Intia 18.05.2021

Vaino lisääntyy nopeasti Uttar Pradeshin osavaltiossa, jossa on otettu käyttöön kääntymisen kieltävät lait. Pastoreita, evankelistoja ja uskovia syytetään ja vangitaan väärin perustein, ja monta kirkkoa on suljettu. Herra, kuule, kun pyydämme, että asiaan puututaan ja evankeliumi saa jatkaa leviämistään maassa.

Jes. 51:9 Herää, Herran käsivarsi! Herää ja näytä voimasi! Nouse niin kuin muinaisina päivinä, menneitten sukupolvien aikana.

Malediivit 23.04.2021

Ramadan on Malediiveilla yksi vuoden pyhimmistä ajoista. Jopa turisteja paheksutaan, jos he syövät tai juovat julkisesti, ja, ja useimmat ravintolat ovat kiinni päivisin. Torit ovat täynnä, kun ihmiset hankkivat tarvikkeita nopeasti valmistettavia ruokia varten. Rukoillaan, että perheet löytävät Jeesuksen, kun paastoavat ja aterioivat yhdessä ja etsivät vilpittömästi Jumalaa.

Jer. 29:13-14 Te etsitte minua, ja te löydätte minut! Koko sydämestänne te minua etsitte, ja minä annan teidän löytää itseni, sanoo Herra.

Bangladesh 20.04.2021

Monet muslimitaustaiset kristityt asuvat muslimisukulaistensa kanssa. Rukoillaan heidän lastensa puolesta, jotka voivat tuntea kateutta nähdessään muslimisukulaisten ja ystävien juhlivan ramadanin päättymistä ilojuhlassa. Rukoile, että vanhemmat osaavat selittää, miksi eivät enää osallistu paastoon ja lähde yhdessä moskeijaan.

Ps. 115:13-14 Herra siunaa niitä, jotka häntä palvelevat, niin pieniä kuin suuria. Lisätköön Herra kansaansa, teitä ja lapsianne, polvesta polveen.

Malediivit 06.04.2021

Malediivien hallinto on vahvistanut sitoumuksensa tyttöjen ja naisten voimaannuttamiseen ja taisteluun sukupuolittunutta väkivaltaa vastaan. Lasten ja perheiden turvavirasto on myös ilmoittanut pyrkivänsä parantamaan tyttöjen itsetuntoa ja arvostusta, kehittämään jokaista naista kyvykkäänä yksilönä ja lisäämään naisten osuutta korkeammissa viroissa. Ylistetään Jumalaa tästä valtavasta edistyksestä naisten oikeuksien suhteen ja rukoillaan, että aloitteita toteuttavat saavat aikaan todellisia muutoksia.

Fil. 1:3,4,6 Kiitän Jumalaani aina kun muistan teitä, aina kun rukoilen teidän kaikkien puolesta. — Minä luotan siihen, että Jumala, joka on teissä aloittanut hyvän työnsä, myös saattaa sen päätökseen Kristuksen Jeesuksen päivään mennessä.

Bangladesh 05.04.2021

Suljetaan rukoukseen naiset, jotka osallistuvat Open Doorsin opetuslapseuskoulutukseen Anannassa. Moni kurssin käyneistä on tullut uskoon ja kastettu. Rukoillaan, että kurssilaiset pystyvät soveltamaan oppimaansa omassa seurakunnassaan ja yhteisössään.

Joh. 15:4 Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä. Eihän oksa pysty tuottamaan hedelmää, ellei se pysy puussa, ja samoin ette pysty tekään, ellette pysy minussa.

Sri Lanka 02.04.2021

Rukoillaan tänä viikonloppuna pääsiäistä juhlivien kristittyjen turvallisuuden puolesta. Muistetaan myös niitä, jotka kuolivat tai vammautuivat pääsiäisen pommi-iskuissa Sri Lankassa 2019 ja Pakistanissa 2016. Rukoillaan, että Jumala edelleen parantaa ja lohduttaa.

