Islamistinen Boko Haram levittää kauhua Pohjois-Nigeriassa. Järjestön jäsenet tappavat armotta kristittyjä ja tuhoavat tai ryöstävät heidän omaisuuttaan. Yhteinen apumme ja rukouksemme heidän puolestaan auttavat heitä selviämään ja antavat vähitellen toivoa paremmasta.
Charity, nuori kolmen lapsen yksinhuoltajaäiti, kurkottaa metallikulhosta maissin tähkiä, joita kuorii kahden tyttärensä Patiencen ja Elizabethin sekä poikansa Theophiluksen kanssa. Äidillä on päässään punainen huivi. Hän kiusoittelee jostain poikaansa, joka nauraa, paljastaa valkoisen hammasrivinsä ja pudistaa päätään. Iltapäivän aurinko paahtaa, siksi maisseja kuoritaan talon varjossa. He asuvat maanvärisessä karkeapintaisessa mutatiilitalossa, jonka ikkunaluukut ovat aaltopeltiä. Kyyhkysparvi kujertaa. Linnut nokkivat maasta jonkin matkan päässä.
Olemme Guyakussa, syrjäisessä Pohjois-Nigerian kylässä. Täällä kristinusko on sitä tunnustavalle riski. Nigeriassa surmataan uskonsa vuoksi kristittyjä eniten koko maailmassa. Nigeriassa Boko Haramin ja muiden ääri-islamistiryhmien väkivaltaiskut ovat yleisiä pohjoisessa sekä maan keskiosissa ja leviävät kohti etelää.
Nigeriassa surmataan uskonsa vuoksi enemmän kristittyjä kuin missään muulla maailmassa.
Kauhun yö
”Oli kuuma kausi, kun he tulivat” sanoo Theophilus. Charity oli illalla siivoamassa kylpyhuonetta, kun hänen veljensä ryntäsi sisään: ”valot pois, valot pois” hän huusi, mutta kuiskaten. Hän toi tiedon, että Boko Haram oli hyökännyt kyläämme”, Charity kertoo.
Boko Haram on pitkään ollut yksi maailman pahamaineisimmista terroristiryhmistä. Ryhmä edustaa mielestään äärimmäistä islamin totuutta, mikä tarkoittaa pyhää sotaa. Jopa nimi ”Boko Haram” voitaisiin kääntää: ”länsimainen koulutus on kielletty”. Kaikkea sellaista vastaan on taisteltava, mikä ei sovi ryhmän radikaaliin islamin tulkintaan.
”Minua pelotti”, sanoo Theophilus. ”Ajattelin, ettemme selviäisi hengissä. Nappasin siskoani kädestä ja lähdimme juoksemaan.” Charity kaappasi nuorimman tyttärensä kantoliinassa selkäänsä. ”Lähdimme kohti vuoria”, Charity kertoo. ”Juoksimme kaikki samaan suuntaan, mutta sitten meitä vastaan tuli moottoripyörä ja jouduin eroon lapsistani. Nuorimmainen oli minulla selässäni, mutta poika juoksi eri suuntaan siskonsa kanssa.”
Charity pyrki kohti luolaa ja syöksyi suojaan sinne muiden kyläläisten kanssa. Pimeässä hän kuiskaili lastensa nimiä. Kukaan ei vastannut. Hän kuiskasi uudelleen ja uudelleen: ”Theophilus… Elizabeth…” Hiljaisuus. Pimeässä Charity pelkäsi, että hänen lapsensa oli tapettu.
Yö luolassa oli pitkä. Kun päivä vihdoin koitti, kaikki hiipivät varovasti ulos ja lähtivät kohti kylää katsomaan vahinkoja. Paluumatkalla Charity kuuli, että Boko Haram oli tappanut hyökkäyksessä joitakin hänen omaisiaan. Mutta hän ei pystynyt ajattelemaan mitään muuta kuin lapsiaan.
Pala palalta kokoon uskonnollisen väkivallan kokemisen jälkeen
”Tulin kotiin, mutta lapset eivät olleet siellä”, Charity kertoo. ”En voinut syödä enkä juoda. Mikään ei maistunut. Ajattelin, että mitä hyötyä ruuasta on, jos lapseni ovat kuolleet.” Kului viikkoja eikä mitään kuulunut. Pelko valtasi kylän. Kännykkäyhteyksiä ei ollut, ja teitä pidettiin liian vaarallisina kulkea.
Eräänä päivänä Charity puuhaili äitinsä luona yksin arkitöissään, kun kuuli poikansa huutavan nimeään. Hän näki pojan ja tyttärensä kävelevän häntä kohti. ”Olin yhtä aikaa järkyttynyt ja äärimmäisen onnellinen, kun huusin heidän nimiään!” Charity kertoo. ”Tuntui kuin elämä olisi alkanut uudestaan. Itkimme ilosta”. Jälleennäkeminen oli todellinen rukousvastaus.
”Pian ilomme keskellä muistimme, että osa omaisistamme oli kuollut”, Charity kertoo. ”Menimme lohduttamaan heidän läheisiään ja surimme yhdessä. Olin tyytyväinen elävistä lapsista rinnallani.” Charityn ja hänen lastensa taistelu ei kuitenkaan ollut ohi. Kaikilla oli uusi alku. Kodit oli rakennettava uudelleen. Oli löydettävä ruokaa ja suojaa. Poltetut kirkot oli rakennettava uudelleen ja pellot kylvettävä. Ja kaiken taustalla oli koko ajan pelko uudesta hyökkäyksestä. Boko Haram jatkoi toimintaansa.
Meidän on pysyttävä kristittyjen veljiemme ja sisartemme rinnalla
Kun Open Doors kuuli Guyakuun kohdistuneesta hyökkäyksestä, paikalliset yhteistyökumppanit ryhtyivät heti toimiin tarjoten hätäapua: ruokaa, tukea jälleenrakentamiseen ja tärkeää apua traumankäsittelyyn.
”Tulonne todella auttoi meitä”, Charity sanoo. ”Olimme menettäneet toivon eikä meillä ollut edes paikkaa missä olla – mehän olimme nukkuneet puskissa kylän ulkopuolella hyökkäyksen jälkeen.” Ikävät muistot nostivat esiin pelkoa sekä Charityn että hänen lastensa sydämissä. Pimeys muistutti väkivallasta. Kovat äänet saattoivat saada aikaan shokkireaktion. Guyakussa auringonlaskun jälkeen haukkuvat koiratkin puistattivat.
”Emme tienneet, että olimme traumatisoituneet”, Charity kertoo. ”Emme edes tienneet, mitä trauma tarkoittaa. Tulitte juuri silloin, kun tarvitsimme opetusta traumasta. Hyökkäys iski sydämeemme haavan, joka ei olisi parantunut. Opetus todella auttoi meitä, sillä olemme eheytyneet”, hän lisää.
Charityn tarina on yksi tuhansien vainottujen kristittyjen tarinoista eri puolilla Nigeriaa. Hänen kaltaistensa rohkeiden uskovien jääminen kotikylään tarkoittaa, että Kristuksen valo loistaa siellä kirkkaana, vaikka ympärillä on pimeää.
”Teidän tulonne on synnyttänyt uutta elämää. Emme uskoneet, että palaisimme takaisin ja jatkaisimme elämää täällä. Olette antaneet meille toivon tulevasta ”, Charity sanoo.
Edes me emme uskoneet, että palaisimme takaisin ja jatkaisimme elämää täällä. Olette antaneet meille toivon tulevasta
Kuuntele Podcast
Katso video
