Uutiset
22.09.2026

Kolumbian maanjäristys: tilannepäivitys ja rukousaiheita

  • Maanjäristyksen aiheuttamia vaurioita talossa.

Länsi-Kolumbiaa ravistellut 7,4 magnitudin maanjäristys vaikutti arviolta 111 kristittyyn perheeseen. Suuret kaupungit kärsivät paljon. Järistys ulottui kuitenkin myös syrjäisille ja haavoittuvaisille alueille. Näissä yhteisöissä kristityt joutuvat kohtaamaan jo lähtökohtaisesti päivittäin painetta ja vainoa aluetta hallitsevien laittomien aseellisten ryhmien vuoksi.

Pääsy Valoyn perheen kotiin kestää jokea pitkin yli kaksi tuntia.

Sillä ei kuitenkaan ollut merkitystä pastori Wounfemille* ja hänen vaimolleen. He tekivät matkan nähdäkseen Valoyt ja sen, millaisesta tuhosta kristityt ovat joutuneet kärsimään elokuun 2026 maanjäristyksen vuoksi Kolumbiassa.

”Heidän kotinsa tuhoutui. Jopa pieni sänky, jossa he nukkuivat, sinkoutui ulos”, Wounfem kertoo.

Valoyt ovat yksi 111 kristitystä perheestä, jotka kärsivät Länsi-Kolumbiaa ravistelleesta 7,4 magnitudin maanjäristyksestä. Lähes neljä minuuttia kestänyt järistys vaikutti 53 000 ihmiseen Kolumbiassa ja jätti jälkeensä satoja kuolleita sekä tuhansia loukkaantuneita ja kodittomia.

Suuret kaupungit kuten Cali, Manizales ja Pereira kärsivät pahasti. Järistys ulottui kuitenkin myös syrjäisille ja haavoittuvaisille alueille. Näissä yhteisöissä kristityt kohtaavat jo lähtökohtaisesti päivittäin painetta ja vainoa aluetta hallitsevien laittomien aseellisten ryhmien vuoksi.

”Toivomme ja luotamme Herraan”

Maanjäristyksen keskus oli Bajo San Juanissa, Chocóssa, joka on kansallisen tilastoviraston (DANE) mukaan Kolumbian köyhintä aluetta.

Lähes 86 prosenttia maanjäristyksestä kärsineistä vainotuista kristityistä perheistä asuu Chocóssa, kertovat Open Doorsin työntekijät Kolumbiassa. Paikalliset pastorit raportoivat loukkaantumisista, kuolemantapauksista, menetetyistä työpaikoista ja laajoista vahingoista kodeissa sekä monissa kirkoissa. Osa kodeista on nyt asuinkelvottomia.

Wounaan alkuperäiskansan kristillinen yhteisö on kärsinyt erityisen pahasti. Heidän kotinsa ovat usein väliaikaisia rakennelmia, jotka ovat erityisen alttiita vaurioille. ”Tämä on surullista. Todella surullista”, Wounfem sanoo. ”Uskomme kuitenkin, että Herra tekee suuria ja ihmeellisiä asioita. Toivomme ja luotamme Herraan.”

Vahingot saattavat olla suuremmat kuin toistaiseksi on raportoitu. Heikot internetyhteydet ja puutteellinen infrastruktuuri vaikeuttavat paikallisten johtajien mahdollisuuksia tavoittaa perheitä ja kerätä tietoa.

Maanjäristys iski kristittyjen yhteisöihin sekä kaupungeissa että maaseudulla Chocón ulkopuolella. Paikallinen Open Doors -tiimi on raportoinut vahingoista seitsemässä kirkossa sekä kristittyjen perheiden ja pastorien kodeissa.

Kulkuyhteydet moniin maaseutuyhteisöihin ovat entistäkin vaikeammat. Maanvyöryt ovat tehneet teistä usein kulkukelvottomia.

Vetoomus kristityille

Hätätilanteen alusta alkaen paikalliset pastorit ovat seuranneet tilannetta ja tukeneet kristittyjä perheitä. Humanitaariset järjestöt, valtion viranomaiset, kansainväliset toimijat ja kansalaiset eri puolilta Kolumbiaa ovat antaneet apuaan, erityisesti ruokaa, vettä ja perustarvikkeita.

Suurin haaste voi olla edessä vasta hätäapuvaiheen päätyttyä. Kun avustusten määrä tulevina viikkoina vähenee, perheillä ja seurakunnilla on vastassa vaikea tehtävä: kotien jälleenrakentaminen, toimeentulon palauttaminen ja yhteisöjen elvyttäminen.

Paikalliset pastorit ja Open Doorsin kenttätiimi vetoavat maailmanlaajuiseen seurakuntaan, että kärsivät kristityt yhteisöt saisivat tarvitsemaansa tukea.

”Kristuksen ruumiina meidät on kutsuttu heijastamaan Hänen valoaan pimeinä aikoina. Raamattu muistuttaa, että vaino ja katastrofit eivät ole vain merkkejä Hänen tulemisestaan, vaan myös tilaisuuksia todistaa”, sanoo Julián Gutierrez, Open Doorsin maajohtaja Kolumbiassa. ”Kuten Jeesus sanoi Luukkaan evankeliumissa 21:13: ’Näin te saatte tilaisuuden todistaa minusta.’ Kaaoksen keskellä seurakunnat on kutsuttu olemaan valona niille, jotka ovat menettämässä toivonsa.”

Rukoile:

Rukoile niiden puolesta, jotka menettivät sukulaisiaan ja läheisiään maanjäristyksessä.

Rukoile niiden kristittyjen yhteisöjen puolesta, jotka menettivät koteja ja kirkkoja.

Rukoile Kolumbian hallitukselle viisautta, että se tekisi viisaita päätöksiä ja laatisi tehokkaita suunnitelmia avun antamiseksi, tuhoalueiden yhteisöjen jälleenrakentamiseksi sekä toivon ja vakauden tuomiseksi kärsiville.

Rukoile katastrofissa auttavien seurakuntien ja järjestöjen puolesta, että niillä olisi tarvittavat resurssit, voima ja viisaus palvella apua tarvitsevia.

Rukoile tilanteita, joissa jakaa Kristuksen rakkautta ja toivoa niille, jotka kärsivät ja tarvitsevat lohtua.

Rukoile paranemista, eheytymistä ja rauhaa, kun yhteisöt aloittavat elämänsä jälleenrakentamisen.