Room. 8:36-37 On kirjoitettu: – Sinun tähtesi meitä surmataan kaiken aikaa, meitä kohdellaan teuraslampaina. Mutta kaikissa näissä ahdingoissa meille antaa riemuvoiton hän, joka on meitä rakastanut.

Sri Lanka 27.03.2021

Monilla pastoreilla ja seurakuntien työntekijöillä on suuria vaikeuksia, kun pandemian aikana ei ole voinut pitää messuja eikä kerätä kolehteja työn tukemiseksi. Rukoillaan heille Jumalan huolenpitoa ja läsnäoloa, kun he jatkavat Herran palvelemista talousvaikeuksien keskellä.

Ef. 1:11-12 Jumala on myös antanut Kristuksessa meille perintöosan, niin kuin hän oli suunnitellut ja ennalta määrännyt – hän, joka saattaa kaiken tapahtumaan tahtonsa ja päätöksensä mukaisesti. Siksi meidän, jotka olemme jo ennalta saaneet panna toivomme Kristukseen, tulee elää Jumalan kirkkauden ylistykseksi.

Bhutan 26.03.2021

Koronapandemian vuoksi kristityt eivät saa kokoontua lainkaan ja kylissä ja kaupungeissa liikkuu partioita, jotka valvovat, että rajoituksia noudatetaan. Rukoillaan, että kristityt ovat toimissaan viisaita ja varovaisia näinä vaikeina aikoina. Rukoillaan heille Jumalan suojaa ja huolenpitoa.

Kol. 1:10-11 Rukoilemme, että eläisitte Herralle kunniaksi ja kaikessa hänen mielensä mukaan ja että kantaisitte hedelmää tekemällä kaikkea hyvää ja kasvaisitte Jumalan tuntemisessa. Hänen kirkkautensa voima ja väkevyys vahvistakoon teitä olemaan aina kestäviä ja kärsivällisiä.

Nepal 25.03.2021

Tätä kirjoitettaessa koronatapausten määrä on nousussa. Rukoillaan Nepalin johtajille viisautta, kun he yrittävät saada pandemian hallintaan. Rukoillaan varjelusta Open Doorsin yhteistyökumppaneille, jotka toimittavat hätäapua eniten tarvitseville. Pyydetään, että Jumala käyttää kirkkoaan tuomaan rakkautta ja toivoa kriisin keskelle.

Matt. 6:31,34 Älkää siis murehtiko: ’Mitä me nyt syömme?’ tai ’Mitä me juomme?’ tai ’Mistä me saamme vaatteet?’ — Älkää siis huolehtiko huomispäivästä, se pitää kyllä itsestään huolen. Kullekin päivälle riittävät sen omat murheet.

Intia 24.03.2021

Pandemia on iskenyt raskaasti Intian talouteen. Miljoonat ovat menettäneet työnsä ja monet, kristityt muiden mukana, kamppailevat selvitäkseen. Pyydetään, että Jumala suojelee Open Doorsin paikalliskumppaneita, jotka toimittavat hätäapua tarvitseville.

Matt. 6:26 Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä, eivät ne leikkaa eivätkä kokoa varastoon, ja silti teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. Ja olettehan te paljon enemmän arvoisia kuin linnut!

Intia 04.03.2021

Lalitan* mies pieksi hänet pahoin löydettyään tämän rukoilemasta. Lalitan päähän jouduttiin ompelemaan viisi tikkiä. Rukoillaan, että hän paranee ja pysyy lujana uskossaan ja että mies saa kohdata Jeesuksen ja katuu käyttäytymistään.

Joos. 1:5 Koko elinaikanasi ei kukaan voi sinua vastustaa. Minä olen sinun kanssasi, niin kuin olin Mooseksen kanssa. Minä en jätä enkä hylkää sinua.

Nepal 13.02.2021

Äärihindujen puolueet seuraavat ja maalittavat kristittyjä osassa Nepalia. Pyydetään, että Herra levittää suojaavat siipensä heidän ylleen.

