Malesia 08.12.2021

Tasan neljä vuotta sitten malesialainen pastori Raymond Kohin siepattiin keskellä kirkasta päivää. Hänen vaimollaan Susannalla on hänen kunniakseen joulukuusi läpi vuoden. “On vaikea viettää juhlaa ilman häntä. Raymond rakasti joulua”, kertoo Susanna. Rukoillaan, että pastori Raymond löytyy ja että perhe voi palata yhteen.

Room. 12:12 Toivokaa ja iloitkaa, ahdingossa olkaa kestäviä, rukoilkaa hellittämättä.

Indonesia 30.10.2021

Indonesian nuoret kristityt kohtaavat uskossaan paljon haasteita. Open Doorsin paikalliskumppanit järjestivät heille viime kuussa Standing Strong Through The Storm -tapahtuman Itä-Kalimantanissa. Rukoillaan, että mukana olleet saavat mahdollisuuksia ja rohkeutta toteuttaa oppimaansa käytännössä.

Kol. 2:2 Toivon, että he rakkauden yhteen liittäminä saisivat rohkeutta ja saavuttaisivat rikkaimman ja syvimmän tiedon: tulisivat tuntemaan Jumalan salaisuuden, Kristuksen.

Myanmar 29.10.2021

Tätä kirjoitettaessa korona kiihtyy Myanmarissa. Helmikuun sotilasvallankaappaus on heikentänyt vakavasti maan terveydenhuoltojärjestelmää. Yli 70 kristittyjen johtajaa on viime aikoina kuollut tautiin. Herra, rukoilemme että parannat sairastuneet ja lohdutat läheisensä menettäneitä.

Ps. 121:1-2 Minä kohotan katseeni vuoria kohti. Mistä saisin avun? Minä saan avun Herralta, häneltä, joka on luonut taivaan ja maan.

Brunei 28.10.2021

Raamattujen myyminen on Bruneissa kiellettyä. Monet alkuperäiskansoista lähtöisin olevat kristityt ovat pitkään toivoneet Raamattua omalla kielellään. Rukoillaan, että Jumala avaisi ovia näille veljille ja siskoille ja he voisivat saada kaipaamansa Raamatut.

Sef. 3:9 Vielä minä, Herra, annan kansoille uuden mielen, ja niin ne puhuvat puhtain huulin, huutavat avuksi minun nimeäni, kaikki ne palvelevat minua.

Filippiinit 27.10.2021

Pandemia on keskeyttänyt monien seurakuntien kokoontumiset, mutta uskovat jatkavat Raamatun tutkimista kodeissaan. He kutsuvat mukaan perheenjäseniä, myös ei-kristittyjä. Kiitos Herra näistä Raamattutunneista. Anna niiden kantaa runsasta hedelmää.

2. Aik. 15:2 Herra on teidän kanssanne, jos te olette hänen kanssaan. Jos etsitte häntä, löydätte hänet, mutta jos hylkäätte hänet, hän hylkää teidät.

Laos 26.10.2021

Somkhit* ja Anida* ovat viljelijöitä, joilla on kuusi lasta. Heitä on syytetty kuivuudesta, joka on tuhonnut kyläläisten sadot. Kyläläisten mukaan perheen kääntyminen kristityiksi on suututtanut henget. Rukoillaan, että perhe saa tänä vuonna runsaan sadon ja he voivat siunata yhteisöään.

2. Kor. 9:8 Hänellä on teille annettavana runsaasti kaikkia lahjoja, niin että teillä on aina kaikki mitä tarvitsette ja voitte tehdä runsaasti kaikkea hyvää.

Vietnam 25.10.2021

Foom*, vietnamilainen neljän lapsen leskiäiti, jäi moottoripyörän alle ja sai selkäydinvamman. Onnettomuuden aiheuttaja oli aiemmin vainonnut perhettä. Foom on huolissaan siitä, miten elättää lapsensa vammautuneena. Herra, anna hänelle rauha. Paranna hänet ja pidä hänestä huolta.

