Sudan 09.04.2025

Herra, tänään kiitämme siitä, että 26 miestä on päässyt turvallisesti vapaaksi. Suurin osa heistä oli kristittyjä, jotka otettiin kiinni ja joita syytettiin yhteistyöstä vastapuolen joukkojen kanssa, kun he pakenivat väkivaltaisuuksia.

Nah. 1:7 Hyvä on Herra, turvapaikka hädän päivänä, hän tuntee ne, jotka luottavat häneen.

Sudan 08.04.2025

Monet kristityt ovat joutuneet jättämään kotinsa ja pakenemaan väkivaltaisuuksia. Herra, muistuta heitä siitä, että Sinä kuljet heidän kanssaan, olivatpa he missä tahansa.

Jes. 43:2 Kun kuljet vesien halki, minä olen sinun kanssasi, kun virtojen poikki, ne eivät tempaa sinua mukaansa, kun astut tulen lävitse, sinä et pala eikä liekki sinua polta.

Sudan 07.04.2025

Useimmat kristityt asuvat pääkaupungissa, joka on konfliktin keskipiste. Open Doorsin paikalliskumppanien mukaan he kärsivät sekä uskonsa että asuinpaikkansa vuoksi. Herra, rohkaise heitä aivan erityisesti uskossa.

Joos. 1:9 Muista, että olen sanonut sinulle: “Ole rohkea ja luja, älä pelkää äläkä lannistu. Herra, sinun Jumalasi, on sinun kanssasi kaikilla teilläsi.”

Sudan 06.04.2025

Sudanin sodasta on tullut yhä vaarallisempi ristituleen joutuneille kristityille. Herra, auta ja pelasta! Anna rauha.

Jer. 29:11 Minulla on omat suunnitelmani teitä varten, sanoo Herra. Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia: minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.

Pohjois-Korea 05.04.2025

Han pyytää vielä, että, rukoilisimme lisää hänen kaltaisiaan työntekijöitä, jotka ovat valmiit ottamaan riskejä auttaakseen Kiinassa asuvia pohjoiskorealaisia kristittyjä ja kertoisivat heille evankeliumin.

Luuk. 10:2 Hän sanoi heille: “Satoa on pajon mutta sadonkorjaajia vähän. Pyytäkää siis herraa, jolle sato kuuluu, lähettämään väkeä elonkorjuuseen.”

Pohjois-Korea 04.04.2025

Han pyytää meitä myös rukoilemaan, että naiset, joita hän auttaa, pelastuisivat. “Että he ottavat vastaan Jeesuksen, joka koputtaa heidän sydämensä ovelle”.

Ilm. 3:20 Minä seison ovella ja kolkutan. Jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, minä tulen hänen luokseen, ja me aterioimme yhdessä, minä ja hän.

Pohjois-Korea 03.04.2025

Äskettäin muutama sata pohjoiskorealaista, pääasiassa naisia, lähetettiin Kiinasta takaisin Pohjois-Koreaan. Siellä heidät on vangittu. Isä, rukoilemme että he saavat tuntea Sinun olevan lähellä.

Ps. 145:18 Herra on lähellä sitä, joka huutaa häntä avuksi, sitä, joka vilpittömästi kääntyy hänen puoleensa.

Pohjois-Korea 02.04.2025

Han* on Open Doorsin pohjoiskorealainen kenttätyöntekijä Kiinassa ja vaarantaa henkensä tekemällä työtä Kiinaan kaupattujen pohjoiskorealaisten naisten parissa. Hän pyytää meitä rukoilemaan varjelusta ennen kaikkea vakoojilta ja Kiinan hallitukselta.

Ps. 23:5–6 Sinä katat minulle pöydän vihollisteni silmien eteen. Sinä voitelet pääni tuoksuvalla öljyllä ja minun maljani on ylitsevuotavainen.

Pohjois-Korea 01.04.2025

Oletko osallistunut raamattuopetukseen? Oletko tavannut kristittyjä? Nämä ovat vakiokysymyksiä kaikille Kiinassa pidätetyille ja kotiutettaville pohjoiskorealaisille. Taivaan Isä, suojele Pohjois-Korean pakolaisia!

Ps. 31:20 Kuinka suuri onkaan sinun hyvyytesi! Se on ehtymätön aarre niille, jotka sinua pelkäävät. Kaikkien nähden sinä annat apusi niille, jotka turvautuvat sinuun.

Intia 31.03.2025

Tähän kalastajayhteisöön kohdistuva paine on niin valtava, että moni perhe on luopunut ja palannut hinduksi – näitä seitsemää perhettä lukuun ottamatta. He taistelevat ankarasti pitääkseen kiinni uskostaan.

Jaak. 1:12 Autuas se, joka koettelemuksessa kestää. Sen kestettyään hän on saava voitonseppeleeksi elämän. Jumala on sen luvannut niille, jotka häntä rakastavat.