Ps. 91:4 Hän levittää siipensä yllesi, ja sinä olet turvassa niiden alla. Hänen uskollisuutensa on sinulle muuri ja kilpi

Intia 30.01.2021

Ylistetään Jumalaa siitä, että monet intialaiset tulevat uskoon ihmeparanemisten ja Intian kristityiden rohkean todistuksen vuoksi. Rukoillaan, että tämä saa jatkua ja että yhä useampi löytää Jeesuksen.

Apt. 14:3 Apostolit viipyivät kaupungissa pitkähkön aikaa. He puhuivat rohkeasti, turvaten Herraan, ja Herra vahvisti armonsa sanan tunnusteoin ja ihmein, jotka tapahtuivat heidän kättensä kautta.

Intia 29.01.2021

Perinteisen uskon jättävät, kristityksi kääntyvät intialaiset joutuvat yhteisön ja perheittensä syrjimiksi osavaltioissa, joiden lainsäädäntö kieltää kääntymisen. Varjele, Herra, erityisesti maaseudulla asuvia, jotka ovat aivan yksin. Auta perheitä ja yhteisöjä hyväksymään heidän uusi uskonsa.

2. Tess. 1:6-7 Jumala on oikeudenmukainen: hän antaa teidän ahdistajienne joutua ahdinkoon, mutta ahdistetut – niin teidät kuin meidätkin – hän päästää siitä, kun Herra Jeesus väkevien enkeleittensä kanssa ilmestyy taivaasta.

Nepal 28.01.2021

Äärihindujen puolueet seuraavat ja maalittavat kristittyjä osassa Nepalia. Pyydetään, että Herra levittää suojaavat siipensä heidän ylleen.

Ps. 91:4 Hän levittää siipensä yllesi, ja sinä olet turvassa niiden alla. Hänen uskollisuutensa on sinulle muuri ja kilpi

Kuvalähde: Raamattujen jakaminen

Sri Lanka 03.12.2020

Debbie (7) menetti vanhempansa ja sokeutui vuoden 2019 pääsiäisen pommi-iskussa. Debbien täti Rebekah pyytää meitä rukoilemaan, että Jumala palauttaisi tytön näkökyvyn. ”Debbie uskoo vahvasti, että Jumala auttaa. Hän ei piittaa lääkäreistä, vaan panee toivonsa siihen, että Jumala itse parantaa hänet.” Kuule Herra armossasi rukouksemme!

Room. 12:12 Toivokaa ja iloitkaa, ahdingossa olkaa kestäviä, rukoilkaa hellittämättä.

Intia 13.11.2020

Suljetaan rukoukseen Ravi*, palava evankelista, joka mukiloitiin pahoin ja oli vähällä joutua heitetyksi jokeen kieltäydyttyään lopettamasta evankeliumin julistamasta. Hänestä tehtiin valitus, hän joutui kuulusteluihin ja hänen kimppuunsa on käyty uudelleen. Herra, rukoilemme hänelle varjelusta ja rohkeutta tunnustaa edelleen uskoaan.

Ps. 16:8 Minä pysyn aina lähellä Herraa. Kun hän on oikealla puolellani, minä en horju.

Intia 12.11.2020

Kristityksi kääntynyt Nikhil* (18) ajettiin pois kotoa koronakaranteenin aikana. Onneksi hän sai asua paikallisessa kirkossa ja sai Open Doorsin yhteistyökumppaneilta ruoka-apua. Hän sanoo: ”Kiitän Jumalaa pastoristamme ja kaikista muistakin, joilta sain tukea. Oma perheeni hylkäsi minut, mutta teistä tuli uusi perheeni. Pysyitte vierellä epätoivoni hetkillä. Olen äärimmäisen kiitollinen.”

Ps. 27:10 Vaikka isä ja äiti minut hylkäisivät, Herra pitää minusta huolen.

Intia 11.11.2020

Rukoillaan kotikirkkojen pastoreiden puolesta. Moni kristitty on menettänyt työnsä eikä pysty tukemaan heitä taloudellisesti. Rukoillaan, että Herra turvaa kirkkojen kaikki tarpeet.

