhmiä. Autamme ryhmänmuodostuksessa ja tarjoamme ryhmän vetämisestä kiinnostuneille valmiit materiaalit. Annamme myös tukea ja mentorointia tarpeiden mukaan. Kannustamme löytämään uusia tapoja rukoilla, esim. muodostamalla paikallisen rukousparin tai rukoilemalla etäyhteyksin.
Rukousryhmien toiminta vaihtelee paikkakunnasta riippuen. Ryhmät voivat olla paikallisesti kokoontuvia rukousryhmiä, tai WhatsApp-ryhmiä, joissa paikallinen kehitystyö on vielä käynnissä.
Rukousryhmämme ovat yhteiskristillisiä. Open Doorsin toiminta on ekumeenista ja yhteiskristillistä. Paikallisryhmämme ovat avoimia ja niihin ovat tervetulleita kaikki, jotka haluavat osallistua yhteiseen rukoukseen vainottujen sisariemme ja veljiemme puolesta.
Tule mukaan – osallistu paikalliseen rukoukseen
Alla olevasta kartasta näet kehitystyömme piirissä jo olevat paikkakunnat. Pyydä rohkeasti lisätietoja oheisella lomakkeella!
Paikkakunnat työmme piirissäMikäli oma paikkakuntasi ei vielä ole työmme piirissä, voit halutessasi ilmoittaa meille mielenkiinnostasi rukoustyötämme kohtaan.
Toivon rukousryhmääMikäli olet jo rukousryhmässä ja haluaisitte liittyä Open Doorsin rukoustyöhön, voit kertoa ryhmästäsi.
Ilmoitan ryhmäni mukaanPaikkakunnat työmme piirissä
Liittymis- ja lisätietolomake
Kokemuksia ryhmänvetäjiltä
Ajattelen, että rukous ja Jumalan läsnäolossa viipyminen ovat uskovan tärkeintä toimintaa – ilman rukousta työ on voimatonta.
Rukouksen kautta voin välittää Jumalan huolenpitoa ja rakkautta, Jumalan toiminnallista apua rakkaille siskoille ja veljille sinne missä heillä on vaikeaa.
Jokainen rukous on tärkeä ja vaikuttava, ja koskettaa Jumalan sydäntä.
– Suvi Ylipää, Ylöjärven Open Doors rukousryhmän vetäjä
Open Doors Kurikan rukousryhmässä parasta on esirukous ympäri maailmaa olevien vainottujen kristittyjen puolesta.
Pyhä Henki yhtyy rukouksiin ja saamme iloita niin uskovien yhteydestä paikallisesti kuin myös rukouksien kautta koettavasta Hengen yhteydestä vainottujen veljiemme ja sisariemme kanssa maailmanlaajuisesti.
Rukouksemme myös vaikuttavat eri puolilla maailmaa. Yksikään huokaus ei mene hukkaan! Rukouksessa on voimaa!
– Miika Halonen, Kurikan Open Doors rukousryhmän vetäjä ja seurakuntaedustaja, Kurikan vapaaseurakunnan pastori
Kaiken, mikä minulle on – ja on ollut – rakasta, tärkeää ja kaunista, on Jumala antanut minulle rukousvastauksena. Aivan kaiken.
Ei sitä tahdo käsittää, että kaikkivaltias Jumala kallistaa korvansa puoleeni kuullakseen pienimmän huokauksenikin, mutta juuri niin Hän tekee.
Kun rukoilin itselleni tehtävää, Jumala vastasi järjestämällä käsiini Open Doorsin lehden ja sytyttämällä minut vainottujen asialle. Nyt hävettää, kuinka penseä olin ollut heidän hädälleen. Mitä enemmän vaino lisääntyy, sitä enemmän vahvistuu myös rukousrintama. Mikä näky!
– Ammi Isokuortti, Tampereen Vapaaseurakunnan Open Doors rukousryhmän vetäjä
Toimin ryhmänvetäjänä yhdessä varavetäjän kanssa. Koen, että ryhmää ei tarvitse ”vetää”, vaan kun paikalla on rukouksen ihmisiä, rukous ja rukousaiheet kannattelevat ryhmää.