Intia 30.03.2025

Rukoillaan tänään yhdessä voimaa seitsemälle Intian rannikolla asuvalle perheelle. He ovat joutuneet fyysisen väkivallan kohteeksi ja yhteisö on sulkenut heidät ulkopuolelleen.

Hepr. 13:12–13 Siksi myös Jeesus kärsi ja kuoli kaupunginportin ulkopuolella pyhittääkseen kansan omalla verellään. Lähtekäämme siis hänen luokseen leirin ulkopuolelle, hänen häväistystään kantaen.

Intia 29.03.2025

Pohjois-Intiassa kirjataan joka kuukausi yli sata vainoon liittyvää tapausta. Tämä on vaikeuttanut Open Doorsin koulutusten järjestämistä. Herra, ole työntekijöiden turvana ja rohkaise heitä jatkamaan tärkeää työtään.

1. Joh. 5:14 Me saamme rohkeasti lähestyä Jumalaa uskoen, että hän kuulee meitä, mitä sitten pyydämmekin hänen tahtonsa mukaisesti.

Nepal 28.03.2025

Käännytyksen kieltävät lait kiristyvät kaikkialla maassa, ja yhä useampi kristitty on pidätetty väärin perustein. Rukoilemme näille vangeille vapautusta.

Luuk. 4:18 Herran henki on minun ylläni, sillä hän on voidellut minut. Hän on lähettänyt minut ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman, julistamaan vangituille vapautusta ja sokeille näkönsä saamista, päästämään sorretut vapauteen.

Nepal 27.03.2025

Pariskunnan poika ja miniä eivät anna isovanhempien puhua pojanpojalleen. “Poikani sanoo, että hyväksyy meidät, jos luovumme uskostamme, mutta emme jätä Kristusta”, sanoo Shova. Herra, toimi Sinä sovittellijana heidän välillään.

Luuk. 14:26 Jos joku tulee minun luokseni mutta ei ole valmis luopumaan isästään ja äidistään, vaimostaan ja lapsistaan, veljistään ja sisaristaan, vieläpä omasta elämästään, hän ei voi olla minun opetuslapseni.

Nepal 26.03.2025

Shova ja hänen miehensä Pradip saivat nopeasti huomata, miten totta ovat Jeesuksen sanat. Heitä todellakin alettiin vihata Jeesuksen nimen tähden. Perheenjäsenet, myös heidän oma poikansa, käänsivät heille selkänsä. Herra, jätämme heidät Sinun suojiisi.

Joh. 15:21 Kaiken tämän ihmiset tekevät teille minun nimeni tähden, siksi etteivät tunne häntä, joka on minut lähettänyt.

Nepal 25.03.2025

Pastori Manoj kertoo, että seurakuntalaiset kokevat itsensä uhatuiksi ja moni on lakannut käymästä kirkossa. Jumala, Isämme, rohkaise veljeämme seurakunnan johtajana – työssä, johon olet hänet kutsunut.

2. Tim. 1:6 Siksi muistutan sinua, että puhaltaisit täyteen liekkiin Jumalan armolahjan, jonka sait silloin, kun minä panin käteni sinun päällesi.

Nepal 24.03.2025

Herra, tänään tuomme eteesi pastori Manoj Pokhrelin, jonka kirkkoon äärihindut hyökkäsivät huutaen “Eläköön Herramme Ram”. Pyhä Jumala, ole hänen kanssaan! Anna hänelle rohkeutta ja luottamusta Sinuun.

Ilm. 2:9 “Minä tiedän sinun ahdinkosi ja köyhyytesi – sinun, joka kuitenkin olet rikas. Minä tiedän, miten sinua herjaavat nuo, jotka sanovat itseään juutalaisiksi, vaikka eivät ole – Saatanan synagogaa he ovat!

Egypti 23.03.2025

Eman parani saatuaan ohjausta traumojen käsittelemiseen. Rukoilemme, että traumatisoituneet kristityt voisivat jatkossakin saada tällaista ohjausta ja hengellistä tukea erityisesti Ylä-Egyptissä.

Jer. 30:17 Minä hoidan haavasi terveiksi, parannan sinun vammasi, sanoo Herra, parannan sinut, Siion, sinut jota kutsutaan nimellä ”Hylätty vaimo”, sinut, josta kukaan ei välitä.

Egypti 22.03.2025

Rukoilemme, että egyptiläinen perheemme saisi kasvaa uskossa löytäen lohtua rukouksesta ja Jumalan sanasta. Herra, ohjaa ja vahvista sisariamme ja veljiämme heidän syventäessään suhdettaan Sinuun.

Ps. 103:13–14 Niin kuin isä armahtaa lapsiaan, niin armahtaa Herra niitä, jotka pelkäävät ja rakastavat häntä. Hän tuntee meidät ja tietää meidän alkumme, muistaa että olemme maan tomua.