Fil. 4:6-7 Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan tietoon. Silloin Jumalan rauha, joka ylittää kaiken ymmärryksen, varjelee teidän sydämenne ja ajatuksenne, niin että pysytte Kristuksessa Jeesuksessa.

Myanmar 10.08.2021

Jatketaan rukousta Myanmarin puolesta helmikuun vallankaappauksen jälkeen. Herra, anna rauha ja sovinto etnisten kapinallisryhmien ja armeijan välille. Suojaa ja varusta omiasi ja anna rohkeutta seurakuntien johtajille, kun he ohjaavat uskovia näiden vaikeiden aikojen läpi.

Jer. 7:5-6 Kääntykää vihdoin oikealle tielle ja tehkää hyvää, kohdelkaa aina oikeudenmukaisesti toisianne. Älkää sortako vierasheimoisia, älkää orpoja älkääkä leskiä. Älkää surmatko syyttömiä tässä maassa. Älkää seuratko muita jumalia, sillä se on teille turmioksi.

Vietnam 09.08.2021

Jatketaan rukousta A Dhonin* ja Y Maen* puolesta. Yhteisö vastustaa heitä ja paikallisviranomaiset järjestivät äskettäin yhteiskokouksen pakottaakseen A Dhonin ja hänen perheensä kieltämään uskonsa. Mutta A Dhon kieltäytyi ja sanoi: ”Seuraamme Jeesusta, Herraamme, ettekä voi pakottaa meitä hylkäämään uskoamme!” Rukoillaan, että perhe saa olla turvassa ja että Jumala vahvistaa heidän uskoaan.

Matt. 10:32-33 Joka tunnustautuu minun omakseni ihmisten edessä, sen minäkin tunnustan omakseni Isäni edessä taivaissa. Mutta joka ihmisten edessä kieltää minut, sen minäkin kiellän Isäni edessä taivaissa.

Brunei 30.05.2021

Tänään on Brunein kuninkaallisen armeijan päivä. Se on kansallinen vapaapäivä, jota juhlitaan sotilasparaatein ja armeijan eri yksiköiden näytöksin. Herra, anna armeijan palveluksessa olevien kristittyjen olla tehtävissään suolana ja valona. Nosta heitä kansallisiin johtotehtäviin, joissa he voivat vaikuttaa sulttaaniin ja muuhun valtiojohtoon.

1. Moos. 41:37-39,40 Nämä sanat miellyttivät faraota ja hänen hovinsa miehiä, ja farao sanoi heille: »Voisimmeko löytää toista hänen veroistaan miestä! Hänessä asuu Jumalan henki!» Joosefille hän sanoi: »Koska Jumala on tämän kaiken sinulle ilmoittanut, ei voi olla toista niin viisasta ja taitavaa miestä kuin sinä. Sinä saat hallita minun valtakuntaani, ja koko kansani on totteleva sinun sanaasi.

Laos 28.05.2021

Kiitämme Herra siitä, että yli 2200 hmongin kielisille lapsille suunnattua uutta pyhäkoulukäsikirjaa on nyt jaossa. Lisäksi 18 pyhäkoulunopettajaa on koulutettu käyttämään käsikirjaa. Rukoilemme, että käsikirja auttaa luomaan vahvan raamatullisen perustan Laosin ja Vietnamin hmong-lasten keskuudessa.

Matt. 18: 1-3, 5 Opetuslapset tulivat Jeesuksen luo ja kysyivät: »Kuka on suurin taivasten valtakunnassa?» Silloin Jeesus kutsui luokseen lapsen, asetti hänet heidän keskelleen ja sanoi: »Totisesti: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, te ette pääse taivasten valtakuntaan. Ja joka minun nimessäni ottaa luokseen yhdenkin tällaisen lapsen, se ottaa luokseen minut.