2. Kor. 4:1 Kun meillä Jumalan armosta on tällainen palveluvirka, me emme lannistu. Me olemme kaikin tavoin ahtaalla mutta emme umpikujassa, neuvottomia mutta emme toivottomia, vainottuja mutta emme hylättyjä, maahan lyötyjä mutta emme tuhottuja.

Intia 10.11.2020

Korona on keskeyttänyt monia Open Doorsin yhteistyökumppanien ohjelmia. Osoita, Herra, uusia keinoja vainottujen kristittyjen tavoittamiseen. Suojele niitä, jotka vievät elintärkeää hätäapua kärsiville.

Ps. 17:6 Minä huudan sinua avuksi, Jumala, ja sinä vastaat minulle. Kuuntele minua, kuule, mitä puhun sinulle.

Intia 09.11.2020

Intian parlamentti on säätänyt uuden lain, joka koskee ei-intialaisten toimintaa maassa. Laki vaikeuttaa merkittävästi riippumattomien kansalaisjärjestöjen toimintaa ja alistaa ne suoraan hallituksen valvontaan. Monet Intian lähetysjärjestöt ja kirkot on rekisteröity kansalaisjärjestöiksi. Rukoilemme, Herra, että Sinä estät lopettamasta niiden toimintaa uuden lain nojalla.

1. Joh. 5:14-15 Me saamme rohkeasti lähestyä Jumalaa uskoen, että hän kuulee meitä, mitä sitten pyydämmekin hänen tahtonsa mukaisesti. Ja kun tiedämme hänen kuulevan kaikki pyyntömme, tiedämme myös, että saamme sen mitä häneltä pyydämme.

Bangladesh 04.11.2020

Bijliä (10) kiusataan ja syrjitään koulussa, koska hänen perheensä kääntyi islamista Jeesuksen seuraajiksi. ”Ystäväni eivät halua leikkiä kanssani, vaan ajavat pois”, hän kertoo. Rukoillaan, että hän kokee Jumalan olevan kanssaan aina ja että Jumala muuttaa yhteisön asenteen Bijliä ja hänen perhettään kohtaan.

Ps. 17:7-8 Osoita minulle ihmeellistä hyvyyttäsi! Sinä pelastat väkevällä kädelläsi kaikki ne, jotka etsivät sinusta turvaa. Varjele minua niin kuin silmäterääsi, peitä minut siipiesi suojaan.

Intia 13.10.2020

Suljetaan rukoukseen 15 kristittyä perhettä, joita painostetaan kääntymään takaisin entiseen uskoonsa, mikäli haluavat asua kotikylässään. Rukoillaan, että Jumala antaa heille voimaa pysyä vahvoina ja että yhteisö muuttaa mielensä ja sallii heidän jäädä.

2. Tim. 2:19 Mutta Jumalan laskema perustus pysyy lujana, ja siinä on merkkinä nämä sanat: ”Herra tuntee omansa” ja ”Luopukoon vääryydestä jokainen, joka lausuu Herran nimen”.

Kuvalähde: Intia: Kristityt dalitit kehottavat hallitusta antamaan heille virallisen kastijärjestelmän ulkopuolelle jäävän ihmisryhmän statuksen

Intia 12.10.2020

Äärihindut hyökkäsivät pastori Danielin* kimppuun, koska hän on kristitty. Hänet pahoinpideltiin niin rajusti, että hän joutui teho-osastolle. Onneksi hän on nyt päässyt sairaalasta ja voi hyvin. Rukoillaan, että hän saa parantua kokonaan.

Jer. 30:17 Minä hoidan haavasi terveiksi, parannan sinun vammasi, sanoo Herra,

Kuvalähde: Intiassa herätys ja vaino kulkevat käsikädessä

Intia 11.10.2020

Monet kristityt ovat edelleen vailla työtä ja elantoa. Rukoillaan, että Jumala siunaa Open Doorsin paikalliskumppaneiden projekteja, joissa autetaan uskovia perustamaan pienyrityksiä ja opetetaan taitoja, joiden avulla he voivat ansaita elantoa.

