Jordania

48

Miksi maassa vainotaan kristittyjä?

Monet Jordanian kristityt saavat harjoittaa uskoaan vapaasti. Kristittyjä suvaitaan suhteellisen hyvin, etenkin muutamiin naapurimaihin verrattuna. Kuningas Abdullah II:n hallinto on tunnustanut useita kirkkokuntia ja sallii kristittyjen yhteisöjen vapaasti harjoittaa uskoaan niin kauan kuin ne eivät saarnaa julkisesti tai julista sanomaansa muslimeille.

Näiden yhteisöjen jäsenet kertovat kuitenkin jonkinasteisesta syrjinnästä työelämässä, ja hallinto valvoo tarkasti kaikkia maan tunnustamia kirkkokuntia.

Toisaalta kristitty voi kohdata painostusta, jos puhuu uskosta, tukee islamista kääntyneitä, kuuluu rekisteröimättömään kirkkoon tai on itse entinen muslimi. Islamista kääntynyt ja uskoaan avoimesti tunnustava kristitty on vaarassa joutua perheensä ja paikallisyhteisön pahoinpitelemäksi tai jopa tapetuksi.

Jos kääntyminen tulee julkisesti tietoon, kaikki hänen virallisesti allekirjoittamansa asiakirjat (kuten avioliittotodistukset ja asuntolainat) mitätöityvät automaattisesti.

Jordanian viranomaiset saattavat häiritä evankelioivia seurakuntia. Käännynnäisiä tukevat seurakuntien johtajat voivat joutua painostuksen ja epäilyjen kohteeksi.

Myös ulkopuoliset voimat vaikuttavat jordanialaisten kristittyjen elämään. Irakissa ja Syyriassa taistelleet ääri-islamistit ovat palanneet kotiin. Joukko konservatiivisia muslimiopettajia on saanut vaikutteita naapurimaista (eritoten Saudi-Arabiasta) ja heistä on tullut vaaratekijä kristityille ja muille vähemmistöille.

Maan hallinto on tilanteesta huolissaan ja valvoo moskeijoiden saarnoja estääkseen ääri-islamismin nousun.

Miten tilanne on muuttunut edellisestä vuodesta?

Vain vähän on muuttunut Jordaniassa tänä vuonna. Monet kristityt hyötyvät Jordanian kansainvälisestä maineesta suvaitsevana yhteiskuntana ja saavat jatkaa uskonsa harjoittamista vapaasti. On kuitenkin myös kristittyjä, jotka tietävät, että heidän uskonsa on riittävä syy uhkailuun ja painostukseen ja jotka näin on ajettu yhteiskunnan marginaaliin.

Millaista maassa on elää kristittynä?

Islamista kääntyneet ovat Jordaniassa kaikkein suurimmassa vaarassa. Lisäksi sosiaalinen kontrolli on tavallisesti voimakkaampaa maaseudulla. Maan eteläosissa vallitsee suhteellisen konservatiivinen islamilainen yhteiskuntajärjestys.

Millaista maassa on elää miehenä?

Vaikka kristitty mies voi saavuttaa korkean aseman Jordanian yhteiskunnassa ja hallinnossa, etenkin islamista kääntyneet kristityt kertovat jonkinasteisesta syrjinnästä. Jos heidän uskonsa Jeesukseen tulee ilmi, heiltä voidaan evätä turvaselvitykset ja työpaikka. Koska perheen toimeentulo on Jordaniassa perinteisesti miesten varassa, työpaikan menetys voi olla valtava taloudellinen isku kristityksi kääntyneen perheelle.

Kristityksi kääntyneen miehen perheenjäsenet voivat karkottaa hänet kotoa. Viranomaiset saattavat painostaa heitä. Tiedustelupalvelut ovat kuulustelleet heitä ja painostaneet luovuttamaan tietoja muista kristityistä. Tällaista painostusta kohdennetaan erityisesti miehiin, joiden tiedetään tukevan islamista kääntyneitä.

Millaista maassa on elää naisena?

Kaikki kristityt naiset Jordaniassa kokevat jonkinasteista painetta noudattaa islamin pukeutumissääntöjä ja joutuvat vähintään jossakin määrin elämään seksuaalisen häirinnän pelossa. Joidenkin kristittyjen naisten tiedetään joutuneen avioitumaan muslimimiehen kanssa.

Ehdottomasti haavoittuvimpia ovat islamista kääntyneet naiset. Heitä vainoaa useimmiten oma perhe, joten painostuksen voimakkuus riippuu perheen kulttuuritaustasta ja uskonnollisuudesta.

Kristityiksi kääntyneet nuoret naiset voivat joutua kotiarestiin, pahoinpitelyn tai seksuaalisen häirinnän kohteiksi tai jopa tapetuiksi, joskin kunniamurhat ovat Jordaniassa laittomia.

Heitä uhkaavat perheväkivalta, pakkoavioliitto tai avioero ja perintöoikeuden menettäminen. He eivät voi virallistaa suhdettaan kristittyyn mieheen, sillä valtio ei tällaisia liittoja tunnusta.

Miten Open Doors auttaa suoraan tai yhteistyökumppaniensa kautta maassa?

Open Doors ja sen paikalliset yhteistyökumppanit tarjoavat kristityille koulutusta, hätäapua ja erilaisia kuntoutusprojekteja ja kutsuvat rukoilemaan heidän puolestaan.

Rukoile:

Pyydä Jumalaa olemaan lähellä niitä jordanialaisia kristittyjä, jotka ovat jättäneet islamin ja seuranneet Jeesusta. Kerro heille, että he eivät ole yksin.
Kiitä Jumalaa siitä, että kristityillä on Jordaniassa enemmän vapauksia kuin muissa alueen maissa.
Rukoile, että Jumala avaa ovia kristityille jakaa uskoaan viisaasti ja turvassa.