World Watch -listan 1990-luvulla luonut Wybo Nicolai toimii nykyään Open Doors Internationalin ulkoisten palvelujen johtajana. Hän analysoi World Watch List 2019 -raportin tuloksia. Huomio kohdistuu erityisesti Pohjois-Afrikkaan ja Intiaan.
Huolestuttavia suuntia
Vuosittaisten World Watch List -raporttien perusteella kristittyjen vaino on kiristymässä.
– Mielestäni kehitys on varsin surullinen, Wybo Nicolai toteaa.
Maailmanlaajuisen vainon lisääntyminen on huomattu jo vuosien 2005–2010 kehityksessä. Vainon lisääntyminen tarkoittaa monen maan kohdalla uskonnonvapauden rajoituksia ja syrjintää. Nicolai on kiinnittänyt huomiota myös listalla yli 40 pistettä saavien maiden määrän kasvuun. Tällä hetkellä näitä maita on 74.
– Osaselitys tälle on, että teemme enemmän tutkimusta, mutta se ei selitä kaikkea. Tosiasia on, että vaino on kovenemassa ja sitä esiintyy yhä useammassa maassa.
– Meillä on yhä enemmän maita, joissa ei ole niin paljon väkivaltaa, mutta joissa kristittyjen vaino ilmenee pääasiassa rakenteellisena syrjintänä. Tällainen kehitys on erittäin huolestuttavaa..
World Watch List 2019
”Tosiasia on, että vaino on kovenemassa ja sitä esiintyy yhä useammassa maassa.” – Wybo Nicolai
Nicolain havaintojen mukaan vainotilanne on pahenemassa erityisesti Kaakkois-Aasiassa. Myös monen Afrikan maan tilanne on huonontunut vuoden 2018 aikana, erityisesti pohjoisosissa ja Saharan eteläpuolisessa Afrikassa, esimerkiksi Nigeriassa ja Keski-Afrikan tasavallassa. Huolestuttavaa on, että joukkoon kuuluu myös maita, joissa kristityt ovat enemmistö.
Algerian vaikea tilanne
WWL 2019 -raportissa Pohjois-Afrikan maiden nousu on huomattavaa. Erityisesti Algerian tilanne (sija 22) yllätti Wybo Nicolain, vaikka hän olikin osannut aavistella maan kristittyjen tilanteen heikkenemistä.
– Hallitukselta tuleva paine on lisääntynyt, samoin perhe-elämän ja yksityiselämän pistemäärät ovat korkeat. Näyttää siltä, että aiemmin melko vapaamielisessä Algeriassa on tapahtunut muutoksia. Vanhoilliset muslimit ovat lisänneet painostusta kirkkoa ja uusia kristittyjä kohtaan.
Toiseksi mahdolliseksi syyksi Nicolai arvioi sen, että monet maassa kristityiksi kääntyneet ovat aiemmin olleet berberitaustaisia. He eivät ole luonnostaan niin uskonnollisia kuin arabit.
Nyt yhä useammat arabitaustaiset algerialaiset tulevat uskoon ja joutuvat omaistensa painostuksen kohteeksi.
Pohjois-Afrikan maista myös Mauritania, Mali ja Marokko ovat WWL:n 50 maan joukossa.
”Mielestäni tällä hetkellä maailman suurin vakavaa vainoa kokeva seurakunta on Intian kirkko.” – Wybo Nicolai
Intian vainottu kirkko
WWL:n sijalle 10 nousee tänä vuonna Intia, jonka tilannetta Wybo Nicolai valottaa:
– Presidentti Modin ja hallituksen ottamat edistysaskeleet maan talouden vapauttamiseksi ja korruption kitkemiseksi ovat toivoa herättäviä. Mutta vaarana tilanteessa on se, että edistyksen hurmassa jää näkemättä Intian synkempi kehitys. Presidentti Modi ja hallitseva puolue BJP haluavat modernisoida maan nationalismin avulla.
Nicolain mukaan avaintermi on hindutva: jokaisen intialaisen kuuluu olla hindu. Tämä tarkoittaa sitä, että seurakuntaan kohdistuva paine kasvaa.
– Tilanne on erityisen inhottava siksi, että hallitus on avainasemassa uskonnonvapauden rajoittamisessa. Esimerkiksi monet järjestöt ovat joutuneet lähtemään maasta.
Nicolain mielestä tällä hetkellä maailman suurin vakavaa vainoa kokeva seurakunta on Intian kirkko. Suurena huolena ovat hindumilitantit, jotka tietävät olevansa vallassa.
– Jos he hyökkäävät seurakuntaa kohtaan, he todennäköisesti pääsevät kuin koira veräjästä. Kristityllä vähemmistöllä ei ole oikeudellista tukea takanaan.
– Hindumilitantit pahoinpitelevät pastoreita ja yrittävät ajaa heidät pois kylistään. Tämän lisäksi militantit ovat alkaneet hyökätä pastoreiden perheiden kimppuun. Vaimoja ja lapsia saatetaan uhkailla ja raiskata. Joten Intiassa on meneillään hirveä tragedia kristittyä vähemmistöä kohtaan.
Nicolai on kiitollinen siitä, että Intian vainot on huomioitu maailmalla. Tilanne on kuitenkin hankala.
– Intian hallitus on tehnyt selväksi, ettei se salli minkäänlaista puuttumista etenkään seurakunnan tilanteeseen. Joten mitä enemmän huomiota osoitamme Intian tilanteelle, sitä hankalammaksi Intian kristittyjen asema käy. Toisaalta haluaisimme olla vainotun seurakunnan ääni Intiassa ja kerätä mahdollisimman paljon rukousta ja tukea kirkolle ja toisaalta meidän täytyy olla hyvin varovaisia.