Jes. 58:10-11 Jos annat nälkäiselle omastasi ja ravitset sen, joka kärsii puutetta, niin sinun pimeyteesi koittaa valo ja yön varjo muuttuu keskipäivän kirkkaudeksi. Ja Herra on alati ohjaava sinua.

Kuvalähde: Intiassa herätys ja vaino kulkevat käsikädessä

Intia 10.10.2020

Suljetaan rukoukseen kaikki työntekijät, jotka taistelevat eturintamassa pandemiaa vastaan. Rukoillaan heille suojaa, voimia ja viisautta heidän elintärkeässä työssään. Pyydetään, että Jumalan parantava käsi lepää Intian yllä.

2. Tess. 1:6-7 Jumala on oikeudenmukainen: hän antaa teidän ahdistajienne joutua ahdinkoon, mutta ahdistetut – niin teidät kuin meidätkin – hän päästää siitä, kun Herra Jeesus väkevien enkeleittensä kanssa ilmestyy taivaasta.

Kuvalähde: Intiassa herätys ja vaino kulkevat käsikädessä

Intia 09.10.2020

Teidän tukenne avulla Open Doorsin paikalliskumppanit ovat pystyneet auttamaan toistaiseksi 9000 perhettä. Rukoillaan, että Jumala suojelee avun jakelijoita ja johdattaa heitä löytämään ne perheet, jotka ovat kipeimmin avun tarpeessa.

Ps. 115:11,13 Te, Herran palvelijat, luottakaa Herraan! Hän on teidän turvanne ja kilpenne. — Herra siunaa niitä, jotka häntä palvelevat, niin pieniä kuin suuria.

Kuvalähde: Intiassa herätys ja vaino kulkevat käsikädessä

Intia 08.10.2020

Intian talous on kärsinyt pahoin Covid-19-kriisistä, ja valtavat ihmisjoukot ovat vailla ruokaa ja työtä. Rukoillaan, että Jumala ottaa ohjat käsiinsä ja antaa Intian johtajille viisautta talouden jälleenrakentamiseen.

Ps. 115:3-4 Meidän Jumalamme on taivaassa. Kaiken, mitä hän tahtoo, hän myös tekee. Muiden kansojen jumalat ovat hopeaa ja kultaa, ihmiskätten työtä.

Kuvalähde: Rohkeutta päästä varpaisiin – 15-vuotias intialaistyttö uskoo yhä Jeesukseen oman perheensä hyljeksinnästä huolimatta

Sri Lanka 30.08.2020

Ainakin 176 lasta menetti toisen tai molemmat vanhempansa vuoden 2019 pääsiäissunnuntain pommi-iskuissa. Dukashinin äiti oli yksi heistä. Rukoillaan Dukashinin puolesta, kun hän lukee joka ilta Raamattua isälleen Prashantille (joka on uusi uskova) samalla tavoin kuin äidillä oli tapana.

Hepr.10:35-36 Älkää siis heittäkö pois rohkeuttanne, sillä se palkitaan kerran runsaasti. Kestävyys on teille tarpeen, jotta pystyisitte täyttämään Jumalan tahdon ja siten saisitte omaksenne sen, minkä hän on luvannut.

Kuvalähde: Sri Lanka: Kristityt huolissaan kasvavasta nationalismista

Ainakin 176 lasta menetti toisen tai molemmat vanhempansa vuoden 2019 pääsiäissunnuntain pommi-iskuissa. Dukashinin äiti oli yksi heistä. Rukoillaan Dukashinin puolesta, kun hän lukee joka ilta Raamattua isälleen Prashantille (joka on uusi uskova) samalla tavoin kuin äidillä oli tapana.

Hepr. 10:35-36 Älkää siis heittäkö pois rohkeuttanne, sillä se palkitaan kerran runsaasti. Kestävyys on teille tarpeen, jotta pystyisitte täyttämään Jumalan tahdon ja siten saisitte omaksenne sen, minkä hän on luvannut.

Kuvalähde: World Watch List 2019: Joka 9. kristitty kokee vakavaa vainoa