Tapaamme pohjoisafrikkalaisessa kaupungissa hollantilaisen pastori Ron van der Spoelin. Hän on viimeiset 5 vuotta kouluttanut pohjoisafrikkalaisia pastoreita Open Doorsin työssä. Hänen viimeinen koulutustapaamisensa siellä oli viime vuoden elokuussa.
MITÄ HAASTEITA POHJOIS-AFRIKAN NUORELLA KIRKOLLA ON?
’Suurin haaste on uusi johtajuus”. Ron toteaa, ”Useimmat johtajat ovat ensimmäisen polven johtajia, jotka ovat perustaneet seurakunnan. Jonkun pitää valmistautua jatkamaan tätä työtä, mutta osa pastoreista haluaa pitää kaikki langat käsissään.”
”Toinen nuoren kirkon haaste on vahvan perustan tai perinteiden puuttuminen. Ihmiset tulevat seurakuntaan uusina uskovina, mutta seurakuntakin on kuin vasta uskoon tullut. Päätöksenteko vaikeissa eettisissä ja käytännön kysymyksissä on valtava haaste. Uudet ihmiset tuovat seurakuntaan mukanaan omat taakkansa. He tarvitsevat opetusta, mutta seurakunta itse on opetuksen tarpeessa.”
KERTOISITKO TARJOAMASTANNE KOULUTUKSESTA?
’Jetro-kurssimme’ perustuu siihen, mitä Jetro opetti vävylleen Moosekselle: hengellisen johtajan asema on olla seurakunnan edustajana Jumalan edessä. Jetro neuvoo, että Mooseksen tuli saarnata kansalle, opettaa heitä, olla heidän paimenensa ja organisoida toiminta. Kurssi käsittelee näitä asioita. Puhun pastorin identiteetistä, saarnan valmistamisesta ja pitämisestä, opettamisesta, sielunhoidosta ja uuden seurakunnan toiminnan järjestämisestä.’
NÄETKÖ EROJA LÄNNEN JA POHJOIS-AFRIKAN USKOVIEN VÄLILLÄ?
’Kyllä, esimerkiksi suhtautumisessa Raamattuun. Ryhmästäni suurin osa on entisiä muslimeja. Muslimille Koraani on pyhä, virheetön kirja. Siksi monet eivät mielestään voi keskustella Raamatun tekstistä eivätkä sanoa, että joku jae näyttää olevan ristiriidassa jonkun toisen jakeen kanssa. Minäkin uskon Raamatun olevan Jumalan pyhä kirja, mutta me emme usko kirjaan vaan kirjan Jumalaan. Mutta he sanovat: ’Kun musliminaapurimme kuulevat, että uskallamme kysyä Raamatun kirjoittamisesta, he menettävät kaiken kunnioituksensa Raamattua kohtaan. Se saa heidät ajattelemaan, että Raamattu ei ole sanasta sanaan totta.’
’Me länsimaalaiset olemme tottuneet kyselemään, ja jopa arvioimaan uskoamma kriittisesti. Pohjois-Afrikassa ei koskaan epäillä sitä, mihin uskotaan. Tulen tänne viikoksi kerran vuodessa, enkä yritä muuttaa heidän uskomuksiaan, ehkä korkeintaan heidän asenteitaan. Kunnioitan suuresti tätä nuorta kirkkoa, koska näen, miten he kärsivät uskonsa tähden, ja silti he jatkavat. Yritän opettaa heitä seuraamaan Jeesusta päivittäisessä elämässään pastoreina.’
MILLAISTA KÄRSIMYSTÄ OLET NÄHNYT?
’Uskonnonvapaus on voimassa, mutta pohjoisafrikkalaiset hallitukset yrittävät hankaloittaa kristittyjen elämää esimerkiksi estämällä kirkkojen rakentaminen. On myös yhteiskunnan aiheuttamaa kärsimystä. Eräs erämaassa asuva pastori kertoi, että naapurit särkevät hänen ikkunansa lähes viikottain vain koska hän on kristitty. Näen myös kirkon sisältä tulevaa kärsimystä, esimerkiksi keskinäisen yhteyden puutetta, mutta sitä on kaikkialla maailmassa.’
’Ihailen tätä nuorta kirkkoa, koska se janoaa kasvua. Eräs koulutuksessamme oleva pastori kastaa vuosittain satoja ihmisiä. Kirkko kasvaa vain jos se on valmis kärsimään. Kurssilla osallistujat vertasivat sitä naiseen, joka kärsii synnytyskivuista. He sanovat: ’Seurakunta, joka ei kärsi, ei näe uutta elämää.’
MITÄ OLET OPPINUT NÄILTÄ IHMISILTÄ?
Olen oppinut heidän innostaan ja kaipuustaan nähdä Jumalan valtakunnan kasvavan vastustuksesta huolimatta. He haluavat voittaa ihmisiä Jeesukselle. Olen harvoin nähnyt lännen kirkoissa samaa intoa.
He rakastavat maataan, joka usein kohtelee heitä huonosti. Kuitenkin he ovat ylpeitä oman maansa kansalaisia. Aloin myös itse rukoilla oman maani puolesta, mitä en ollut ennen tehnyt. He, miljoonien muslimien ympäröiminä, rukoilevat hartaasti oman maansa puolesta, että Jumala pelastaisi monia. Heillä on hätä. Olen kadottanut tuon hädän aivan kuten monet lännen seurakunnat.
MILLAISTA PALAUTETTA SAAT?
Opiskelijamme ovat innoissaan siitä, miten raamatullista ja käytännöllistä koulutuksemme on. He sanovat sen soveltuvat hyvin heidän arkeensa ja rooliinsa paikallisseurakunnissa.
MITEN ME VOIMME AUTTAA?
Nuorten seurakuntien vaara on tulla riippuvaiseksi ulkopuolisesta avusta. Meidän pitää opettaa heitä seisomaan omilla raamatullisilla jaloillaan niin, että he voivat olla kirkko. Me tarvitsemme toisiamme. Sen pitää olla molemminpuolista. He tarvitsevat meitä mutta eivät huomaa, että myös me tarvitsemme heitä!
HUOM. turvallisuussyistä emme kerro kurssilaisten nimiä.
