Suurta huomiota saaneet Qatarin MM-kilpailut ovat suuri tapahtuma paitsi Qatarille myös maailmanlaajuisesti. Pimeänä puolena tapahtumasta on tuotu esiin ihmisoikeusloukkauksia ja stadioneiden rakennustöissä tapahtuneet siirtotyöläisten huonoista oloista johtuneet kuolemantapaukset. Ulkomailta tulleiden työläisten joukossa on myös kristittyjä, jotka saavat Qatarissa harjoittaa uskoaan suhteellisen vapaasti. Tilanne on kokonaan toinen niiden qatarilaisten kohdalla, jotka ovat kääntyneet islamista kristinuskoon. Maassa islamista kääntyminen on lain mukaan kiellettyä, ja kääntyneitä myös vainotaan suvun ja yhteisön taholta. MM-kisat tarjoavat tilaisuuden muistaa Qatarin vainottuja kristittyjä ja osoittaa heille, että heitä ei ole unohdettu.
Seuraa meitä Youtubessa.