Kolehti
05.12.2023

Kolehtipyhä 2023: Väkivaltaisuudet lisääntyvät Nigeriassa

Open Doors julkaisee vuosittain World Watch List -vainoraportin, joka listaa 50 maata, joissa kristityt kokevat vakaumuksensa vuoksi eniten vainoa ja syrjintää. Vuoden 2023 tutkimuksessa Nigeria sai 88 pistettä ja päätyi listan sijalle 6.

Kristittyjen Nigeriassa kohtaama vaino voidaan luokitella äärimmäiseksi. Se on myös säälimättömän väkivaltaista. Kristittyjä kuolee uskonsa vuoksi Nigeriassa enemmän kuin missään muussa maassa. Viime vuonna yli 5 000 kristittyä maksoi uskostaan hengellään.

Erityisesti suuressa osassa Pohjois-Nigeriaa kristityt elävät jatkuvassa aseellisten hyökkäysten pelossa, mutta väkivaltaisuudet ovat leviämässä myös Nigerian eteläisempiin osiin. Maa onkin noussut Word Watch List -vainoraportin listauksessa pahenevien väkivaltaisuuksien takia.

Kristityt ovat usein Boko Haramin, ISWAPin ja muiden aseellisten ääriryhmien erityisinä kohteina, sillä monet niistä ovat ilmoittaneet tavoitteekseen eliminoida kristittyjen läsnäolon maassa. Lisääntynyttä väkivallan uhkaa kokevat Nigerian pohjoisissa osavaltioissa kuitenkin myös muut kuin alueen kristityt asukkaat.

Lisäksi osissa pohjoista Nigeriaa kristityt joutuvat elämään šaria-lain alla. Näillä alueilla he kohtaavat väkivallan uhan lisäksi päivittäistä syrjintää. Muslimista kristityiksi kääntyneet joutuvat usein perheittensä hylkäämiksi ja kohtaavat voimakasta painostusta palata islamiin.

Vaino eri ihmisryhmiä kohtaan

Erityisesti tyttöjen ja naisten tilanne on Nigeriassa vaikea. Ekstremistit tekevät systemaattisesti hyökkäyksiä kristittyjen yhteisöihin, ja niiden yhteydessä on valitettavan tavallista, että naisia ja tyttöjä raiskataan, tapetaan, pakotetaan seksiorjuuteen ja kidnapataan lunnaiden saamiseksi.

Varsinkin maaseudulla naisia kohdellaan miehiä alempiarvoisina, ja se tekee kristityistä naisista haavoittuvaisia paitsi uskonsa myös sukupuolensa vuoksi. Monet ovat joutuneet pakenemaan kotiseuduiltaan. Maansisäisinä pakolaisina elävät naiset ovat erityisessä vaarassa joutua hyväksikäytetyiksi tai päätyä ihmiskaupan uhreiksi.

Kristityt miehet ja pojat ovat puolestaan usein väkivaltaisten hyökkäysten kohteina ja siten erityisvaarassa tulla tapetuiksi. Hyökkäyksistä selviytyneet yleensä siepataan ja pakkovärvätään militanttijoukkoihin. Pojat ovat vaarassa joutua lapsisotilaiksi. Siepatuiksi joutuvat usein myös seurakuntien johtajat.

Kristityt kohtaavat syrjintää myös Nigerian valtiollisessa armeijassa, sillä heitä lähetetään usein kaikkein vaarallisimmille alueille. Moni päätyy Boko Haramin ja muiden ääriryhmien tappamaksi. Lisäksi kristittyjä syrjitään usein työ- ja opiskelupaikkoja täytettäessä.

Miten Open Doors auttaa?

Open Doors on vuonna 1955 perustettu kansainvälinen avustusjärjestö, joka toimii vainottujen kristittyjen auttamiseksi yli 70 kohdemaassa. Keskusjärjestömme Open Doors Internationalin kautta tuemme Nigeriassa tehtävää traumaterapiatyötä ja -koulutusta.

Avustustyössä keskitymme tukemaan erityisesti ääriryhmien hyökkäysten vuoksi leskeksi jääneitä naisia ja heidän lapsiaan.

Paikallisten yhteistyökumppanien kautta järjestämme koulutusta myös alueen seurakunnille ja niiden työntekijöille, jotta traumatietoisuus ja valmiudet kohdata hyökkäysten uhreja kasvaisivat paikallisissa yhteisöissä.

Tapaninpäivänä 26.12.2023 on evankelis-luterilaisissa seurakunnissa Open Doors -kolehtipyhä, jolloin kirkkohallituksen osoittama kolehti kerätään Nigerian vainoa ja väkivaltaa kokeneiden kristittyjen auttamiseen.

Jos messu striimataan, voit julkaista nämä tiedot ohjelman yhteydessä.

Kolehti kerätään Nigeriassa tehtävän traumaterapian ja koulutuksen tukemiseen Open Doors Finland ry:n kautta.

Voit antaa kolehtisi seuraavin tavoin:

LAHJOITA TILILLEMME IBAN:
FI92 5720 2320 2102 75
Käytä viitettä: 20242

LAHJOITA MOBILEPAY -sovelluksella
numeroon 17282

SOITA LAHJOITUSPUHELIMEEN
0600 – 02630
Puhelun hinta 20 €+pvm+mpm

Rahankeräyslupa: RA/2021/1249