Uutiset
21.11.2019

Öiset näyt antoivat Linalle rohkeutta paeta Syyriasta, jottei tyttäriä kaapattaisi

Naislesken asema ei ollut Syyrian Raqqassa helppo ja sitten vielä alkoi sota. Lina ja lapset muuttivat uskonnollisesti vapaampaan kaupunkiin, jossa he kohtasivat Jeesuksen. Lopulta perhe pakeni Syyriasta, jottei miehen suku kaappaisi tyttäriä.

Äiti tyttärineen istuu sohvalla erään syyrialaisen kaupungin kotikirkossa. Kotikirkko on olohuone, jossa kristityt kokoontuvat joka viikko.
Jutussa haastateltu äiti on Lina. Hänellä on kaksi tytärtä: Rasha(15v.) ja Rahaf(12v.). He ovat pukeutuneet moderneihin asuihin eivätkä peitä hiuksiaan. Aikaisempi elämä ääri-islamistien hallitsemassa Raqqassa on ohi. Kohta on edessä muutto tästä kaupungista, jossa he kääntyivät kristinuskoon.

Raqqalaiset tulkitsivat islamia tiukemmin kuin esimerkiksi aleppolaiset tai damaskolaiset. Tiukkuutta sääteli kuitenkin hienovarainen tahdikkuus siihen asti, kun kaupungista tuli 2014 Isis-järjestön perustaman Islamilaisen valtion pääkaupunki.
Linan vanhemmat olivat vapaamielisempiä kuin useimmat musliminaapurit. Lina meni naimisiin miehen kanssa, joka ei ottanut islaminuskoa tosissaan. Uskonnon vaihto ei silti tullut kysymykseen Raqqan tapaisessa pikkukaupungissa, jossa kaikki tunsivat toisensa.

Linan puoliso kuoli yllättäen, kun Lina odotti heidän nuorempaa tytärtään. Suruaikana ulkopuoliset alkoivat puuttua hänen elämäänsä. Lesken tulisi peittää päänsä ja pysyä kotonaan neljä kuukautta. Puhelimeen tai miesten(yli 12v.) kanssa kasvotusten ei saisi puhua.

– Pidin vaatimuksia naurettavina. Onnekseni minulla oli työpaikka ja sain palkkaa. Islamilaisessa yhteiskunnassa naiset ovat vain vähän ylempänä kuin eläimet.

Suruaikana ulkopuoliset alkoivat puuttua Linan elämään.

Kristittyjen rakkaus mursi äidin

Kun sota alkoi, raqqalaisten tahdikkuus katosi. Naislesken painostus lisääntyi ja ääri-islamistit tekivät raiskaukset ja joukkoteurastukset hyväksyttäviksi. Erään kadulla huudetun tappouhkauksen jälkeen Lina päätti lähteä tyttärineen Raqqasta.
Uusi kotikaupunki oli uskonnollisessa mielessä vapaampi. Lina ja tyttäret asuivat talossa, jossa oli paljon ihmisiä. He keskustelivat uskonnosta, kirjoista ja Jumalasta.

– Aloin verrata keskenään sitä mitä näin ja kuulin Raqqassa ja uudessa kaupungissani. Aloin vierailla kirkossa.
Kristillisyydessä Linaa viehätti erityisesti Raamattu.

– Raamattua lukiessani tunnen suurta turvallisuutta ja lohtua. Kun luen Koraania, tuntuu kuin olisin sodassa. Raamattu tuntuu hengellisemmältä. Se puhuu anteeksiannosta ja parantumisesta. Jeesus ei pidä naista ala-arvoisena ihmisenä.
Todellista rakkautta Lina koki Raamatun lisäksi kristittyjen yhteydessä. Siksi hänestä tuli kristitty.

– En kertonut kellekään kääntymyksestäni, mutta kaikki saattoivat huomata ahkeran vierailuni kirkossa. Olin myös aina ollut pelokas, yksinäinen ja vihainen, mutta kristityksi tultuani sydämeni täytti ilo ja rauha.
Tyttäret näkivät äidin suhteen Raamattuun, rukoukseen ja kirkkoon, ja kumpikin heistä kääntyi kristityksi.

Raamattua lukiessani tunnen turvallisuutta. Koraania lukiessani tunnen olevani sodassa.