Vietnam 27.05.2021

Dep* ja hänen tyttärensä saivat kokouskiellon, kun naapuri ilmoitti heistä poliisille. Poliisi teki ratsian heidän kotiinsa ja takavarikoi kaikki hartaushetkiin liittyvät tarvikkeet – paitsi Raamatut, joita eivät tunnistaneet. Kiitos Herra, että Dep on saanut yhteyden kaupungissa toimivaan verkkokirkkoon. Rukoilemme, että yhteys ruokkii hänen uskoaan ja että pastori pystyy auttamaan häntä seurakunnan perustamisessa ja rekisteröinnissä.

Jes. 43:19 Katso: minä luon uutta. Nyt se puhkeaa esiin – ettekö huomaa? Minä teen tien autiomaahan ja joet kuivuuden keskelle.

Kaakkois-Aasia 14.05.2021
Nyt kun Ramadan pian päättyy ja monet muslimit viettävät Eid-al-Fitr-juhlaa, salaa uskovat voivat kokea perheissään erityisen suurta painetta osallistua muslimien rukouksiin. Niistä kieltäytyminen on hyvin haastavaa. Anna, Herra, viisautta reagoida pyyntöihin rakkaudella ja anna voimaa pysyä uskossa lujana.

Ps. 119:129 Sinun liittosi on ihmeellinen, siksi minä tahdon uskollisesti pysyä siinä.

Brunei 22.04.2021

Bruneissa sekä muslimit että ei-muslimit noudattavat tiukasti ramadania. Ei-muslimit voivat syödä vain salaa. ”Emme voi syödä tai juoda vapaasti”, kertoo eräs nuori kristitty. ”On odotettava lounaaseen asti, tai kunnes pääsemme kotiin. Joskus otan salaa välipalaa koululaukkuun ja napostelen sitä, kun kukaan ei näe. Rukoilkaa, että maani muslimit ottaisivat ei-muslimit paremmin huomioon ramadanin rajoituksissa. Rukoilkaa, että maan hallinto ottaisi asian pohdittavaksi.”

1. Kor. 10:13 Teitä kohdannut kiusaus ei ole mitenkään epätavallinen. Jumalaan voi luottaa. Hän ei salli kiusauksen käydä teille ylivoimaiseksi, vaan antaessaan teidän joutua koetukseen hän samalla valmistaa pääsyn siitä, niin että voitte sen kestää.

Malesia 21.04.2021

Muslimitaustaiset uskovat käyvät usein tapaamassa perheitään ramadanin aikaan, mutta vierailut voivat olla erittäin vaikeita, koska kaikki eivät hyväksy heidän päätöstään seurata Kristusta. Rukoillaan heille viisautta ja rukoillaan, että Jumala käyttää heitä avatakseen perheiden sydämiä Jeesuksen rakkaudelle.

Ps. 143:8 Sinuun minä turvaan – osoita laupeutesi jo aamuvarhaisesta! Sinun puoleesi minä käännyn – opeta minulle tie, jota kulkea!

Indonesia 19.04.2021

Perhe hylkäsi Slametin, kun hän kääntyi kristityksi, mutta hän aikoo käydä heidän luonaan ramadanin aikana, koska haluaa kertoa heille Jeesuksesta. Rukoillaan hänelle rohkeutta ja varjelusta ja pyydetään, että Pyhä Henki valmistaa hänen lastensa ja sukulaisten sydämiä ottamaan vastaan evankeliumin siemenen.

1. Joh. 4:13-14 Me pysymme hänessä ja hän pysyy meissä; tämän me tiedämme siitä, että hän on antanut meille Henkeään. Me olemme nähneet, että Isä on lähettänyt Poikansa maailmaan pelastajaksi, ja siitä me todistamme.

Laos 30.03.2021

Laos on yksi Kaakkois-Aasian köyhimmistä maista. Koronakriisi on vienyt monilta työn, eikä raha tahdo riittää elämiseen. Rukoillaan erityisesti pandemiasta kärsivien seurakuntien ja pappien puolesta. Rukoillaan Jumalan huolenpitoa ja rauhaa.

3. Moos. 26:11-12 Minä pystytän asumukseni teidän keskellenne enkä väsy teihin, vaan vaellan teidän mukananne ja olen teidän Jumalanne, ja te olette minun kansani.

