Viikonloppuna tapahtuneen vallankumouksen jälkeen Syyrian tilanne on epävakaa, ja maan kristityt varautuvat epävarmaan tulevaisuuteen. Open Doors kutsuu kristittyjä rukoilemaan Syyrian puolesta ja edistämään rauhaa ja vakautta alueella.
Kapinallisryhmien aikaansaaman äkillisen vallankumouksen takia Syyriaa yli 20 vuotta hallinnut presidentti Bashar al-Assad on paennut maasta. Diktaattori perheineen on saanut humanitaarisen turvapaikan Venäjältä ja asuu nyt Moskovassa.
Assadin hallinnon kukistuminen on järisyttänyt koko Syyrian aluetta. Se on lisännyt pelkoa valtatyhjiöstä ja eri ryhmittymien välisen väkivallan lisääntymisestä. Jotkut syyrialaiset ovat riemuissaan Assadin kukistumisesta, mutta toiset suhtautuvat tilanteeseen varovaisemmin.
Tärkeät infrastruktuurin osat, kuten voimalaitokset ja tietoliikenneverkot, ovat olleet koordinoitujen iskujen kohteina. Tämä on lisännyt kaaosta osassa maata. Yhä useammat siviiliväestöön kuuluvat ihmiset joutuvat siirtymään kotiseuduiltaan. Vähemmistöyhteisöt, kristityt mukaan lukien, varautuvat epävarmaan tulevaisuuteen.
”Syyrian kristityt pyytävät meitä rukoilemaan rauhaa, viisautta ja maan uuden johdon sitoutumista kaikkia syyrialaisia koskevaan sovintoon.”
Chris Summers, Open Doorsin kansainvälinen sisältöjohtaja
Tilanne on epävakaa. Kristityt johtajat ovat kuitenkin edelleen sitoutuneet palvelemaan yhteisöjään. He kohtaavat ennennäkemättömiä haasteita ja epävarmuutta koettaessaan selvitä uudesta todellisuudesta.
”Kaikkien syyrialaisten tavoin kristittyjen yhteisö on tyrmistynyt tästä nopeasta muutoksesta Syyrian poliittisessa elämässä”, sanoo Chris Summers, Open Doorsin kansainvälinen sisältöjohtaja. ”Tällaisessa tilanteessa epävarmuus on aina läsnä. Kukaan ei tiedä, miten Syyrian uusi johto tulee kohtelemaan vähemmistöjä. Syyriassa olevat kristityt ovat kestäneet niin paljon. Monet todennäköisesti muistavat sisällissodan huippuvaiheessa ihmisiä pahimmin kohdelleet ryhmät.”
Open Doors kutsuu maailmanlaajuista kristittyjen yhteisöä tukemaan Syyrian kansaa – erityisesti kristittyjen vähemmistöä – rukouksessa ja edistämään rauhaa ja vakautta alueella.
”Syyrian kristityt pyytävät meitä rukoilemaan rauhaa, viisautta ja maan uuden johdon sitoutumista kaikkia syyrialaisia koskevaan sovintoon”, Summers sanoo. ”Kristityt pyytävät meitä myös rukoilemaan, että he olisivat toivon ja rauhan valona keskellä kaoottista aikaa.”
10 rukousaihetta:
• Rukoile yksimielisyyttä johtajille, että he asettaisivat Syyrian kansan edun etusijalle.
• Rukoile rauhaa Syyriaan, että väkivallan kierre päättyisi ja kehenkään ei kohdistuisi koston henki. Pyydä, että Jumalan oikeudenmukaisuus ja laupeus vaikuttaisi maassa, jossa on ollut levottomuuksia jo yli 10 vuoden ajan.
• Rukoile, että kaikkien ryhmien johtajat saataisiin pyrkimään sovintoon ja suojelemaan syyttömiä siviilejä.
• Pyydä kristittyjen yhteisöille kestävyyttä ja rohkeutta.
• Rukoile, että kristillinen kirkko voisi pysyä toivon ja rakkauden välittäjänä valtavista haasteista huolimatta.
• Rukoile, että kirkkojen johtajat sitoutuisivat kutsuunsa palvella kirkkoa ja koko yhteiskuntaa.
• Pyydä Jumalaa antamaan kirkkojen johtajille viisautta, kun he ohjaavat yhteisöjään.
• Rukoile turvaa ja kestävyyttä perheille, joiden on tehtävä mahdottomalta tuntuvia ratkaisuja jäämisestä tai lähtemisestä.
• Rukoile myös muiden vähemmistöjen (esim. alaviittien) puolesta, että ne välttyisivät enemmältä verenvuodatukselta.
• Rukoile, että Syyria voisi toipua kansakuntana, särkyneet välit korjattaisiin ja Kristuksen antama toivo voisi näkyä ja tuoda lohtua uupuneille ja tulevaisuuden niille, jotka kokevat itsensä unohdetuiksi. Rukoile, että maailmanlaajuinen kirkko olisi yksimielisesti rukoilemassa Syyriassa olevien kristittyjen sisarien ja veljien sekä kaikkien rauhaa ja oikeudenmukaisuutta kaipaavien puolesta.