Öinen näky rohkaisi uuteen pakoon

Tyttäret osallistuivat uudessa asuinkaupungissa innokkaasti Toivon keskuksen nuorisotoimintaan ja kävivät kirkossa. He tunsivat siellä, että Jumala suojeli heitä joka hetki.
Rashan pelot alkoivat hellittää heti Raqqasta paon jälkeen. Muslimin elämä tuntui olevan lakien noudattamista, kristityt taas elivät rakkaudessa. Hän tietää olevansa muslimeille nyt luopio, joka pitäisi tappaa.

– Haluaisin sanoa kaikille maailman teini-ikäisille, että heijastakaa maailmalle rakkautta. Antakaa uskonne näkyä teoissanne ja toimissanne. Minä hetkenä hyvänsä elämämme voi olla ohi.
Pikkusisko Rahaf rakastaa kuulla opetusta Jeesuksesta. Hän kyselee paljon ja osallistuu rukouskokouksiin.
Kristityksi kääntymisellä on Syyriassa seurauksensa. Omat vanhemmat pitivät Linan kääntymystä hänen omana asianaan, mutta Lina pelkäsi, että kuolleen aviomiehen perhe ottaisi häneltä hänen tyttärensä.

– Kukaan tässä kaupungissa ei ole uhkaillut minua. Mutta en uskalla mennä tämän kaupungin ulkopuolelle. En myöskään mielelläni mene moskeijaan tai sen läheisyyteen.
Jokin aika sitten Lina meni illalla peloissaan nukkumaan ja näki yöllä kahdesti saman näyn.

– Huoneessa oli äkkiä kirkas valo. Avasin silmäni ja näin jonkun olevan huoneessa. Hän sanoi: ”Älä pelkää, minä olen Herra, minä olen kanssasi.” Hän tuli lähemmäksi ja piirsi ristin kaulaani, olkapäihini ja rintaani.
Näyt antoivat Linalle uutta rohkeutta. Hän päätti paeta tyttärineen Syyriasta, jottei aviomiehen veli löytäisi heitä.
Aivan äskettäin perhe on saapunut uuteen maahan. Jeesus piti heistä huolta, kuten näyssä lupasi.

Naisten asema Lähi-idässä ei ole kehuttava. Kristityn naisen asema on sitäkin huonompi. Jumalan rakkaus Jeesuksessa pystyy kuitenkin murtautumaan alistavien auktoriteettien rakentamien muurien läpi.

  • Syyrian Raqqassa asuva Lina jäi leskeksi odottaessaan toista tytärtään
  • Uskonnosta versonut kulttuuri asettaa naislesken elämälle tarkkoja rajoituksia.
  • Isis valloitti Raqqan 2014 ja teki siitä Islamilaisen valtion pääkaupungin.
  • Isis alisti naiset entistä rajoitetumpaan elämään.
  • Islamilaisissa maissa sukunimi kertoo uskonsuunnan, eikä nimeä voi vaihtaa.
  • Kristittyyn sukuun syntynyt voi avioitua vain toisen samanlaisen kanssa.
  • Kristityksi kääntynyt voi avioitua vain toisen samanlaisen kanssa.
  • Lapset kuuluvat islamilaisessa yhteiskunnassa miehelle ja miehen suvulle.

Avioliitto on vaikea asia kristityksi kääntyneelle

Monissa Lähi-idän maissa ihminen luetaan kristityksi vain, jos hän syntyy kristittyyn perheeseen. Uskonsuunta näkyy sukunimistä. Kristinuskoon kääntyneille jää islamilainen sukunimi. Siksi heidät katsotaan lain edessä muslimeiksi, sillä muslimi ei voi vaihtaa uskontoaan.
Kristityksi syntynyt mies ei saa naida tyttöä, jolla on islamilainen sukunimi. Hänen pitäisi kääntyä islamiin ennen kuin saisi tehdä niin. Siksi kristityksi kääntyneet tytöt voivat mennä naimisiin ainoastaan käännynnäisen miehen kanssa. Tällaisia miehiä on toki Syyriassa paljon, mutta heitä on vaikea löytää, koska moni pelkää paljastaa uskoaan.

Avioerotilanteessa kristityn naisen huono asema korostuu. Jos hän eroaa muslimipuolisostaan, lapset kuuluvat miehelle.  Lina on kuullut monen naisen paenneen länsimaihin, koska siellä avioerolait ovat erilaiset. Siellä nainen voi nostaa oikeusjutun ja saada lasten huoltajuuden. Jos ex-aviomies yrittää hyökätä naisen ja lasten kimppuun, oikeus voi tuomita hänet lähestymiskieltoon.