Vietnam 29.03.2021

Kiitetään siitä, että Open Doorsin yhteistyökumppanit ovat pystyneet toimittamaan hätäapua 1208 kristitylle perheelle sinun rukoustesi ja taloudellisen tukesi avulla. Thao*, yksi apua saaneista seurakuntajohtajista, sanoi: ”Haluan kiittää tukijoita kaikkien täkäläisten kristittyjen puolesta. Olemme erittäin kiitollisia avustanne ja siitä, että muistatte rukoilla puolestamme.”

2. Kor. 13:4 Hän oli heikko, kun hänet ristiinnaulittiin, mutta Jumalan voimasta hän elää. Mekin olemme heikkoja, koska olemme häneen liitettyjä, mutta yhdessä hänen kanssaan me elämme Jumalan voimasta, ja te saatte sen tuntea.

Malesia 28.03.2021

Malesia toivoo saavansa koronarokotteita vuoden 2021 ensimmäisellä neljänneksellä. Ensi vaiheessa rokotetaan potilaita hoitavat työntekijät. Rukoillaan hallitukselle ja yhteisöjen johtajille viisautta rokotteiden jakamisessa ja rukoillaan, että kansa paranisi nopeasti pandemiasta.

Ps. 13:6 Minä luotan sinun armoosi, saan iloita sinun avustasi. Minä laulan kiitosta Herralle, hän pitää minusta huolen.

Myanmar 23.03.2021

Pyydetään seurakuntien johtajille Pyhän Hengen viisautta ja rohkeutta heidän ohjatessaan jäseniään kriisin läpi. ”Seurakunnissa rukoillaan”, kertoo eräs pastori. ”Olemme rauhallisia, mutta samalla peloissamme.”

Jes. 26:12 Herra, sinä valmistat meille rauhan. Myös se on sinun tekoasi, niin kuin kaikki mitä me olemme saaneet aikaan.

Myanmar 22.03.2021

”Aikaisemmat sotilashallitukset ovat aina vaalineet buddhalaista kulttuuria ja perinnettä”, sanoo Open Doorsin yhteistyökumppani, veli Lwin*. ”Pelkäämme, että kirkkojen toimintaa rajoitetaan taas, joskaan emme vielä tiedä missä määrin ja miten.” Rukoillaan Herran myötävaikutusta siihen, että kirkko saisi pitää viime vuosikymmenellä saamansa oikeudet.

1. Tim. 2:1-2 Kehotan ennen kaikkea anomaan, rukoilemaan, pitämään esirukouksia ja kiittämään kaikkien ihmisten puolesta, kuninkaiden ja kaikkien vallanpitäjien puolesta, jotta saisimme viettää tyyntä ja rauhallista elämää, kaikin tavoin hurskaasti ja arvokkaasti.

Myanmar 21.03.2021

Armeijan vallankaappaus helmikuussa lopetti 10 vuoden siviilihallinnon. Rukoillaan, että maa saa vakaan, demokraattisen hallituksen ja että kaikkien Myanmarin kansalaisten – etenkin etnisten ja uskonnollisten vähemmistöjen – oikeuksia kunnioitetaan.

Sak. 7:9-10 ”Näin sanoo Herra Sebaot: — Tuomitkaa oikein, osoittakaa toinen toisellenne hyvyyttä ja laupeutta. Leskeä ja orpoa, muukalaista ja köyhää älkää sortako, älkää suunnitelko pahaa toinen toisellenne.

Malesia 12.02.2021

Rukoillaan edelleen vastauksia siepattujen pastoreiden Raymond Kohin, Joshua Hilmin ja Ruth Sitepun sekä Amri Che Matin puolesta. He kaikki katosivat epäselvissä olosuhteissa neljä vuotta sitten. Siunaa, Herra, niitä, jotka yrittävät löytää vastauksia. Tapahtukoon Sinun tahtosi.

Room. 12:12 Toivokaa ja iloitkaa, ahdingossa olkaa kestäviä, rukoilkaa hellittämättä.