Rukouskalenteri on hyvä runko, ja tarkkaan mietityt raamatunkohdat joka päivälle ankkuroivat rukouksen Raamatun lupauksiin.
Rukousryhmänä saamme olla osana maailmanlaajuista rukousta. Siitä muodostuu iso yhteinen rukous, jonka kautta olemme salatulla tavalla vahvistamassa vainoissa ja äärimmäisen vaikeissa olosuhteissa eläviä kristittyjä.
– Pauliina Nurminen, Järvenpään ev.lut. seurakunnan Open Doors rukousryhmän vetäjä
Yksin rukoileminen oli raskasta. Nyt olemme rukoilleet yhdessä kerran viikossa vuoden 2024 alusta ja se voimaannuttaa!
Jumala on läsnä ja ohjaa meitä rukoillessamme kärsivien perheenjäsentemme puolesta. Olemme etuoikeutettuja täällä Pohjolan perukoilla saadessamme yltäkylläisyyden keskellä laittaa kädet esirukouksessa ristiin.
Jeesus itse on luvannut olla kanssamme, kun rukoilemme. Hän on meidän rukousryhmämme näkymätön opettaja sanansa kautta. Hän rakastaa kaikkia luotujaan.
– Maija-Liisa Peltola, Espoon Viherlaakson kappelin Open Doors rukousryhmän vetäjä
Olemme kokeneet Kirkkonummen piirissämme vahvasti, että piiri syntyi Jumalan johdatuksesta.
Vainottujen kristittyjen puolesta rukoilu on meille tärkeää ja olemme kokeneet työn sydämellemme. Vaikka olemme kaukana heistä, emmekä pysty auttamaan konkreettisesti, rukouksiemme kautta he saavat apua. Pyhä Henki on siellä kaukana heidän kanssaan.
Open Doorsin hyvän materiaalin kautta olemme saaneet tutustua näihin ihmisiin lähemmin. Piiriläisten kesken on myös muodostunut uskovien yhteyttä.
– Sanna Jyrinki, Kirkkonummen Open Doors rukousryhmän vetäjä
Parasta on se, kun kuulee, että joku on perjantain kiireidensä keskellä päättänyt jättää arjen askareet sikseen ja lähtenyt rukousryhmään.
Olemme samaa perhettä Herrassa Jeesuksessa ja perheenjäsenet huolehtivat toisistaan. Jos emme voi muuten auttaa, voimme aina rukoilla 1. Kor. 12:26 mukaan ”Jos yksi jäsen kärsii, niin kaikki jäsenet kärsivät sen kanssa”.
Kun rukoilemme, jätämme heidän asiansa Kaikkivaltiaalle Jumalalle anoen kiitoksen kanssa tiettäväksi Jeesuksen nimessä. Uskoen ja luottaen, että Hän vaikuttaa omiensa parhaaksi katsomallaan tavalla. Jumala kuulee rukoukset.
– Paula Forsgren, Äänekosken Open Doors rukousryhmän vetäjä
Open Doorsin rukouspiiri Savonlinnassa kokoontuu kerran viikossa torstaisin Savonlinnan seurakuntakeskuksessa rukoilemaan vainottujen kristittyjen puolesta.
”Jos yksi jäsen kärsii, niin kaikki jäsenet kärsivät sen kanssa.” (1. Kor. 12:26) Uskonveljiemme ja -sisariemme kohtaama vaino ja julmuus on niin sanoinkuvaamatonta, että joskus vain huokaan surusta ja pyydän: “Herra armahda. Ole heidän kanssaan, että he saisivat rohkeutta kestää vainoa ja lisää uskoa kertoakseen ilosanomaa omilla lähialueillaan.”
Rukoilemme piirissämme Open Doorsin työntekijöiden ja sen paikallisten kumppanien puolesta. Rukoilemme myös kristittyjä vainoavien muslimien, hindujen ja ateistien puolesta, että he kuulisivat Jeesuksesta ja saisivat tulla elävään uskoon – hekin.
– Terhi Pesonen, Savonlinnan Open Doors rukousryhmän vetäjä