Egypti 21.03.2025

Elävä kokemus unessa johdatti Emanin Jeesuksen luo. Herra, auta että Emanin ja muiden traumatisoituneiden nuorten paraneminen jatkuu. Ole heidän kanssaan unissa ja tyynnytä heidän pelkonsa.

Ps. 91:11–12 Hän antaa enkeleilleen käskyn varjella sinua, missä ikinä kuljet, ja he kantavat sinua käsillään, ettet loukkaa jalkaasi kiveen.

Egypti 20.03.2025

Suljetaan rukoukseen 12-vuotias kristitty egyptiläistyttö Eman*, joka on joutunut kokemaan kovia perheenisän käännyttyä kristityksi. Koko perhe joutui pakenemaan henkensä edestä. Herra, varjele heitä ja johdata heidät turvalliseen paikkaan.

Ps. 91:4 Hän levittää siipensä yllesi, ja sinä olet turvassa niiden alla. Hänen uskollisuutensa on sinulle muuri ja kilpi.

Malesia 19.03.2025

Itä-Malesiassa järjestettiin äskettäin salainen kaste kristityksi kääntyneille. Sekä hallitus että kyläläiset hyljeksivät heitä siellä missä he asuvat. Herra, pyydämme heille varjelustasi, sillä päätökseen liittyy suuria riskejä ja uhrauksia.

Room. 6:3 Tiedättehän, että meidät kaikki Kristukseen Jeesukseen kastetut on kastettu hänen kuolemaansa.

Laos 18.03.2025

”Aina kun minä ja vaimoni kohtaamme vainoa, tartumme toisiamme kädestä ja rukoilemme Herraa”, Amphon sanoo. Herra, anna perheen olla suolana ja valona omaisilleen ja yhteisölleen.

Jer. 17:7 Siunattu on se mies, joka luottaa Herraan ja panee turvansa häneen!

Laos 17.03.2025

Amphonin sukulaiset katkaisivat perheeltä sähköt, koska eivät hyväksyneet heidän ratkaisuaan. He ovat saaneet Open Doorsin kautta hätäapua. Herra, suojele omiasi tällä Jeesuksen viitoittamalla tiellä.

Joh. 14:6 Jeesus vastasi: ”Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani.

Laos 16.03.2025

Pohjois-Laosissa asuva Amphon*, hänen vaimonsa Veena* ja heidän kolme lastaan ovat joutuneet muuttamaan toistuvasti, koska he ovat päättäneet seurata Jeesusta. Herra, auta heitä pysymään lujina.

Jes. 43:2 Kun kuljet vesien halki, minä olen sinun kanssasi, kun virtojen poikki, ne eivät tempaa sinua mukaansa, kun astut tulen lävitse, sinä et pala eikä liekki sinua polta.

15.03.2025

Herra, johdata aviomiehen perheen yhteydessä asuvat kristityt pariskunnat löytämään oma koti, jossa he voivat elää itsenäisesti. Usein appivanhemmat puuttuvat asioihin, niin että nuorten on vaikea osoittaa uskoaan arjessa.

1. Kun 8:57 Olkoon Herra, meidän Jumalamme, kanssamme niin kuin hän on ollut isiemme kanssa! Älköön hän jättäkö meitä, älköön hylätkö meitä.

Bangladesh 14.03.2025

Jorina rukoilee hartaasti, että hänen yhteisönsä saisi tulla tuntemaan Jeesuksen. Herra, kuule tämä rukous. Anna Jorinan rakkauden vainoojiaan kohtaan koskettaa heidän sydämiään.

Apt. 4:12 Ei kukaan muu voi pelastaa kuin hän. Mitään muuta nimeä, joka meidät pelastaisi, ei ole ihmisille annettu koko taivaankannen alla.

Bangladesh 13.03.2025

Bangladeshilainen Jorina ja hänen perheensä ovat uskonsa vuoksi yhteisönsä jatkuvan uhkailun kohteena. Herra, anna heidän kokea samanlaista rohkaisua, jota kerran annoit Mooseksen kautta Israelin kansalle.

5. Moos. 31:6 Olkaa vahvoja ja rohkeita, älkää pelätkö älkääkä säikkykö noita kansoja, sillä Herra, teidän Jumalanne, kulkee teidän kanssanne. Hän ei jätä teitä yksin eikä hylkää teitä.

12.03.2025

Herra, rukoilemme viisautta ja lujuutta muslimiperheiden kristityille naisille, jotka pakotetaan osalllistumaan muslimien uskonnollisiin juhliin.

2. Tim. 1:14 Pidä meissä asuvan Pyhän Hengen avulla tallessa se hyvä, mikä on uskottu haltuusi.

Pohjois-Afrikka 11.03.2025

Batoul pyytää meitä rukoilemaan Pohjois-Afrikan naisten puolesta, että he eivät pelkäisi vaan olisivat rohkeita. Hän pyytää rukousta myös sen puolesta, että hänen perheensä pelastuisi.

Ps. 27:14 Luota Herraan! Ole luja, pysy rohkeana. Luota Herraan!