Vietnam 10.02.2021

A Dhon* ja Y Mae* ovat olleet naapurien ja paikallisviranomaisten vakavan vainon kohteena siitä alkaen, kun kääntyivät kristityiksi. Heidän satonsa on tuhottu, Y Mae sai potkut työstään ja heidän kaksi poikaansa erotettiin koulusta, koska he eivät suostu luopumaan Jeesuksesta. Suojele, Herra, heitä ja tyynnytä etenkin lasten pelot. Rukoilemme, että Open Doorsin kumppanit löytävät keinot, miten auttaa heitä parhaiten.

Matt. 25:40 Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.

Laos 09.02.2021

Suljetaan rukoukseen kristitty perhe, jonka kodin paikallisyhteisö tuhosi heidän uskonsa vuoksi. He ovat toistaiseksi paossa metsässä. Muistetaan rukouksessa Open Doorsin kumppaneita, jotka toimittavat heille hätäapuna riisiä, vaatteita, peitteitä ja muita tarvikkeita.

Ps. 80:4 Jumala, auta meidät ennallemme, anna meidän nähdä kasvojesi valo, niin me pelastumme.

Myanmar 08.02.2021

Rohingya-kristittyihin kohdistuu uhkaa joka taholta. Myanmarissa rohingyat ovat vainottu vähemmistö, ja rohingyat itse vainoavat kristittyjä, jotka ovat jättäneet islamin. Rukoillaan, että Jumala vahvistaa heidän uskoaan ja antaa rohkeutta ja toivoa.

Room. 10:11 Kirjoituksissa sanotaan: ”Yksikään, joka häneen uskoo, ei joudu häpeään.”

Myanmar 28.01.2021

Rohingya-kristittyihin kohdistuu uhkaa joka taholta. Myanmarissa rohingyat ovat vainottu vähemmistö, ja rohingyat itse vainoavat kristittyjä, jotka ovat jättäneet islamin. Rukoillaan, että Jumala vahvistaa heidän uskoaan ja antaa rohkeutta ja toivoa.

Room. 10:11 Kirjoituksissa sanotaan: ”Yksikään, joka häneen uskoo, ei joudu häpeään.”

Kuvalähde: Irakin ja Syyrian kristittyjen paluu kotimaihinsa koskettaa henkilökohtaisesti YK:n pääsihteeriä

Suljetaan rukoukseen kristitty perhe, jonka kodin paikallisyhteisö tuhosi heidän uskonsa vuoksi. He ovat toistaiseksi paossa metsässä. Muistetaan rukouksessa Open Doorsin kumppaneita, jotka toimittavat heille hätäapuna riisiä, vaatteita, peitteitä ja muita tarvikkeita.

Ps. 80:4 Jumala, auta meidät ennallemme, anna meidän nähdä kasvojesi valo, niin me pelastumme.

Kuvalähde: Raamattujen jakaminen

Brunei 28.12.2020

Julkinen joulun viettäminen on kielletty vuodesta 2014, ja kieltoa rikkova voi joutua viideksi vuodeksi vankilaan tai maksamaan 20 000 dollarin sakot. Rukoillaan, että kristityt pysyvät vahvoina uskossaan eivätkä menetä toivoaan Jeesuksessa.

Ps. 54:6, 8, 9 Jumala on auttajani, Herra on minun tukeni. Minä ylistän sinun nimeäsi, Herra, sillä se on hyvä. Sinä pelastat minut kaikesta hädästä.

Vietnam 22.12.2020

Open Doorsin yhteistyökumppanit painavat tänä vuonna 16 500 uutta lastenraamattua jaettavaksi joululahjoina lapsille. Rukoillaan varjelusta ja hyvää säätä, jotta Raamatut saadaan turvallisesti lapsille, joista monet ovat rukoilleet omaa Raamattua.

Jer. 29:13-14 Te etsitte minua, ja te löydätte minut! Koko sydämestänne te minua etsitte, ja minä annan teidän löytää itseni, sanoo Herra.