Lehdet
15.04.2017

FARC ja sota kirkkoa vastaan

Kolumbian vallankumouksellisten asevoimat eli FARC

Kolumbian 52-vuotinen sisällissota on vaatinut tuhansia ihmishenkiä ja jättänyt pysyvän trauman kolumbialaisten mieleen. FARC-sissiliikkeen ideologisessa sodassa, kristityt ovat olleet tulilinjalla.

FARC, eli Kolumbian vallankumouksellisten asevoimat sai alkunsa Kolumbian kommunistisen puolueen sotilaallisena siipenä vuonna 1964. Perustamisesta lähtien FARC on hyökännyt väkivaltaisesti niitä vastaan, joiden se katsoo tukevan Kolumbian hallitusta. Henkilöiden lisäksi kohteina ovat olleet esimerkiksi valtion sähkölinjat, tiet ja sillat.
FARC on rahoittanut itsensä rikollisuudella, kuten sieppauksilla, kiristyksellä, laittomalla kaivostoiminnalla, kokaiinin tuottamisella ja huumekaupalla. Sekä EU että USA pitävät FARC:ia terroristijärjestönä.

Sissiliikkeen tausta-aate on kommunismi, joten se on maailmankatsomukseltaan ateistinen. Siksi FARC on nähnyt kristillisen kirkon uhkana. Vuosien mittaan FARC on sulkenut ja tuhonnut kirkkoja, murhannut pastoreita, kiristänyt seurakuntia, siepannut lähetystyöntekijöitä ja kirkon johtajia sekä pakkovärvännyt seurakuntien nuoria riveihinsä.

Oikeutta vai rauhaa?

Viimeksi kuluneen vuosikymmenen aikana Kolumbian asevoimat on taistellut ankarasti kapinallisia vastaan. Sisseillä on ollut vain kaksi vaihtoehtoa: Käydä kauppaa hallituksen kanssa tai palata viidakkoon taistelemaan sodassa, jossa hallitus on voiton puolella.

Elokuussa 2012 presidentti Juan Manuel Santos ilmoitti aloittaneensa tunnustelevat rauhanneuvottelut sissien kanssa. Kapinalliset vaativat muun muassa maa-alueiden luovuttamista köyhälle väestönosalle sekä armahduksen saamilleen vankilatuomioille, mikäli he laskisivat aseensa. Lisäksi he halusivat äänensä kuuluviin politiikassa, eli FARCille paikkoja parlamentin ylä- ja alahuoneeseen.

Kansaa repii kahtaalle toive siitä, että rikolliset saisivat rangaistuksensa, ja toisaalta rauhan kaipuu. Vuonna 2012 tehdyn kyselyn mukaan, kolumbialaiset pitävät väkivaltaisuuksien syynä ensisijaisesti FARC-sissejä. Kyselystä ilmeni myös, että 82 prosenttia kolumbialaisista pitää sissejä rikollisina. Vain 13 prosenttia oli sitä mieltä, että kapinalliset edustavat ”vallankumouksellisia ihanteita”.